HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena on tunnelirakenteen ja radan kunnossapidon avustavat työt sekä kiskopyöräkurottaja palvelut. Hankinnoilla täydennetään ensisijaisesti Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy:n (KLOY) kunnossapitoyksikön toteuttamaa tehtävän metroradan ja tunnelirakenteiden kunnossapitoresurssia. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: 1. Kallio- ja tunnelirakenteen kunnossapito sekä muut radan avustavat työt 2. Metroradan kiskopyöräkurottaja palvelut Metrotunneleissa tehtävät huolto- ja kunnossapitotyöt tehdään pääsääntöisesti liikennöintiaikojen ulkopuolella, jolloin työskentelyaika ratatunnelissa on su-pe 00.00–05.00. Valmistelu ja päättämistyöt varsinaisen radalla työskentelyajan ulkopuolella kuuluvat työvuoron sisältöön. Tilaaja tai kunnossapitäjä voi kuitenkin osoittaa myös tehtäviä, joita suoritetaan edellä mainitun työskentelyajan ulkopuolella esimerkiksi varikkoalueella tai liikennekatkon aikaisella työskentelyalueella. Tilaajat - Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (KLOY), Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos ja Länsimetro Oy tekevät jokainen itsenäisen hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen niiden osa-alueiden osalta jotka koskevat ko. tilaajaa. Selvennyksen vuoksi todettakoon, että KLOY edustaa kaikkia Tilaajia sopimuksen mukaisten palveluiden suorittamiseen liittyvissä asioissa. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella sopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteinä olevien sopimusten luvut 18. HANKINNAN LAAJUUS Hankinnan ennakoitu enimmäisarvo on 1 824 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Ennakoidun arvon laskennan perusteena on huomioitu hankinnan arvioidut kustannukset neljältä (4) vuodelta. Ennakoitu arvo on sitoumukseton arvio. Sopimukseen ei sisälly määräostovelvoitetta. Hankinnan edellä mainittu arvo jakaantuu osa-alueiden osalta arviolta seuraavasti: Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Osa-alueen 2 ennakoitu enimmäisarvo on 748 800 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-09-30.
Hankinta julkaistiin 2024-08-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-08-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tunnelirakenteen ja radan kunnossapidon avustavat työt sekä kiskopyöräkurottaja palvelut
Viitenumero: 509116
Lyhyt kuvaus:
HANKINNAN KOHDE
Hankinnan kohteena on tunnelirakenteen ja radan kunnossapidon avustavat työt sekä kiskopyöräkurottaja palvelut. Hankinnoilla täydennetään ensisijaisesti Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy:n (KLOY) kunnossapitoyksikön toteuttamaa tehtävän metroradan ja tunnelirakenteiden kunnossapitoresurssia.
Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:
1. Kallio- ja tunnelirakenteen kunnossapito sekä muut radan avustavat työt
2. Metroradan kiskopyöräkurottaja palvelut
Metrotunneleissa tehtävät huolto- ja kunnossapitotyöt tehdään pääsääntöisesti liikennöintiaikojen ulkopuolella, jolloin työskentelyaika ratatunnelissa on su-pe 00.00–05.00. Valmistelu ja päättämistyöt varsinaisen radalla työskentelyajan ulkopuolella kuuluvat työvuoron sisältöön. Tilaaja tai kunnossapitäjä voi kuitenkin osoittaa myös tehtäviä, joita suoritetaan edellä mainitun työskentelyajan ulkopuolella esimerkiksi varikkoalueella tai liikennekatkon aikaisella työskentelyalueella.
Tilaajat - Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (KLOY), Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos ja Länsimetro Oy tekevät jokainen itsenäisen hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen niiden osa-alueiden osalta jotka koskevat ko. tilaajaa. Selvennyksen vuoksi todettakoon, että KLOY edustaa kaikkia Tilaajia sopimuksen mukaisten palveluiden suorittamiseen liittyvissä asioissa.
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella sopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteinä olevien sopimusten luvut 18.
HANKINNAN LAAJUUS
Hankinnan ennakoitu enimmäisarvo on 1 824 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Ennakoidun arvon laskennan perusteena on huomioitu hankinnan arvioidut kustannukset neljältä (4) vuodelta.
Ennakoitu arvo on sitoumukseton arvio. Sopimukseen ei sisälly määräostovelvoitetta.
Hankinnan edellä mainittu arvo jakaantuu osa-alueiden osalta arviolta seuraavasti:
Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Osa-alueen 2 ennakoitu enimmäisarvo on 748 800 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rautatieradan kunnossapito📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 824 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: A
Otsikko: Kallio- ja tunnelirakenteen kunnossapito sekä muut radan avustavat työt
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 075 200 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Tämän osa-alueen palveluun sisältyy kallio- ja tunnelirakenteen huolto- ja kunnossapitotöitä sekä muita metroradan huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä avustavia töitä. Palveluntuottaja suorittaa tehtäviä itsenäisesti tai osana Kaupunkiliikenteen metroradan kunnossapidon osoittamaa työryhmää.
Katso tarkempi palvelukuvaus tarjouspyynnön liitteeltä 1A Palvelukuvaus.
HANKINNAN LAAJUUS
Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Tämän osa-alueen palveluun sisältyy kallio- ja tunnelirakenteen huolto- ja kunnossapitotöitä sekä muita metroradan huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä avustavia töitä. Palveluntuottaja suorittaa tehtäviä itsenäisesti tai osana Kaupunkiliikenteen metroradan kunnossapidon osoittamaa työryhmää.
Katso tarkempi palvelukuvaus tarjouspyynnön liitteeltä 1A Palvelukuvaus.
HANKINNAN LAAJUUS
Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Puitesopimus on voimassa 2 vuotta sen allekirjoittamisesta. Sopimusta voidaan jatkaa kahdella enintään kahden (2) vuoden optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttöönotosta viimeistään kolme (3) kuukautta ennen voimassa olevan sopimuskauden päättymistä.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 85
Laatukriteeri (nimi): Asiantuntijan osaaminen ja kokemus
Laatukriteeri (painotus): 15
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: B
Otsikko: Metroradan kiskopyöräkurottaja palvelu
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 748 800 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Tämän osa-alueen kohteena on kiskopyöräkurottajalla tehtävät metroradan kunnossapito- ja huoltotyöt.
Kiskopyöräkurottajapalveluun suunnitellut tehtävät pitävät sisällään mm. avustamista ratatunneliin sijoitettujen teknisten laitteiden kunnossapidossa, vesivuotokorjauksissa, sekä erilaisissa muissa henkilö- ja/tai kuormannostotehtävissä.
Kiskopyöräkurottajapalvelussa hankittava palvelu pitää sisällään ensisijaisesti työn suorittamiseen soveltuvan koneen kuljettajineen. Saman sopimuksen puitteissa on mahdollista tilaajan tarpeen mukaan hankkia myös konetyön edellyttämä avustava ammattihenkilö. Kiskopyöräkurottajapalveluiden tarve on arvioitu olevan jaksoittain n. 6 kuukautta vuodessa. Kiskopyöräkurottajapalvelua voidaan hyödyntää myös erilaisilla metroradalla tehtävillä työmailla varsinaisen jatkuvan kunnossapitotyön lisäksi.
Katso tarkempi hankinnan kohteen kuvaus ja kiskopyöräkurottajan vähimmäisvaatimukset tarjouspyynnön liitteeltä 1B Palvelukuvaus.

Lisätuotteet/palvelut: Kaupunkirataverkon työt📦 Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Osa-alueen 1 Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 7A Sopimusluonnos luvussa 4.
Osa-alueen 2 Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 7B Sopimusluonnos luvussa 4.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-09-30 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-09-30 09:05:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-09-30 09:05:00 📅
Paikka: Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-09-11 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Painotus (pisteinä, vaihteluvälin puoliväli)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yleinen liikevaihto: Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto on vähintään 50 000 euroa.
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoaja täyttää
liikevaihtovaatimuksen kuluvan tilikauden liikevaihdolla, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla Hankintayksikön hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista. Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille.

Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla sopimuskauden alkaessa ja koko sopimuskauden ajan toiminnan vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän tulee olla vähintään 1 000 000 euroa.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikilla ryhmittymän jäsenillä olla tämän vaatimuksen mukainen vastuuvakuutus. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan todistuksen vastuuvakuutuksen olemassaolosta ennen sopimuksen allekirjoittamista, mikäli tulee valituksi toimittajaksi.

Riskiluokka: Tarjoajan vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn tulee olla riittävä suhteessa hankinnan kohteena olevien palveluiden tuottamiseen.
Tarjoajan taloudellinen tilanne katsotaan riittäväksi, jos sen riskiluokka Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.Mikäli tarjoajan riskiluokkaa ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa, hankintayksikkö arvioi tarjoajan tilannetta pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen perusteella sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus on Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa 4 tai 5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn taikka maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4 tai 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä. Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla tulee olla vähintään kaksi (2) referenssiasiakkuutta, joille se on tuottanut tunneli- ja kalliorakenteiden kunnossapitotöitä.
Kunkin ilmoitetun referenssiasiakkuuden tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
1. Referenssiasiakkaalle on tehty tunneli- ja kalliorakenteiden kunnossapitotöitä vähintään 150 henkilötyöpäivää.
2. Referenssiasiakkaan toimeksiannot tulee olla toteutettu viimeisen kolmen vuoden ajalta (tarjouksen jättämisen ajankohdasta laskettuna eli 1.10.2021-30.9.2024).
Lisäksi vähintään toinen referenssiasiakkuus on tullut sisältää myös radan päällysrakenteen ja radan varusteiden huolto-, korjaus- ja kunnossapitotöitä (katso tarkempi lista ko. töistä tarjouspyynnön liitteeltä 1A luku 3).
Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön liitteenä oleva ”Referenssit”-lomake siinä esitettyjen ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. "Referenssit"-lomake on ladattava tarjouksen liitteeksi sähköisen kilpailutusjärjestelmän välilehdelle ''Muut ehdot''.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Tarjoaja voi vedota muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi. Voimavarayksiköiden kokemukseen liittyviä voimavaroja voidaan käyttää hyväksi vain, jos kyseiset voimavarat ovat tarjoajan käytettävissä hankinnan toteuttamisessa. Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille.

Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Sopimuksessa kuvattujen ehtojen mukaan.
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Sopimuksessa kuvattujen ehtojen mukaan.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2024/S 164-506182 (2024-08-22)
hankintailmoitus (2024-09-18) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 824 000 EUR 💰
Kuvaus
1 075 200 EUR 💰
748 800 EUR 💰
Muutokset Muut lisätiedot
Korjataan hankinta-asiakirjassa olevia virheitä.
Hankintayksikkö täsmennetään tarjouspyynnön liitettä 1B luvun 5 vaatimuksia koskien koneen ominaisuuksia sekä työskentelyn edellyttämiä varusteita. Tarjoajan tulee varmistua, että tarjottu työkone mahtuu työskentelemään tarjouspyynnön liitteen 1.4B Atu-kuvan mukaisessa ympäristössä.

Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: b94e4183-ee52-4496-ab87-69894dff58d6-02
Lähde: OJS 2024/S 183-562399 (2024-09-18)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-04-09) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena on tunnelirakenteen ja radan kunnossapidon avustavat työt sekä kiskopyöräkurottaja palvelut. Hankinnoilla täydennetään ensisijaisesti Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy:n (KLOY) kunnossapitoyksikön toteuttamaa tehtävän metroradan ja tunnelirakenteiden kunnossapitoresurssia. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: 1. Kallio- ja tunnelirakenteen kunnossapito sekä muut radan avustavat työt 2. Metroradan kiskopyöräkurottaja palvelut Metrotunneleissa tehtävät huolto- ja kunnossapitotyöt tehdään pääsääntöisesti liikennöintiaikojen ulkopuolella, jolloin työskentelyaika ratatunnelissa on su-pe 00.00–05.00. Valmistelu ja päättämistyöt varsinaisen radalla työskentelyajan ulkopuolella kuuluvat työvuoron sisältöön. Tilaaja tai kunnossapitäjä voi kuitenkin osoittaa myös tehtäviä, joita suoritetaan edellä mainitun työskentelyajan ulkopuolella esimerkiksi varikkoalueella tai liikennekatkon aikaisella työskentelyalueella. Tilaajat - Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (KLOY), Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos ja Länsimetro Oy tekevät jokainen itsenäisen hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen niiden osa-alueiden osalta jotka koskevat ko. tilaajaa. Selvennyksen vuoksi todettakoon, että KLOY edustaa kaikkia Tilaajia sopimuksen mukaisten palveluiden suorittamiseen liittyvissä asioissa. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella sopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteinä olevien sopimusten luvut 18. HANKINNAN LAAJUUS Hankinnan ennakoitu enimmäisarvo on 1 824 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Ennakoidun arvon laskennan perusteena on huomioitu hankinnan arvioidut kustannukset neljältä (4) vuodelta. Ennakoitu arvo on sitoumukseton arvio. Sopimukseen ei sisälly määräostovelvoitetta. Hankinnan edellä mainittu arvo jakaantuu osa-alueiden osalta arviolta seuraavasti: Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Osa-alueen 2 ennakoitu enimmäisarvo on 748 800 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena on tunnelirakenteen ja radan kunnossapidon avustavat työt sekä kiskopyöräkurottaja palvelut. Hankinnoilla täydennetään ensisijaisesti Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy:n (KLOY) kunnossapitoyksikön toteuttamaa tehtävän metroradan ja tunnelirakenteiden kunnossapitoresurssia. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: 1. Kallio- ja tunnelirakenteen kunnossapito sekä muut radan avustavat työt 2. Metroradan kiskopyöräkurottaja palvelut Metrotunneleissa tehtävät huolto- ja kunnossapitotyöt tehdään pääsääntöisesti liikennöintiaikojen ulkopuolella, jolloin työskentelyaika ratatunnelissa on su-pe 00.00–05.00. Valmistelu ja päättämistyöt varsinaisen radalla työskentelyajan ulkopuolella kuuluvat työvuoron sisältöön. Tilaaja tai kunnossapitäjä voi kuitenkin osoittaa myös tehtäviä, joita suoritetaan edellä mainitun työskentelyajan ulkopuolella esimerkiksi varikkoalueella tai liikennekatkon aikaisella työskentelyalueella. Tilaajat - Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (KLOY), Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos ja Länsimetro Oy tekevät jokainen itsenäisen hankintapäätöksen ja hankintasopimuksen niiden osa-alueiden osalta jotka koskevat ko. tilaajaa. Selvennyksen vuoksi todettakoon, että KLOY edustaa kaikkia Tilaajia sopimuksen mukaisten palveluiden suorittamiseen liittyvissä asioissa. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella sopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteinä olevien sopimusten luvut 18. HANKINNAN LAAJUUS Hankinnan ennakoitu enimmäisarvo on 1 824 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Ennakoidun arvon laskennan perusteena on huomioitu hankinnan arvioidut kustannukset neljältä (4) vuodelta. Ennakoitu arvo on sitoumukseton arvio. Sopimukseen ei sisälly määräostovelvoitetta. Hankinnan edellä mainittu arvo jakaantuu osa-alueiden osalta arviolta seuraavasti: Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Osa-alueen 2 ennakoitu enimmäisarvo on 748 800 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 824 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 1 824 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 1 824 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
Tämän osa-alueen palveluun sisältyy kallio- ja tunnelirakenteen huolto- ja kunnossapitotöitä sekä muita metroradan huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä avustavia töitä. Palveluntuottaja suorittaa tehtäviä itsenäisesti tai osana Kaupunkiliikenteen metroradan kunnossapidon osoittamaa työryhmää. Katso tarkempi palvelukuvaus tarjouspyynnön liitteeltä 1A Palvelukuvaus. HANKINNAN LAAJUUS Osa-alueen 1 ennakoitu enimmäisarvo on 1 075 200 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.

Tämän osa-alueen kohteena on kiskopyöräkurottajalla tehtävät metroradan kunnossapito- ja huoltotyöt. Kiskopyöräkurottajapalveluun suunnitellut tehtävät pitävät sisällään mm. avustamista ratatunneliin sijoitettujen teknisten laitteiden kunnossapidossa, vesivuotokorjauksissa, sekä erilaisissa muissa henkilö- ja/tai kuormannostotehtävissä. Kiskopyöräkurottajapalvelussa hankittava palvelu pitää sisällään ensisijaisesti työn suorittamiseen soveltuvan koneen kuljettajineen. Saman sopimuksen puitteissa on mahdollista tilaajan tarpeen mukaan hankkia myös konetyön edellyttämä avustava ammattihenkilö. Kiskopyöräkurottajapalveluiden tarve on arvioitu olevan jaksoittain n. 6 kuukautta vuodessa. Kiskopyöräkurottajapalvelua voidaan hyödyntää myös erilaisilla metroradalla tehtävillä työmailla varsinaisen jatkuvan kunnossapitotyön lisäksi. Katso tarkempi hankinnan kohteen kuvaus ja kiskopyöräkurottajan vähimmäisvaatimukset tarjouspyynnön liitteeltä 1B Palvelukuvaus. HANKINNAN LAAJUUS Osa-alueen 2 ennakoitu enimmäisarvo on 748 800 € (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet.

Osa-alueen 1 Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 7A Sopimusluonnos luvussa 4. Osa-alueen 2 Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 7B Sopimusluonnos luvussa 4.
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 4600031151
Sopimuksen tekopäivä: 2025-04-03 📅
Otsikko: Sopimus KALLIO- JA TUNNELIRAKENTEEN KUNNOSSAPITO SEKÄ MUUT RADAN AVUSTAVAT TYÖT (HKL)
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 075 200 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 075 200 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3869446-812455
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Elimäen Huoltopalvelu Ky
Kansallinen rekisterinumero: 0600270-1
Postiosoite: Myllyojantie 113
Postinumero: 47200
Postitoimipaikka: Elimäki
Alue: Kymenlaakso🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: heikki.lustig@elim-huoltopalvelu.inet.fi📧
Puhelin: 00📞
2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002 Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 748 800 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 748 800 EUR 💰
Tarjouksen sijoitus on tiedossa
Sijoitus voittajien luettelossa: 2
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3869909-812456
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Konepalvelu Erkco Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2112952-4
Postiosoite: Ristikankaanktie 27
Postinumero: 45100
Postitoimipaikka: Kouvola
Sähköposti: erkcooy@gmail.com📧
Sijoitus voittajien luettelossa: 1
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3869446-812456
Hankintaviranomainen Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Lähde: OJS 2025/S 071-231967 (2025-04-09)