Hankinnan kohteena on lasten päiväkoti Tunturin kokonaisurakkana toteutettava uudisrakentaminen Helsingin Mellunmäkeen. Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan 2-kerroksisena, betonirakenteisena ja julkisivut tiili- ja puuverhoiltuina. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 1564 bruttoneliömetriä. Päiväkotirakennuksen rakentamisen lisäksi kokonaisurakkaan sisältyy piha-alueiden rakentaminen. Kohde on haasteellinen sijainniltaan, sillä se sijaitsee tiiviisti asutulla asuinalueella, jossa tontin ympäristössä on vilkkaasti liikennöityjä ajoneuvojen ja kevyen liikenteen väyliä, paikoitus- sekä torialue. Asuinalueen reunalla sijaitseva rakennuspaikka vaatii kalliolouhintaa, ja on siten rakennusteknisesti haasteellinen. Kohteelle on haettu rakennuslupaa, ja sen on ennakoitu tulevan voimaan 11.3.2023. Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa 3.7.2023 . Rakentamisen tulee valmistua 30.11.2024 mennessä, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna. Tontilla aiemmin sijainnut päiväkotirakennus on purettu tilaajan toimesta erillisenä hankkeena ennen korvaavana uudisrakennuksena toteutettavan päiväkodin rakentamisen aloittamista. Alue on maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten. Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-04-12.
Hankinta julkaistiin 2023-03-08.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-03-08) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on lasten päiväkoti Tunturin kokonaisurakkana toteutettava uudisrakentaminen Helsingin Mellunmäkeen.
Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan 2-kerroksisena, betonirakenteisena ja julkisivut tiili- ja puuverhoiltuina. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 1564 bruttoneliömetriä. Päiväkotirakennuksen rakentamisen lisäksi kokonaisurakkaan sisältyy piha-alueiden rakentaminen.
Kohde on haasteellinen sijainniltaan, sillä se sijaitsee tiiviisti asutulla asuinalueella, jossa tontin ympäristössä on vilkkaasti liikennöityjä ajoneuvojen ja kevyen liikenteen väyliä, paikoitus- sekä torialue. Asuinalueen reunalla sijaitseva rakennuspaikka vaatii kalliolouhintaa, ja on siten rakennusteknisesti haasteellinen.
Kohteelle on haettu rakennuslupaa, ja sen on ennakoitu tulevan voimaan 11.3.2023.
Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa 3.7.2023 . Rakentamisen tulee valmistua 30.11.2024 mennessä, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna.
Tontilla aiemmin sijainnut päiväkotirakennus on purettu tilaajan toimesta erillisenä hankkeena ennen korvaavana uudisrakennuksena toteutettavan päiväkodin rakentamisen aloittamista. Alue on maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten.
Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Rakennuspaikan esittelystä on tieto urakkaohjelmassa.
Tarjoajan edellytetään tutustuvan rakennuspaikkaan ennen tarjouksen jättämistä.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on lasten päiväkoti Tunturin kokonaisurakkana toteutettava uudisrakentaminen Helsingin Mellunmäkeen.
Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan 2-kerroksisena, betonirakenteisena ja julkisivut tiili- ja puuverhoiltuina. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 1564 bruttoneliömetriä. Päiväkotirakennuksen rakentamisen lisäksi kokonaisurakkaan sisältyy piha-alueiden rakentaminen.
Uudisrakennus on suunniteltu toteutettavan 2-kerroksisena, betonirakenteisena ja julkisivut tiili- ja puuverhoiltuina. Suunnitelma-asiakirjojen mukaan päiväkotirakennuksen tilojen laajuus on 1564 bruttoneliömetriä. Päiväkotirakennuksen rakentamisen lisäksi kokonaisurakkaan sisältyy piha-alueiden rakentaminen.
Kohde on haasteellinen sijainniltaan, sillä se sijaitsee tiiviisti asutulla asuinalueella, jossa tontin ympäristössä on vilkkaasti liikennöityjä ajoneuvojen ja kevyen liikenteen väyliä, paikoitus- sekä torialue. Asuinalueen reunalla sijaitseva rakennuspaikka vaatii kalliolouhintaa, ja on siten rakennusteknisesti haasteellinen.
Kohde on haasteellinen sijainniltaan, sillä se sijaitsee tiiviisti asutulla asuinalueella, jossa tontin ympäristössä on vilkkaasti liikennöityjä ajoneuvojen ja kevyen liikenteen väyliä, paikoitus- sekä torialue. Asuinalueen reunalla sijaitseva rakennuspaikka vaatii kalliolouhintaa, ja on siten rakennusteknisesti haasteellinen.
Kohteelle on haettu rakennuslupaa, ja sen on ennakoitu tulevan voimaan 11.3.2023.
Kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa 3.7.2023 . Rakentamisen tulee valmistua 30.11.2024 mennessä, jolloin viranomaisten vaatimat tarkastukset tulee olla hyväksytysti pidettyinä, ja urakkakohde valmistuneena tilaajalle luovutettuna.
Tontilla aiemmin sijainnut päiväkotirakennus on purettu tilaajan toimesta erillisenä hankkeena ennen korvaavana uudisrakennuksena toteutettavan päiväkodin rakentamisen aloittamista. Alue on maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten.
Tontilla aiemmin sijainnut päiväkotirakennus on purettu tilaajan toimesta erillisenä hankkeena ennen korvaavana uudisrakennuksena toteutettavan päiväkodin rakentamisen aloittamista. Alue on maisemoitu turvalliseksi, joten tontti tulee olemaan rakentamaton uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista varten.
Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tämän tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Lasten päiväkoti tunturin uudisrakentaminen toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE 1998 -ehtojen ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana urakoitsija vastaa kohteen toteuttamisesta, työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista (YSE 1998).

Kohteen toteuttamisessa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 muissa hankinta-asiakirjoissa mainittavin poikkeuksin.
Hankintaa ei jaeta osiin, sillä kokonaisurakalla pyritään parempaan kosteuden, pölyn, melun ja materiaalivirtojen hallintaan.
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ja sen olosuhteisiin ennen tarjouksen antamista.
Tarjouksen jättämistä koskevat ohjeet on esitetty rakennushankkeen Tarjouspalvelu.fi -portaalin ilmoitussivulla kohdassa "Tarjouksen/hakemuksen lähettäminen"
Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT
Tarjouspyynnön liitteenä olevat kaupalliset ja tekniset asiakirjat hankinnan kohdetta koskevine vaatimuksineen ja hankkeen toteutusaikataulu on yksityiskohtaisesti kuvattu liiteasiakirjoissa, jotka ovat julkaistuna tässä tarjouspyynnössä jäljempänä mainitussa verkkotallennuspaikassa. Tarjouspyyntöaineistoa voidaan tarkentaa ja täydentää lisäkirjeillä tarjousaikana.

Kesto: 17 kuukautta
Lisätietoja:
Rakennuspaikan esittelystä on tieto urakkaohjelmassa.
Tarjoajan edellytetään tutustuvan rakennuspaikkaan ennen tarjouksen jättämistä.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Korvatunturintie 7, 00970 Helsinki
Kaupunginosa: Mellunmäki (47)
Kortteli: 203
Tontti: 18/19
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimukset on esitetty ESPD-lomakkeella ja siihen liittyen tarkentavia kysymyksiä sisältävänä tarjoajanäkymän Muut ehdot -lomakkeella.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Helsingin kaupunki on vuonna 2020 liittynyt "Päästötön työmaa green deal" -sopimukseen, jolla pyritään vähentämään työmailla syntyviä päästöjä vaiheittain. Lisäksi urakoitsijoita edellytetään kiinnittämään erityistä huomiota työmaan ympäristöasioiden hallintaan Helsingin kaupungin ympäristöasiakirjan mukaisesti. Ympäristöasiakirja koskee kaikkia urakoitsijoita. Pääurakoitsija vastaa työmaan ympäristöasioiden kokonaisuuden hallinnasta ja tilaajan asettamien ympäristövaatimusten toteutumisesta. Suosituksena on myös, että urakoitsijalla on kolmannen osapuolen todentama sertifioitu ympäristöjärjestelmä (RALA, ISO14001, Ekokompassi tai vastaava).

Ympäristöjärjestelmä on tulossa vähimmäisvaatimukseksi kilpailutuksiin myöhemmin tulevaisuudessa.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-04-12 📅
Tarjousten avausaika: 13:30