Hankintayksikön tavoitteena on hankkia vastuullinen yhteistyökumppani Vantaalla sijaitsevien VAV-konsernin (jäljempänä Tilaaja) omistamien asuinkiinteistöjen piha- ja leikkialueiden ulkoilu- ja leikkivälineiden toimittajaksi sekä leikkivälineiden tarkastajaksi, vuosihuoltojen ja muiden huoltotöiden tekijäksi. Piha- ja leikkialueet ovat pääsääntöisesti lasten käytössä ja siksi Tilaaja pitää erityisen tärkeänä, että olosuhteet leikkimiselle ovat kunnossa ja turvallisia lapsille. Tavoitteiden saavuttamisen edellytykset on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella, hankinnan kohteet kriteerit-osiossa sekä tarjouspyynnössä esitetyissä liitteissä. Hankintapäätöksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 87,8 % (max. 1435 vertailupistettä) ja laadun 12,2 % (max. 200 vertailupistettä). Hinnan painoarvosta leikkivälineiden uusinnan osuus on enintään 1035 vertailupistettä sekä tarkastusten ja vuosihuoltojen osuus enintään 350 vertailupistettä. Hinnan osalta tarjouslaskennassa hyödynnetään liitteenä olevaa tarjouserittelylomaketta. Leikkivälineiden uusintojen osalta Tilaaja tekee tarjousten hintavertailut manuaalisesti tarjousvertailun pohjalta, kun taas Tarkastusten ja vuosihuoltojen vertailuhinnan Tarjoaja syöttää Tarjouspalvelussa tarjouslomakkeeseen. Laatua ja vastuullisuutta arvioidaan Tarjoajan tallentamien tuotekorttien perusteella. Laadulliset tekijät on pisteytetty ja ne vaikuttavat hankintapäätökseen. Vertailussa tullaan käyttämään lisäksi ns. kahden kuoren menettelyä, jolloin laatupisteet arvioidaan ensin. Tämä lisää suoritettavan laatuarvioinnin objektiivisuutta. Tilaajan ulkoilu- ja leikkivälinetoimituksissa korostuu tuotteiden laadukkuus, turvallisuus, käytettävyys, esteettisyys sekä toimitusajat. Tilaaja edellyttää, että kaikki tarjotut tuotteet täyttävät turvallisuusstandardien SFS-EN 1176 ja SFS-EN 1177 vaatimukset. Tilaaja edellyttää tarjoajia tutustumaan huolellisesti kaikkiin tarjouslomakkeen liitteisiin sekä sopimusehtoihin. Jätetyt tarjoukset käsitellään erikseen kukin omana osanaan. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön palvelukuvauksien ja laatuvaatimusten mukaisesti. Tarjous tulee tarjoajia sitovaksi, kun Tilaaja on vastaanottanut tarjouksen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-19.
Hankinta julkaistiin 2023-02-13.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-02-13) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Leikkikenttälaitteiden korjaus ja huolto
Lyhyt kuvaus:
Hankintayksikön tavoitteena on hankkia vastuullinen yhteistyökumppani Vantaalla sijaitsevien VAV-konsernin (jäljempänä Tilaaja) omistamien asuinkiinteistöjen piha- ja leikkialueiden ulkoilu- ja leikkivälineiden toimittajaksi sekä leikkivälineiden tarkastajaksi, vuosihuoltojen ja muiden huoltotöiden tekijäksi. Piha- ja leikkialueet ovat pääsääntöisesti lasten käytössä ja siksi Tilaaja pitää erityisen tärkeänä, että olosuhteet leikkimiselle ovat kunnossa ja turvallisia lapsille.
Tavoitteiden saavuttamisen edellytykset on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella, hankinnan kohteet kriteerit-osiossa sekä tarjouspyynnössä esitetyissä liitteissä. Hankintapäätöksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 87,8 % (max. 1435 vertailupistettä) ja laadun 12,2 % (max. 200 vertailupistettä). Hinnan painoarvosta leikkivälineiden uusinnan osuus on enintään 1035 vertailupistettä sekä tarkastusten ja vuosihuoltojen osuus enintään 350 vertailupistettä. Hinnan osalta tarjouslaskennassa hyödynnetään liitteenä olevaa tarjouserittelylomaketta. Leikkivälineiden uusintojen osalta Tilaaja tekee tarjousten hintavertailut manuaalisesti tarjousvertailun pohjalta, kun taas Tarkastusten ja vuosihuoltojen vertailuhinnan Tarjoaja syöttää Tarjouspalvelussa tarjouslomakkeeseen.
Laatua ja vastuullisuutta arvioidaan Tarjoajan tallentamien tuotekorttien perusteella. Laadulliset tekijät on pisteytetty ja ne vaikuttavat hankintapäätökseen. Vertailussa tullaan käyttämään lisäksi ns. kahden kuoren menettelyä, jolloin laatupisteet arvioidaan ensin. Tämä lisää suoritettavan laatuarvioinnin objektiivisuutta.
Tilaajan ulkoilu- ja leikkivälinetoimituksissa korostuu tuotteiden laadukkuus, turvallisuus, käytettävyys, esteettisyys sekä toimitusajat. Tilaaja edellyttää, että kaikki tarjotut tuotteet täyttävät turvallisuusstandardien SFS-EN 1176 ja SFS-EN 1177 vaatimukset.
Tilaaja edellyttää tarjoajia tutustumaan huolellisesti kaikkiin tarjouslomakkeen liitteisiin sekä sopimusehtoihin. Jätetyt tarjoukset käsitellään erikseen kukin omana osanaan. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön palvelukuvauksien ja laatuvaatimusten mukaisesti. Tarjous tulee tarjoajia sitovaksi, kun Tilaaja on vastaanottanut tarjouksen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintayksikön tavoitteena on hankkia vastuullinen yhteistyökumppani Vantaalla sijaitsevien VAV-konsernin omistamien asuinkiinteistöjen piha- ja leikkialueiden ulkoilu- ja leikkivälineiden toimittajaksi sekä leikkivälineiden tarkastajaksi ja vuosihuoltojen tekijäksi.

Hankinta käsittää Tilaajan omistamien ja täysin hallinnoimien vuokra-asuinkiinteistöjen leikki- ja ulkoiluvälineet, niiden toimitukset, asennukset ja leikkivälinetarkastukset sekä vuosihuollot. Hankinnan tavoitteena on saada kustannustehokas, laadukas, monipuolinen, asiakasystävällinen ja joustava yhteistyökumppani, joka toiminnallaan myötävaikuttaa Tilaajan asuinkiinteistöjen piha- ja leikkialueiden viihtyvyyteen, käytettävyyteen ja erityisesti turvallisuuteen. Tavoitteena on kumppanuusluontoinen yhteistyö, joka perustuu vuorovaikutukseen ja sopimusosapuolien väliseen luottamukseen. Piha- ja leikkialueet ovat pääsääntöisesti lasten käytössä ja siksi Tilaaja pitää erityisen tärkeänä, että olosuhteet leikkimiselle ovat kunnossa ja turvallisia lapsille.

Tilaajan omistamat, Vantaalla sijaitsevat kiinteistöt sekä leikkivälineet on esitelty liitteessä kiinteistöjen välineluettelo. Tarjous tehdään tarjouslomakkeelle (huom: välilehdet) ja tallennetaan tarjouspalvelu.fi:hin. Vertailuhinnoilla on eri painotuksia ja ne on pisteytetty. Pisteytys on nähtävillä tarjouslomakkeessa.

Leikkivälinetarkastajan ja vuosihuollon tekijän pätevyysvaatimukset: tarkastusten laatijan tulee olla henkilö, joka on suorittanut leikki- ja lähiliikuntapaikkojen turvallisuus -peruskoulutuksen tai omaa jonkin tason S2P -sertifioinnista tai on toiminut vastaavissa tehtävissä vähintään kolmen vuoden ajan. Sama pätevyysvaatimus koskee myös vuosihuollon suorittajaa. Toimittajan tulee hyväksyttää tarkastuksia ja vuosihuoltoja tekevät henkilöt Tilaajalla ennen töiden aloittamista. Toimittaja huolehtii tarkastajiensa/vuosihuoltoasentajiensa ammattitaidosta ylläpidon vaatimilla päivityskoulutuksilla.

Tarjoajan edellytetään tulkitsevan hankinnan asiakirjoja ulkoilu- ja leikkivälineiden asiantuntijana. Mikäli tarjoaja havaitsee annetuissa tiedoissa puutteellisuuksia, jotka voivat vaikuttaa tarjouksen sisältöön, niistä on tiedusteltava etukäteen (ks. yhteydenpito ja lisätiedot kilpailun aikana). Tarjoajalta edellytetään laadunvarmistussuunnitelma. Laadunvarmistussuunnitelman tavoitteena on ohjailla prosessien, työsuoritusten ja työvaiheiden kulkua sekä varmistaa tilaajan asettamien tekijöiden ja tavoitteiden toteutuminen. Laadunvarmistussuunnitelma tulee toimittaa tilaajalle mahdollisen selonottoneuvottelun yhteydessä.

Sopimuskauden tavoitealkamisaika on 1.6.2023 ja sopimus on voimassa toistaiseksi kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Tilaajan ja toimittajan ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisen ajankohta on 1.6.2024. VAV valitsee jätettyjen tarjouksien perusteella kaksi toimittajaa, joiden kanssa tehdään sopimukset.

Toimitustilaukset sekä tarkastukset / vuosihuollot kohdistetaan ensisijaisesti hankinnassa eniten vertailupisteitä saaneelle tarjoajalle. Hankinnassa toiseksi eniten vertailupisteitä saanut Tarjoaja toimii koko sopimuskauden varatoimittajana tarjoamillaan hinnoilla. Mikäli ensisijainen sopimustoimittaja ei kykene aikataulullisista tai muista syistä tuottamaan sopimuksen mukaista Palvelua tai sen osaa, voidaan nämä tilaukset yksittäisesti kohdistaa varatoimittajalle. Tarjousvertailussa huomioidaan myös osittain tuotteiden laadullisia tekijöitä.

Tarjoajan on annettava tarjous kaikista tarjouslomakkeiden tuotteista ja töistä. Mikäli tarjoaja ei ole tarjonnut kaikkia tarjouslomakkeeseen eriteltyjä tuotteita ja töistä, tulkitaan tarjous puutteelliseksi. Puutteellinen tarjous hylätään. Tarjoajan kannalta huomioitavaa on myös se, että tarjottujen tuotteiden, töiden ja hintojen tulee sisältää kaikki tässä tarjouspyynnössä, hankintasopimusluonnoksessa ja palvelukuvauksessa määritellyt kriteerit.

Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Vantaa
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 2
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-20 📅
Tarjousten avausaika: 10:00
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0640915-7
2903526-6
Maa: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: VAV Hoiva-asunnot Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3215910-4
Hankintaviranomaisen nimi: VAV Palvelukodit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2696057-9
Hankintaviranomaisen nimi: VAV Yhtymä Oy
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Kaupungin omistaman yhtiön tytäryhtiö
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Antti Tikkanen
Sähköposti: hankinnat@vav.fi📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vav?id=442375&tpk=31130425-ff1f-4ade-bcbc-b8361afc9cdb🌏
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.markkinaoikeus.fi🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Asianosaisen on saatettava asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Tilaaja pidättää oikeuden tehdä Toimittajalta hankintasopimuksen aikana lisäostoja, jotka liittyvät välittömästi sopimuksen kohteen ympäristövaikutusten parantamiseen tai Tilaajan kokonaiskustannusten pienentymiseen. Lisäosto-oikeus kohdistuu Toimittajan tai Sopijapuolten yhdessä sopimuskauden aikana mahdollisesti kehittämään uuteen ratkaisuun, jonka takia sopimuksen kohteen ympäristövaikutukset muuttuvat edullisemmiksi sopimuksen liitteenä olevassa resurssiviisauden tiekartassa kuvattujen vaatimusten mukaisesti tai Tilaajan kokonaiskustannukset muuten pienentyvät.

Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tuotteiden laatuarviointi
Laatukriteeri (painotus): 12.2
Hinta (painotus): 87,8
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-05-22 📅
Nimi: LeikkiSet Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2390459-8
Postiosoite: Lepistönkatu 3
Postitoimipaikka: Forssa
Postinumero: 30100
Maa: Suomi 🇫🇮 Kanta-Häme
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 500 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Vantaan kaupungin 100 % omistama tytäryhtiö ja sen tytäryhtiöt