Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kilpailuttaa nuorten digitaalisen työllistämispalvelun helsinkiläisten nuorten käyttöön kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle. Hankittava palvelu muodostuu digitaalisesta alustasta työtehtävien ilmoittamiseen, työnhakuun, työntekijöiden valintaan, työvuorojen hallintaan sekä palkanmaksuun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala vastaa nuorten tavoittamisesta ja heidän ohjaamisesta hankittavaan palveluun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala yhteistyötahoineen vastaa työtehtävien lisäämisestä hankittavaan palveluun. Palveluntuottaja vastaa palkanlaskennasta, palkanmaksusta ja lain mukaisista työnantajavelvoitteista sekä teknisestä sovelluksesta, sen toimivuudesta ja ylläpidosta. Soveltuvien työtehtävien kohdalla palvelunostajan vaatimuksesta palvelu tulee toteuttaa toimeksiantosopimuksina, jolloin maksettava korvaus nuorille on palkan sijaan työkorvausta. Tämänhetkisen arvion mukaan noin 60 - 80 % palvelusta on työsuhteessa ja 20 - 40 % määrä toimeksiantosopimuksena. Emme sitoudu ilmoitettuihin määriin sillä toiminnan kehittyessä luvut voivat muuttua sopimuskauden aikana. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ajalle 1.7.2024 - 30.6.2026, hankintaan kuuluu lisäksi kaksi (2) yhden (1) vuoden optiokautta. Hankinta toteutetaan hankintalain (1397/2016) 26 § mukaisena kaikille avoimena EU-kynnysarvon ylittävänä palveluhankintana. Hankinnan tarkempi kuvaus liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus (liite 1).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-25.
Hankinta julkaistiin 2024-02-16.
hankintailmoitus (2024-02-16) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Nuorten digitaalisen työllistämispalvelun hankinta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle
Viitenumero: 490248 HEL 2023-016091
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kilpailuttaa nuorten digitaalisen työllistämispalvelun helsinkiläisten nuorten käyttöön kulttuurin ja...”
Lyhyt kuvaus
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kilpailuttaa nuorten digitaalisen työllistämispalvelun helsinkiläisten nuorten käyttöön kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle.
Hankittava palvelu muodostuu digitaalisesta alustasta työtehtävien ilmoittamiseen, työnhakuun, työntekijöiden valintaan, työvuorojen hallintaan sekä palkanmaksuun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala vastaa nuorten tavoittamisesta ja heidän ohjaamisesta hankittavaan palveluun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala yhteistyötahoineen vastaa työtehtävien lisäämisestä hankittavaan palveluun. Palveluntuottaja vastaa palkanlaskennasta, palkanmaksusta ja lain mukaisista työnantajavelvoitteista sekä teknisestä sovelluksesta, sen toimivuudesta ja ylläpidosta. Soveltuvien työtehtävien kohdalla palvelunostajan vaatimuksesta palvelu tulee toteuttaa toimeksiantosopimuksina, jolloin maksettava korvaus nuorille on palkan sijaan työkorvausta.
Tämänhetkisen arvion mukaan noin 60 - 80 % palvelusta on työsuhteessa ja 20 - 40 % määrä toimeksiantosopimuksena. Emme sitoudu ilmoitettuihin määriin sillä toiminnan kehittyessä luvut voivat muuttua sopimuskauden aikana.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ajalle 1.7.2024 - 30.6.2026, hankintaan kuuluu lisäksi kaksi (2) yhden (1) vuoden optiokautta.
Hankinnan tarkempi kuvaus liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus (liite 1).
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Henkilöstön hankintapalvelut tilapäistyöntekijät mukaan luettuna📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 960 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kilpailuttaa nuorten digitaalisen työllistämispalvelun helsinkiläisten nuorten käyttöön kulttuurin ja...”
Hankinnan kuvaus
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kilpailuttaa nuorten digitaalisen työllistämispalvelun helsinkiläisten nuorten käyttöön kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle.
Hankittava palvelu muodostuu digitaalisesta alustasta työtehtävien ilmoittamiseen, työnhakuun, työntekijöiden valintaan, työvuorojen hallintaan sekä palkanmaksuun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala vastaa nuorten tavoittamisesta ja heidän ohjaamisesta hankittavaan palveluun. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala yhteistyötahoineen vastaa työtehtävien lisäämisestä hankittavaan palveluun. Palveluntuottaja vastaa palkanlaskennasta, palkanmaksusta ja lain mukaisista työnantajavelvoitteista sekä teknisestä sovelluksesta, sen toimivuudesta ja ylläpidosta. Soveltuvien työtehtävien kohdalla palvelunostajan vaatimuksesta palvelu tulee toteuttaa toimeksiantosopimuksina, jolloin maksettava korvaus nuorille on palkan sijaan työkorvausta.
Tämänhetkisen arvion mukaan noin 60 - 80 % palvelusta on työsuhteessa ja 20 - 40 % määrä toimeksiantosopimuksena. Emme sitoudu ilmoitettuihin määriin sillä toiminnan kehittyessä luvut voivat muuttua sopimuskauden aikana.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ajalle 1.7.2024 - 30.6.2026, hankintaan kuuluu lisäksi kaksi (2) yhden (1) vuoden optiokautta.
Hankinnan tarkempi kuvaus liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus (liite 1).
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Työhönottopalvelut📦 Kesto
Aloituspäivä: 2024-07-01 📅
Loppupäivä: 2026-06-30 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 85
Laatukriteeri (nimi): Toimintamallien kuvaus
Laatukriteeri (painotus): 15
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-25 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-25 14:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Min: 400000,00 euroa yhdeltä tilikaudelta.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vastuuvakuutus: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava: Vakuutussumma: Min: 500000,00 euroa.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoaja on rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoaja on rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisen rekisteriin, jos lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Tarjoaja on suorittanut eläkevakuutusmaksunsa muut lakisääteiset työnantajan sosiaaliturvamaksunsa tai erääntyneitä maksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Tarjoaja toimittaa pyydettäessä tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (1233/2006, jäljempänä "tilaajavastuulaki") mukaisen selvityksen työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Tarjoaja huolehtii lakisääteisen työterveyshuollon järjestämisestä työntekijöilleen, mikäli sillä on lain mukaan velvollisuus siihen. Selvitys siitä, miten tarjoaja ja hänen mahdolliset alihankkijansa on järjestänyt lakisääteisen työntekijöiden työterveyshuollon. Tarjoajalla on voimassa oleva työtapaturma- ja ammattitautilaissa (459/2015) tarkoitettu vakuutus työsuhteessa oleville työntekijöilleen, mikäli sillä on lain mukaan velvollisuus siihen. Tarjoajan taloudellinen tilanne. Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tämän arvioimiseksi tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n rating-luokituksessa on vähintään A (tyydyttävä) taikka tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa. Tarjoaja, jonka luokitus ratingluokituksessa on C taikka jonka taloudellisen tilanteen arvioidaan vastaavan em. luokituksia, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle. Tarjoaja, jonka luokitus ratingluokituksessa on B taikka jonka taloudellisen tilanteen arvioidaan vastaavan em. tasoa, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Vaatimukset työvälineille, kalustolle tai teknisille laitteille:: Tarjoajalla tulee olla käytettävissä digitaalinen alusta työnvälityspalvelulle.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Kaupparekisteriin merkitseminen Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kaupparekisteriin merkitseminen: Kaupparekisteriin merkitseminen Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Referenssivaatimus: Tarjoaja on työllistänyt yli 500 nuorta viimeisen kolmen (3) vuoden aikana.”