HUS (jäljempänä myös "tilaaja") pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti sovelluskehitys ja ylläpidon asiantuntijapalveluiden toimittamisesta (jäljempänä myös "palvelu"). Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta sekä tavoitteesta ovat erityisesti liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus. Hankinta ei ole jaettu osiin. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan enintään kolme (3) toimittajaa. Valittava toimittaja voi olla myös tarjoajien muodostama ryhmittymä. Puitesopimuksen volyymiksi arvioidaan noin 6-15 asiantuntijaa vuositasolla. Kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa. Volyymiin ja tilausten määriin vaikuttavat tilaajan tarpeet sekä vuotuinen määräraha. On mahdollista, että tilaaja tarvitsee liitteessä 1 kuvatut asiantuntijat, samanaikaisesti useampia asiantuntijoita kuin liitteessä 1 on kuvattu tai vähemmän asiantuntijoita. Sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta ja on voimassa 48 kuukautta. Tavoitteena on, että puitesopimus/-sopimukset allekirjoitetaan alkuvuodesta 2022 alkaen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-01-17.
Hankinta julkaistiin 2021-12-14.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-12-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Lyhyt kuvaus:
HUS (jäljempänä myös "tilaaja") pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti sovelluskehitys ja ylläpidon asiantuntijapalveluiden toimittamisesta (jäljempänä myös "palvelu").
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta sekä tavoitteesta ovat erityisesti liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankinta ei ole jaettu osiin.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan enintään kolme (3) toimittajaa.
Valittava toimittaja voi olla myös tarjoajien muodostama ryhmittymä.
Puitesopimuksen volyymiksi arvioidaan noin 6-15 asiantuntijaa vuositasolla. Kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa. Volyymiin ja tilausten määriin vaikuttavat tilaajan tarpeet sekä vuotuinen määräraha. On mahdollista, että tilaaja tarvitsee liitteessä 1 kuvatut asiantuntijat, samanaikaisesti useampia asiantuntijoita kuin liitteessä 1 on kuvattu tai vähemmän asiantuntijoita.
Sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta ja on voimassa 48 kuukautta.
Tavoitteena on, että puitesopimus/-sopimukset allekirjoitetaan alkuvuodesta 2022 alkaen.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta ja hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä (hankintalain 32 §).
Esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai valituille toimittajille yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjouksen korvausta.Hankinta-asiakirjat ovat saatavissa vain suomen kielellä. Jos yritys haluaa hankinta-asiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat yrityksen itsensä vastattavina.
Huom. Markkinaoikeuden posti- ja käyntiosoite muuttuu 27.12.2021 alkaen: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
HUS (jäljempänä myös "tilaaja") pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti sovelluskehitys ja ylläpidon asiantuntijapalveluiden toimittamisesta (jäljempänä myös "palvelu").
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta sekä tavoitteesta ovat erityisesti liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankinta ei ole jaettu osiin.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan enintään kolme (3) toimittajaa.
Valittava toimittaja voi olla myös tarjoajien muodostama ryhmittymä.
Puitesopimuksen volyymiksi arvioidaan noin 6-15 asiantuntijaa vuositasolla. Kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa. Volyymiin ja tilausten määriin vaikuttavat tilaajan tarpeet sekä vuotuinen määräraha. On mahdollista, että tilaaja tarvitsee liitteessä 1 kuvatut asiantuntijat, samanaikaisesti useampia asiantuntijoita kuin liitteessä 1 on kuvattu tai vähemmän asiantuntijoita.
Puitesopimuksen volyymiksi arvioidaan noin 6-15 asiantuntijaa vuositasolla. Kyseessä on arvio, joka ei sido tilaajaa. Volyymiin ja tilausten määriin vaikuttavat tilaajan tarpeet sekä vuotuinen määräraha. On mahdollista, että tilaaja tarvitsee liitteessä 1 kuvatut asiantuntijat, samanaikaisesti useampia asiantuntijoita kuin liitteessä 1 on kuvattu tai vähemmän asiantuntijoita.
Sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta ja on voimassa 48 kuukautta.
Tavoitteena on, että puitesopimus/-sopimukset allekirjoitetaan alkuvuodesta 2022 alkaen.
ks. kohta Lyhyt kuvaus
Kesto: 48 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Tarkennetaan tilauskohtaisesti.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Valintaperusteet hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti sekä ks. ESPD-lomake ja kohta "Muut ehdot".
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 3
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-01-17 📅
Tarjousten avausaika: 12:01
Paikka: Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta ja hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä (hankintalain 32 §).
Esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai valituille toimittajille yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjouksen korvausta.Hankinta-asiakirjat ovat saatavissa vain suomen kielellä. Jos yritys haluaa hankinta-asiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat yrityksen itsensä vastattavina.
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjouksen korvausta.Hankinta-asiakirjat ovat saatavissa vain suomen kielellä. Jos yritys haluaa hankinta-asiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat yrityksen itsensä vastattavina.
Huom. Markkinaoikeuden posti- ja käyntiosoite muuttuu 27.12.2021 alkaen: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 245-645991 (2021-12-14)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-08-15) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
HUSin (jäljempänä myös "tilaaja") hankinnan kohteena oli sovelluskehitys ja ylläpidon asiantuntijapalveluiden toimittaminen (jäljempänä myös "palvelu").
Kilpailutuksen tarkoituksena oli muodostaa puitejärjestely, johon valittiin enintään kolme (3) toimittajaa.

Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tarjouspyynnön mukaisesti
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinta (painotus): 60
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-04-27 📅
Nimi: Accenture Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0718166-8
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 7 000 000 EUR 💰
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-07-15 📅
Nimi: Solita Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1060155-5
Postitoimipaikka: Tampere
Maa: Pirkanmaa
🏙️
Nimi: Fujitsu Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0815044-1
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-05-20 📅
Nimi: Tieto Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1962361-1
Postitoimipaikka: Espoo
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4