Business Finlandilla on tarve tapahtumien ja messuosastojen sisustuspalveluihin kotimaassa ja ulkomailla. Hankinnan kohteena on • Sisustussuunnittelun konseptointi halutun teeman mukaisesti • Sisustusprojektin johtaminen • Sisustukseen liittyvän oheisohjelman konseptointi ja organisointi (oheisohjelmat voivat olla esim. vuodenaikoihin liittyviä aktiviteettipisteitä osallistujille) • Sisustuksen toteutus tapahtumassa, sisältäen sisustukseen tarvittavien tavaroiden ja rekvisiitan hankkimisen ja niiden toimituksen koordinoinnin tapahtumaan etukäteen sovitulla tavalla yhdessä Business Finlandin kanssa • Tapahtumien toteutukseen käytettävän avustavan henkilökunnan toiminnan organisointi ja johtaminen. Joissakin tapahtumissa palveluntarjoaja myös vastaa avustavan henkilökunnan hankinnasta. Avustavan henkilökunnan käytöstä sovitaan aina etukäteen Business Finlandin kanssa • Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan Business Finlandin ohjeiden mukaisesti Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-11-22.
Hankinta julkaistiin 2021-10-20.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-10-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut
Viitenumero: 153/27/2021
Lyhyt kuvaus:
Business Finlandilla on tarve tapahtumien ja messuosastojen sisustuspalveluihin kotimaassa ja ulkomailla.
Hankinnan kohteena on
• Sisustussuunnittelun konseptointi halutun teeman mukaisesti
• Sisustusprojektin johtaminen
• Sisustukseen liittyvän oheisohjelman konseptointi ja organisointi (oheisohjelmat voivat olla esim. vuodenaikoihin liittyviä aktiviteettipisteitä osallistujille)
• Sisustuksen toteutus tapahtumassa, sisältäen sisustukseen tarvittavien tavaroiden ja rekvisiitan hankkimisen ja niiden toimituksen koordinoinnin tapahtumaan etukäteen sovitulla tavalla yhdessä Business Finlandin kanssa
• Tapahtumien toteutukseen käytettävän avustavan henkilökunnan toiminnan organisointi ja johtaminen. Joissakin tapahtumissa palveluntarjoaja myös vastaa avustavan henkilökunnan hankinnasta. Avustavan henkilökunnan käytöstä sovitaan aina etukäteen Business Finlandin kanssa
• Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan Business Finlandin ohjeiden mukaisesti
Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut📦
Lisä-CPV-koodi: Sisustuspalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Sopimuskausi alkaa alustavan suunnitelman mukaan joulukuussa 2021.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Business Finlandilla on tarve tapahtumien ja messuosastojen sisustuspalveluihin kotimaassa ja ulkomailla.
Hankinnan kohteena on
• Sisustussuunnittelun konseptointi halutun teeman mukaisesti
• Sisustusprojektin johtaminen
• Sisustukseen liittyvän oheisohjelman konseptointi ja organisointi (oheisohjelmat voivat olla esim. vuodenaikoihin liittyviä aktiviteettipisteitä osallistujille)
• Sisustuksen toteutus tapahtumassa, sisältäen sisustukseen tarvittavien tavaroiden ja rekvisiitan hankkimisen ja niiden toimituksen koordinoinnin tapahtumaan etukäteen sovitulla tavalla yhdessä Business Finlandin kanssa
• Tapahtumien toteutukseen käytettävän avustavan henkilökunnan toiminnan organisointi ja johtaminen. Joissakin tapahtumissa palveluntarjoaja myös vastaa avustavan henkilökunnan hankinnasta. Avustavan henkilökunnan käytöstä sovitaan aina etukäteen Business Finlandin kanssa
• Tapahtumien toteutukseen käytettävän avustavan henkilökunnan toiminnan organisointi ja johtaminen. Joissakin tapahtumissa palveluntarjoaja myös vastaa avustavan henkilökunnan hankinnasta. Avustavan henkilökunnan käytöstä sovitaan aina etukäteen Business Finlandin kanssa
• Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan Business Finlandin ohjeiden mukaisesti
Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankinnan kohdetta on kuvattu liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Lisätietoja:
Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Sopimuskausi alkaa alustavan suunnitelman mukaan joulukuussa 2021.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kotimaa ja ulkomaat
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajien on täytettävä ns. yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja, ESPD (European Single Procurement Document).
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso sopimusasiakirjat.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-11-22 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Business Finland järjestää tyypillisesti useita erilaisia tapahtumia vuosittain sekä osallistuu messuihin kotimaassa ja ulkomailla. Osassa tapahtumista tarvitaan sisustuspalveluita. Arvioitu henkilötyöpäivämäärä on vuosittain noin 100 - 150 htp:tä tapahtumien määrästä ja koosta riippuen. Luku on sitoumukseton arvio. Mahdolliset liikkumista ja matkustamista koskevat kansalliset ja/tai kansainväliset rajoitukset voivat pienentää tapahtumien määriä merkittävästi. Hankinnan laajuutta on kuvattu myös liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 207-542234 (2021-10-20)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-03-11) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Business Finlandilla on tarve tapahtumien ja messuosastojen sisustuspalveluihin kotimaassa ja ulkomailla.
Hankinnan kohteena on
• Sisustussuunnittelun konseptointi halutun teeman mukaisesti
• Sisustusprojektin johtaminen
• Sisustukseen liittyvän oheisohjelman konseptointi ja organisointi (oheisohjelmat voivat olla esim. vuodenaikoihin liittyviä aktiviteettipisteitä osallistujille)
• Sisustuksen toteutus tapahtumassa, sisältäen sisustukseen tarvittavien tavaroiden ja rekvisiitan hankkimisen ja niiden toimituksen koordinoinnin tapahtumaan etukäteen sovitulla tavalla yhdessä Business Finlandin kanssa
• Tapahtumien toteutukseen käytettävän avustavan henkilökunnan toiminnan organisointi ja johtaminen. Joissakin tapahtumissa palveluntarjoaja myös vastaa avustavan henkilökunnan hankinnasta. Avustavan henkilökunnan käytöstä sovitaan aina etukäteen Business Finlandin kanssa
• Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan Business Finlandin ohjeiden mukaisesti
Business Finland kilpailutti sisustuspalvelut julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisesti. Sisustuspalveluiden tuottajaksi valikoitui Kelkkaprojekti/Compass Rose Oy.

Business Finland järjestää tyypillisesti useita erilaisia tapahtumia vuosittain sekä osallistuu messuihin kotimaassa ja ulkomailla. Osassa tapahtumista tarvitaan sisustuspalveluita. Arvioitu henkilötyöpäivämäärä on vuosittain noin 100 - 150 htp:tä tapahtumien määrästä ja koosta riippuen. Luku on sitoumukseton arvio. Mahdolliset liikkumista ja matkustamista koskevat kansalliset ja/tai kansainväliset rajoitukset voivat pienentää tapahtumien määriä merkittävästi.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-01-20 📅
Nimi: Kelkkaprojekti / Compass Rose Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2030670-1
Postitoimipaikka: Pori
Maa: Suomi 🇫🇮 Satakunta🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 420 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1