Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala teettää kustannuslaskennan asiantuntijatehtäviä. Toimeksiantojen kohteina ovat pääasiassa kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimiin Helsingin kaupungin omistamiin julkisiin rakennuksiin (mm. sosiaali- ja terveystoimen, kasvatuksen ja koulutuksen, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen rakennukset sekä toimisto- ja liikerakennukset) kohdistuvat peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet. Sopimustoimittaja laskee hankkeesta tilaajan ohjeiden mukaan erikseen kustannukset rakennukselle, pihalle ja pysäköinnille sekä muille tarvittaville erilliskustannuksille. Kustannusarviot tulee laatia yleisesti käytössä olevalla kustannuslaskennan ohjelmistolla, jossa niiden hyödyntäminen on tilaajalle myöhemmin mahdollista. Hankinta toteutetaan puitesopimuksena, joka ovat jaettu kahteen osa-alueeseen seuraavasti: 1: Helsingin kaupungin eteläisen ja keskisen suurpiirin rakennukset tai SR-rakennukset tai laajuudeltaan yli 4000 brm2 rakennukset. Rakennus kuuluu osa-alueeseen 1 kun yksikin edellä mainituista ehdoista täytyy. 2: Osa-alueeseen 1 kuulumattomat (enintään 4000 brm2) rakennukset Tarjoaja voi jättää tarjouksen toiseen tai molempiin osa-alueisiin. Tehtävien tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1) ja muissa liitteenä olevissa asiakirjoissa. Toimeksiannot tilataan kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisen osa-aluekohtaisen prosenttijakauman perusteella. Prosenttijakauma mukailee tarjoajien tarjousten paremmuusjärjestystä tässä puitejärjestelyn perustamista koskevassa tarjouskilpailussa. Toimeksiantojen jakamisessa huomioidaan valittujen toimittajien kokemus ja/tai erityisosaaminen liittyen toimeksiannon sisältöön. Kokemusta ja/tai erityisosaamista arvioidaan tässä tarjouskilpailussa toimitettujen referenssitietojen perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että kokemuksen ja/tai erityisosaamisen perusteella tilatut toimeksiannot lasketaan prosenttijakaumaan. Tarjoajakohtainen prosenttiosuus määräytyy tarjoajan saamien vertailupisteiden mukaisesti seuraavan kaavan mukaisesti: Tarjoajan saamat vertailupisteet / kaikkien puitejärjestelyyn valittujen tarjoajien vertailupisteiden summa. Esimerkki prosenttijakaumasta (5 valittua toimittajaa): Tarjoaja 1: 100 vertailupistettä Tarjoaja 2: 85 vertailupistettä Tarjoaja 3: 85 vertailupistettä Tarjoaja 4: 80 vertailupistettä Tarjoaja 5: 75 vertailupistettä Vertailupisteet yht.: 425 Tarjoaja 1: 23,53 % (100/425) Tarjoaja 2: 20,00 % (85/425) Tarjoaja 3: 20,00 % (85/425) Tarjoaja 4: 18,82 % (80/425) Tarjoaja 5: 17,65 % (75/425) Prosenttijakauma on käytännössä mahdotonta saada toteutumaan täysin tarkasti sopimuskauden aikana. Prosenttijakauman toteumassa voi siten olla vaihtelua +- 10% yksikköä / toimittaja. Prosenttiosuus kuvaa tilausten euromääräistä jakaumaa, ei tilausten lukumäärän jakaumaa. Tilaaja järjestää toimeksiannoista puitejärjestelyn sisäisen minikilpailutuksen (=kevennetty kilpailutus), mikäli kyseessä on toimeksianto, joka kohdistuu hankkeeseen, jonka oletettu arvo yli 70 000 000 euroa. Minikilpailutus järjestetään edellä mainituin tavoin toimeksiannon kohteen suuruuden perusteella, ei kustannuslaskennan toimeksiannon suuruuden perusteella. Minikilpailutuksessa Tilaaja toimittaa yhtäaikaisesti hankinnan edellytykset omaaville puitesopimustoimittajille tarjouspyynnön, jolla Tilaaja pyytää katto- tai kokonaishintaisia tarjouksia suoritettavista töistä. Valintaperusteena on hinnaltaan halvin vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous. Minikilpailutetuissa hankinnoissa noudatetaan puitesopimuksen sopimusehtoja. Selvyyden vuoksi todetaan, että minikilpailutuksen perusteella tilattavia toimeksiantoja ei lasketa mukaan prosenttijakaumaan. Hankinnan arvioitu arvo koko hankintakauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) ilman alv:tä on 4 900 000 euroa ja hankinnan arvioidun kokonaisarvon enimmäismäärä on 6 000 000 euroa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-04-24.
Hankinta julkaistiin 2024-03-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-03-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilahankkeiden kustannussuunnittelun ja -ohjauksen puitejärjestely 2024-2026
Viitenumero: HEL 2024-001530
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala teettää kustannuslaskennan asiantuntijatehtäviä. Toimeksiantojen kohteina ovat pääasiassa kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimiin Helsingin kaupungin omistamiin julkisiin rakennuksiin (mm. sosiaali- ja terveystoimen, kasvatuksen ja koulutuksen, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen rakennukset sekä toimisto- ja liikerakennukset) kohdistuvat peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet.
Sopimustoimittaja laskee hankkeesta tilaajan ohjeiden mukaan erikseen kustannukset rakennukselle, pihalle ja pysäköinnille sekä muille tarvittaville erilliskustannuksille.
Kustannusarviot tulee laatia yleisesti käytössä olevalla kustannuslaskennan ohjelmistolla, jossa niiden hyödyntäminen on tilaajalle myöhemmin mahdollista.
Hankinta toteutetaan puitesopimuksena, joka ovat jaettu kahteen osa-alueeseen seuraavasti:
1: Helsingin kaupungin eteläisen ja keskisen suurpiirin rakennukset tai SR-rakennukset tai laajuudeltaan yli 4000 brm2 rakennukset. Rakennus kuuluu osa-alueeseen 1 kun yksikin edellä mainituista ehdoista täytyy.
2: Osa-alueeseen 1 kuulumattomat (enintään 4000 brm2) rakennukset
Tarjoaja voi jättää tarjouksen toiseen tai molempiin osa-alueisiin.
Tehtävien tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1) ja muissa liitteenä olevissa asiakirjoissa.
Toimeksiannot tilataan kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisen osa-aluekohtaisen prosenttijakauman perusteella. Prosenttijakauma mukailee tarjoajien tarjousten paremmuusjärjestystä tässä puitejärjestelyn perustamista koskevassa tarjouskilpailussa. Toimeksiantojen jakamisessa huomioidaan valittujen toimittajien kokemus ja/tai erityisosaaminen liittyen toimeksiannon sisältöön. Kokemusta ja/tai erityisosaamista arvioidaan tässä tarjouskilpailussa toimitettujen referenssitietojen perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että kokemuksen ja/tai erityisosaamisen perusteella tilatut toimeksiannot lasketaan prosenttijakaumaan.
Tarjoajakohtainen prosenttiosuus määräytyy tarjoajan saamien vertailupisteiden mukaisesti seuraavan kaavan mukaisesti: Tarjoajan saamat vertailupisteet / kaikkien puitejärjestelyyn valittujen tarjoajien vertailupisteiden summa.
Esimerkki prosenttijakaumasta (5 valittua toimittajaa):
Tarjoaja 1: 100 vertailupistettä
Tarjoaja 2: 85 vertailupistettä
Tarjoaja 3: 85 vertailupistettä
Tarjoaja 4: 80 vertailupistettä
Tarjoaja 5: 75 vertailupistettä
Vertailupisteet yht.: 425
Tarjoaja 1: 23,53 % (100/425)
Tarjoaja 2: 20,00 % (85/425)
Tarjoaja 3: 20,00 % (85/425)
Tarjoaja 4: 18,82 % (80/425)
Tarjoaja 5: 17,65 % (75/425)
Prosenttijakauma on käytännössä mahdotonta saada toteutumaan täysin tarkasti sopimuskauden aikana. Prosenttijakauman toteumassa voi siten olla vaihtelua +- 10% yksikköä / toimittaja.
Prosenttiosuus kuvaa tilausten euromääräistä jakaumaa, ei tilausten lukumäärän jakaumaa.
Tilaaja järjestää toimeksiannoista puitejärjestelyn sisäisen minikilpailutuksen (=kevennetty kilpailutus), mikäli kyseessä on toimeksianto, joka kohdistuu hankkeeseen, jonka oletettu arvo yli 70 000 000 euroa. Minikilpailutus järjestetään edellä mainituin tavoin toimeksiannon kohteen suuruuden perusteella, ei kustannuslaskennan toimeksiannon suuruuden perusteella.
Minikilpailutuksessa Tilaaja toimittaa yhtäaikaisesti hankinnan edellytykset omaaville puitesopimustoimittajille tarjouspyynnön, jolla Tilaaja pyytää katto- tai kokonaishintaisia tarjouksia suoritettavista töistä. Valintaperusteena on hinnaltaan halvin vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous. Minikilpailutetuissa hankinnoissa noudatetaan puitesopimuksen sopimusehtoja.
Selvyyden vuoksi todetaan, että minikilpailutuksen perusteella tilattavia toimeksiantoja ei lasketa mukaan prosenttijakaumaan.
Hankinnan arvioitu arvo koko hankintakauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) ilman alv:tä on 4 900 000 euroa ja hankinnan arvioidun kokonaisarvon enimmäismäärä on 6 000 000 euroa.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 900 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 2024-001530-1
Otsikko: Helsingin kaupungin eteläisen ja keskisen suurpiirin rakennukset tai SR-rakennukset tai laajuudeltaan yli 4000 brm2 rakennukset
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Puitejärjestelyn piiriin kuuluvien tehtävien tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä (liite 1) olevassa palvelukuvauksessa.
Osa-alueelle 1 valitaan 5 toimittajaa.
Mikäli osa-alueella 1 kelpoisuusvaatimukset täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia on saatu vähemmän, kuin edellä esitetyt sopimustoimittajien määrät, tehdään myös sopimuksia vastaavasti vähemmän.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 3 600 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 4 200 000 euroa.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto
Aloituspäivä: 2024-07-01 📅
Loppupäivä: 2026-06-30 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella (2) yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa tästä Palveluntuottajalle kirjallisesti ennen Sopimuksen päättymistä. Sopimuksen enimmäiskesto on yhteensä neljä (4) vuotta; 2+1+1. Kyseessä on Tilaajan optio. Tilaaja päättää, hyödyntääkö se hankintaan kuuluvia optiovuosia.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: HEL 2024-001530-2
Otsikko: Osa-alueeseen 1 kuulumattomat (enintään 4000 brm2) rakennukset
Hankinnan kuvaus:
Puitejärjestelyn piiriin kuuluvien tehtävien tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä (liite 1) olevassa palvelukuvauksessa.
Osa-alueelle 2 valitaan 5 toimittajaa.
Mikäli osa-alueella 2 kelpoisuusvaatimukset täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia on saatu vähemmän, kuin edellä esitetyt sopimustoimittajien määrät, tehdään myös sopimuksia vastaavasti vähemmän.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 1 300 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 1 800 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-24 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-24 13:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-24 13:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-09 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto: Tarjoajan tai tarjoajaryhmittymän yritysten yhteenlasketun liikevaihdon tulee olla vähintään viisisataatuhatta (500 000) euroa kahdelta viimeisimmältä päättyneeltä tilikaudelta (12 kk laskennallinen jakso). Mikäli ilmoitettu tilikausi on pidempi tai lyhyempi kuin kaksitoista kuukautta lasketaan liikevaihto jakamalla se tilikauden kuukausien määrällä ja kertomalla kahdellatoista.

Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellinen tilanne on sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa luottoluokituksessa on vähintään tasolla A tai Dun & Bradstreet Finland Oy:n (ent. Bisnode Finland Oy) luottoluokituksessa on vähintään tasolla A.
Jos tarjoajan osalta ei ole saatavissa edellä mainittuja luottoluokitustietoja, tarjoajan tilannetta voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien viimeisimmän valmistuneen tilinpäätöksen tietojen ja/tai muun selvityksen sekä tilaajan oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Toiminnan vastuuvakuutus: Puitesopimustoimittajaksi valitulla tarjoajalla tulee olla sopimuskaudella voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus, joka kattaa hankinnan kohteena olevan toiminnan. Tarjoajan tulee ottaa vakuutus omalla kustannuksellaan.
Konsulttivastuuvakuutus: Puitesopimustoimittajaksi valitulla tarjoajalla tulee olla sopimuskaudella voimassa oleva konsulttivastuuvakuutus vastuu- ja vahinkotapausten varalle, joka kattaa hankinnan kohteena olevat työt. Tarjoajan tulee ottaa vakuutus omalla kustannuksellaan.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Asiaankuuluvaan ammattirekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin ammattirekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:

Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Hankinnassa sovelletaan hankintalain (1397/2016) 80 §:n mukaisia pakollisia poissulkemisperusteita. Tarjoajalta, joka tarjousten vertailun perusteella näyttää tulevan valituksi kilpailutuksessa, tullaan ennen hankintapäätöksen tekemistä tai ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista pyytämään hankintalain 88 §:n mukaiset rikosrekisteriotteet.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 060-175910 (2024-03-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-10-04) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 900 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 6 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 6 000 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 2024-001530-1-1
Sopimuksen tekopäivä: 2024-08-27 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 4 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 3 600 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: Boost Brothers Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Boost Brothers Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2291220-3
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: juho-kusti.kajander@boostbrothers.fi📧
Puhelin: 0407502775📞
Tarjouksen tunniste: Costa Laskenta Oy
Nimi: Costa Laskenta Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3019665-7
Postinumero: 00130
Sähköposti: ville.jehkonen@costalaskenta.fi📧
Puhelin: 0401244772📞
Tarjouksen tunniste: Ramboll CM Oy
Nimi: Ramboll CM Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0692498-4
Postinumero: 02601
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: info@ramboll.fi📧
Puhelin: 020755611📞
Tarjouksen tunniste: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Nimi: A-insinöörit Rakennuttaminen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0794541-0
Postinumero: 33210
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa🏙️
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ains.fi📧
Puhelin: 0207911666📞
Tarjouksen tunniste: Granlund Oy
Nimi: Granlund Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1704694-5
Postinumero: 00701
Sähköposti: granlundmanager@granlund.fi📧
Puhelin: 0107592000📞
2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002 Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 8
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 800 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 300 000 EUR 💰
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Tarjouksen tunniste: Ralkon Oy Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ralkon Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3129115-4
Postinumero: 33100
Sähköposti: jarkko.piironen@ralkon.fi📧
Puhelin: 0409635937📞
Lähde: OJS 2024/S 195-601821 (2024-10-04)