SARS-CoV-2 viruksen antigeenitestikitti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön. Antigeenitestikitti sisältää näytteenottotikun nenänielunäytteenottoa varten, testikasetin ja muut testin suorittamiseen tarvittavat välineet. Tarjoajan tulee tarjota nenänielunäytteelle olevaa antigeenitestikittiä.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassa olevana. Irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta. Seuraavan kilpailutuksen ajankohtaan vaikuttavat mm. valitun toimittajan toiminta, hintakehitys, sekä markkinoilla tai toimenpiteissä tapahtuvat muutokset.
Hankintapäätös ei muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta, vaan tuotteita hankitaan vain todellisen tarpeen mukaisesti joka voi olla suurempi tai pienempi kuin tällä pyynnöllä arvioitu.
Mikäli tuotteissa, niiden valintaperusteisiin vaikuttaneissa ominaisuuksissa ja muissa tekijöissä tapahtuu oleellisia muutoksia tullaan SARS-CoV-2 viruksen antigeenitestikitti kilpailuttamaan uudestaan.
Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään kaikkiin tämän tarjouspyynnön eri osioissa ja liitteissä esitettyihin ehtoihin. Lisäksi kaikki eri osioissa esitetyt vastausta vaativat tai tiedoksi annetut tarjoajaa tai hankittavia tarvikkeita koskevat vaatimukset ovat tarjoajaa sitovia pakottavia vaatimuksia.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-20. Hankinta julkaistiin 2022-03-14.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-03-14 hankintailmoitus
2022-09-01 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-03-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Laboratorioreagenssit
Viitenumero: 105229
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön. Antigeenitestikitti sisältää näytteenottotikun nenänielunäytteenottoa varten, testikasetin ja muut testin suorittamiseen tarvittavat välineet. Tarjoajan tulee tarjota nenänielunäytteelle olevaa antigeenitestikittiä. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassa olevana. Irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta. Seuraavan kilpailutuksen ajankohtaan vaikuttavat mm. valitun toimittajan toiminta, hintakehitys, sekä markkinoilla tai toimenpiteissä tapahtuvat muutokset. Hankintapäätös ei muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta, vaan tuotteita hankitaan vain todellisen tarpeen mukaisesti joka voi olla suurempi tai pienempi kuin tällä pyynnöllä arvioitu. Mikäli tuotteissa, niiden valintaperusteisiin vaikuttaneissa ominaisuuksissa ja muissa tekijöissä tapahtuu oleellisia muutoksia tullaan SARS-CoV-2 viruksen antigeenitestikitti kilpailuttamaan uudestaan. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään kaikkiin tämän tarjouspyynnön eri osioissa ja liitteissä esitettyihin ehtoihin. Lisäksi kaikki eri osioissa esitetyt vastausta vaativat tai tiedoksi annetut tarjoajaa tai hankittavia tarvikkeita koskevat vaatimukset ovat tarjoajaa sitovia pakottavia vaatimuksia.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Laboratorioreagenssit 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois- ja Itä-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Postiosoite: Kajaanintie 50
Postinumero: 90029
Postitoimipaikka: Oys
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.ppshp.fi 🌏
Sähköposti: annika.sarviaho@ppshp.fi 📧
Puhelin: +358 405082991 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ppshp?id=374528&tpk=3891237a-3d2f-4461-9446-34d066d4523c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ppshp?id=374528&tpk=3891237a-3d2f-4461-9446-34d066d4523c 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-03-14 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-04-20 📅
Julkaisupäivä: 2022-03-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 055-140657
EUVL-S-numero: 55

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön. Antigeenitestikitti sisältää näytteenottotikun nenänielunäytteenottoa varten, testikasetin ja muut testin suorittamiseen tarvittavat välineet. Tarjoajan tulee tarjota nenänielunäytteelle olevaa antigeenitestikittiä.
Näytä lisää
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassa olevana. Irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta. Seuraavan kilpailutuksen ajankohtaan vaikuttavat mm. valitun toimittajan toiminta, hintakehitys, sekä markkinoilla tai toimenpiteissä tapahtuvat muutokset.
Näytä lisää
Hankintapäätös ei muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta, vaan tuotteita hankitaan vain todellisen tarpeen mukaisesti joka voi olla suurempi tai pienempi kuin tällä pyynnöllä arvioitu.
Mikäli tuotteissa, niiden valintaperusteisiin vaikuttaneissa ominaisuuksissa ja muissa tekijöissä tapahtuu oleellisia muutoksia tullaan SARS-CoV-2 viruksen antigeenitestikitti kilpailuttamaan uudestaan.
Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään kaikkiin tämän tarjouspyynnön eri osioissa ja liitteissä esitettyihin ehtoihin. Lisäksi kaikki eri osioissa esitetyt vastausta vaativat tai tiedoksi annetut tarjoajaa tai hankittavia tarvikkeita koskevat vaatimukset ovat tarjoajaa sitovia pakottavia vaatimuksia.
Näytä lisää
Haetaan yhtä (1) sopimustoimittajaa.
Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti, joka sisältää testin tekemiseen vaadittavat tarvikkeet, näytteenottovälineistön nenänielunäytteenottoon sekä virusta inaktivoivan puskurin. Tarjoajan tulee tarjota nenänielunäytteelle olevaa antigeenitestikittiä.
Näytä lisää
Hankintayksikkö voi pidättäytyä hyväksymästä mitään tarjotuista vaihtoehdoista, mikäli tuotteen laatu ei vastaa NordLab:n asettamia pakottavia vaatimuksia.
Valintaperuste on halvin hinta.
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Seuraavan kilpailutuksen ajankohtaan vaikuttavat mm. valitun toimittajan toiminta, hintakehitys, sekä markkinoilla tai toimenpiteissä tapahtuvat muutokset.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Jos sopimustuotteisiin tulee kauden aikana päivityksiä tai uusi tuotesukupolvi, voidaan nämä testata ja ottaa sopimukselle samaan hintaan kuin sopimuksella ennestään olevat vastaavat tuotteet.
NordLab ja sen asiakkaat varaavat oikeuden tilata poikkeustapauksissa tarpeen niin vaatiessa valitulta sopimustoimittajalta seuraavia hinnasto-liitteellä tarjottavia antigeenitestejä: yhdistelmätesti (Influenssa A, B, RSV, Sars-Cov2) ja yhdistelmätesti (Influenssa A, B, Sars-Cov2). Näiden mahdollisesta hankinnasta päätöksen tekee NordLab yhteistyössä hankintarenkaan yksiköiden kanssa potilashoidollisin perustein.
Näytä lisää

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 9 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-04-20 📅
Tarjousten avausaika: 13:00
Paikka: Tarjousten avaaminen ei ole julkinen tilaisuus. Avausajankohta on arvio.

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0679480-9
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Annika Sarviaho
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ppshp?id=374528&tpk=3891237a-3d2f-4461-9446-34d066d4523c 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 055-140657 (2022-03-14)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-09-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön. Antigeenitestikitti sisältää näytteenottotikun nenänielunäytteenottoa varten, testikasetin ja muut testin suorittamiseen tarvittavat välineet. Hankinta keskeytetään.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-09-01 📅
Julkaisupäivä: 2022-09-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 171-484165
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 055-140657
EUVL-S-numero: 171
Lisätietoja
Hankinta keskeytetään. Hankinta kilpailutetaan uudelleen ja siitä tehdään uusi hankintailmoitus. Tarjouspyyntö on virheellinen. Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintalain 125 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223) mukaan pykälä säilyy muuttumattomana tuolloin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään nähden. Viimeksi mainittua säännöstä koskevissa esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22 ja 23) on hankintamenettelyn keskeyttämisestä todettu, että hankinnan keskeyttäminen tarkoittaa asiallisesti hankintamenettelyn päättämistä hankintaa tekemättä, vaikka hankintayksikön hankintatarve pysyisikin ennallaan. Esitöiden mukaan hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Esitöiden mukaan oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksellä ole tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä. Myös oikeuskäytännössä sekä oikeuskirjallisuudessa on todettu, että hankintayksikkö voi aina halutessaan keskeyttää hankintamenettelyn, eikä menettelyn keskeyttäminen edellytä poikkeuksellisia olosuhteita tai erityisiä syitä. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä. Oikeuskäytännön mukaan todellisina ja perusteltuina syinä on pidetty muun muassa tilannetta, jossa tarjouspyyntö on virheellinen tai epäonnistunut . Tässä tapauksessa tarjouspyynnössä tuotteiden pakottavista vaatimuksista ovat puuttuneet ehdot, että antigeenitestillä pitää pystyä tuloksen perusteella muodostamaan omakantaan koronatodistus, joka on mahdollista vain THL:n listaamilla tuotteilla sekä antigeenitestin on oltava EU:n terveysturvallisuuskomitean hyväksymä ja testin tulee olla EU:n listalla kategoriassa A. Näiden syiden perusteella NordLab joutuu keskeyttämään hankintamenettelyn ja hankinta tullaan käynnistämään välittömästi uudestaan päivitetyillä pakottavilla vaatimuksilla. Alla Internet linkit THL:n listaamiin tuotteisiin sekä Euroopan Unionin antigeenitestien kategoriseen listaukseen, joihin ym. perusteissa viitataan, THL - Koronatodistukset laboratoriotuloksista: terveydenhuollon ammattilaisten ohjeet: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja- torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronaviruksen- covid-19-laboratoriotutkimukset/koronatodistukset-laboratoriotuloksista- terveydenhuollon-ammattilaisten-ohjeet#Antigeenitestien_kirjaamisohjeet EU HEALTH PREPAREDNESS - EU Common list of COVID-19 antigen tests: https://health.ec.europa.eu/system/files/2022-07/covid-19_eu-common-list- antigen-tests_en.pdf Edellä mainituin perustein on näissä olosuhteissa tässä hankintamenettelyssä olemassa hankintalain 125 §:n tarkoittamat todelliset ja perustellut syyt keskeyttää hankintamenettely. Hankintamenettelyn keskeyttäminen ei myöskään kohtele tarjouskilpailuun osallistuneita syrjivästi tai epätasapuolisesti. Hankinnan keskeyttämistilanteessa asianosaisen tiedonsaanti-intressi ei koske kilpailevia tarjouksia, vaan hankintayksikön keskeyttämispäätöstä ja sen perusteluita. Näin ollen tarjousasiakirjat voidaan pitää salassa asiakirjojen julkisuudesta annetun lain (612/1999) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella aina siihen saakka, kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa uudessa hankintamenettelyssä. Tarjousasiakirjojen julkistaminen heikentäisi hankintayksikön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin uudelleen käynnistettävässä hankinnassa. Näin ollen hankinnan tarjousasiakirjat pidetään salassa aina siihen saakka, kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa keskeyttämisen jälkeisessä hankintamenettelyssä.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kvalitatiivinen SARS-CoV-2 viruksen osoittamiseen tarkoitettu antigeenitestikitti NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön. Antigeenitestikitti sisältää näytteenottotikun nenänielunäytteenottoa varten, testikasetin ja muut testin suorittamiseen tarvittavat välineet.
Näytä lisää
Hankinta keskeytetään.

Viite
Lisätietoja
Hankinta keskeytetään.
Hankinta kilpailutetaan uudelleen ja siitä tehdään uusi hankintailmoitus.
Tarjouspyyntö on virheellinen.
Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintalain 125 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223)
mukaan pykälä säilyy muuttumattomana tuolloin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään nähden.
Viimeksi mainittua säännöstä koskevissa esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22 ja 23) on hankintamenettelyn keskeyttämisestä todettu, että hankinnan
keskeyttäminen tarkoittaa asiallisesti hankintamenettelyn päättämistä hankintaa tekemättä, vaikka hankintayksikön hankintatarve pysyisikin ennallaan.
Esitöiden mukaan hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen,
vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Esitöiden mukaan oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu
suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksellä ole tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä.
Myös oikeuskäytännössä sekä oikeuskirjallisuudessa on todettu, että hankintayksikkö voi aina halutessaan keskeyttää hankintamenettelyn, eikä
menettelyn keskeyttäminen edellytä poikkeuksellisia olosuhteita tai erityisiä syitä. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja
perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä.
Oikeuskäytännön mukaan todellisina ja perusteltuina syinä on pidetty muun muassa tilannetta, jossa tarjouspyyntö on virheellinen tai epäonnistunut .
Tässä tapauksessa tarjouspyynnössä tuotteiden pakottavista vaatimuksista ovat puuttuneet ehdot, että antigeenitestillä pitää pystyä tuloksen perusteella
muodostamaan omakantaan koronatodistus, joka on mahdollista vain THL:n listaamilla tuotteilla sekä antigeenitestin on oltava EU:n
terveysturvallisuuskomitean hyväksymä ja testin tulee olla EU:n listalla kategoriassa A. Näiden syiden perusteella NordLab joutuu keskeyttämään
hankintamenettelyn ja hankinta tullaan käynnistämään välittömästi uudestaan päivitetyillä pakottavilla vaatimuksilla. Alla Internet linkit THL:n listaamiin
tuotteisiin sekä Euroopan Unionin antigeenitestien kategoriseen listaukseen, joihin ym. perusteissa viitataan,
THL - Koronatodistukset laboratoriotuloksista: terveydenhuollon
torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronaviruksen-
covid-19-laboratoriotutkimukset/koronatodistukset-laboratoriotuloksista-
terveydenhuollon-ammattilaisten-ohjeet#Antigeenitestien_kirjaamisohjeet
EU HEALTH PREPAREDNESS - EU Common list of COVID-19 antigen tests:
antigen-tests_en.pdf
Edellä mainituin perustein on näissä olosuhteissa tässä hankintamenettelyssä olemassa hankintalain 125 §:n tarkoittamat todelliset ja perustellut syyt
keskeyttää hankintamenettely. Hankintamenettelyn keskeyttäminen ei myöskään kohtele tarjouskilpailuun osallistuneita syrjivästi tai epätasapuolisesti.
Hankinnan keskeyttämistilanteessa asianosaisen tiedonsaanti-intressi ei koske kilpailevia tarjouksia, vaan hankintayksikön keskeyttämispäätöstä ja sen perusteluita.
Näin ollen tarjousasiakirjat voidaan pitää salassa asiakirjojen julkisuudesta annetun lain (612/1999) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella aina siihen saakka,
kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa uudessa hankintamenettelyssä. Tarjousasiakirjojen julkistaminen heikentäisi hankintayksikön mahdollisuuksia edullisiin
hankintoihin uudelleen käynnistettävässä hankinnassa. Näin ollen hankinnan tarjousasiakirjat pidetään salassa aina siihen saakka, kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa keskeyttämisen jälkeisessä hankintamenettelyssä.
Lähde: OJS 2022/S 171-484165 (2022-09-01)