Potilaskuljetukset ambulanssilla

Tuomi Logistiikka Oy

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella kiireettömiä potilaskuljetuksia koordinoi Tuomi Logistiikka Oy (myöhemmin tässä tarjouspyynnössä myös Tuomi Logistiikka). Tuomi Logistiikka välittää toimeksiantoja tämän tarjouspyynnön perusteella valittaville palveluntuottajille jäljempänä kuvattujen ehtojen mukaisesti.
Tällä tarjouspyynnöllä kilpailutetaan yhteensä 23 yksikköä, joista kaksi on päivystäviä 24/7 yksiköitä, 12 kiinteähintaisia ja 9 vyöhykehintaisia yksiköitä. Kaikki yksiköt ovat perustason yksiköitä, neljässä (erikseen mainitussa) kiinteähintaisessa yksikössä on hoitotason henkilöstö ja varusteet.
Tuomi Logistiikka Oy:lla on mahdollisuus tarkistaa sopimuksen pitävyyttä yksiköiden määrän, asemapaikkojen, toiminta-aikojen sekä muiden toiminnallisesti tarkoituksenmukaisten perusteiden mukaisesti. Mikäli kuljetustarve muuttuu tai toiminta muodostuu muutoin kohtuuttomaksi Tuomi Logistiikalle tai palveluntuottajalle, voidaan yksikköjä lisätä tai vähentää. Muutokset tehdään palveluntuottajien kilpailutuksen tuloksen mukaisessa edullisuusjärjestyksessä. Muutokset sopimuksiin tehdään mahdollisten optiokausista päättämisen tai erillisten neuvottelujen yhteydessä.
Hankinta jakaantuu kahteen osa-alueeseen:
Osa-alue 1. Päivystävät 24/7 yksiköt:
Päivystävien 24/7 yksiköiden toiminta-aika on ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Yksiköiden tulee olla valmiudessa oman asemapaikan (Tays) välittömässä läheisyydessä päiväaikaan esim. klo 6:00-22:00 (tai erikseen sovittuna aikana). Välittömällä läheisyydellä tarkoitetaan enintään viiden minuutin ajomatkaa asemapaikalle. Yksiköiden tulee olla klo 6:00-22:00 valmiudessa siten, että yksikkö lähtee suorittamaan kuljetusta välittömästi tilauksen saapumisen jälkeen. Yöaikaan (klo 22:00-6:00) yksiköiden tulee lähteä päivystyspisteeltään 15 minuutissa tilauksen saapumisesta suorittamaan kuljetusta. Palveluntuottajien päivystyspisteet tulee sijaita enintään 20 minuutin ajomatkan päässä Taysista.
Kaksi 24/7 päivystävää yksikköä ovat perustason yksiköitä. Yksiköiden henkilökuntavaihdokset sovitaan eri ajoille porrastetusti. Henkilökuntavaihdos ei saa häiritä kuljetusten suorittamista. Tuomi Logistiikan ajojärjestelyllä on oikeus määrätä yksikölle ajoreitti tai päivystyspiste hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Päivystävät ambulanssit sitoutuvat suorittamaan ja välittämään tilaukset ajojärjestelyn ollessa suljettuna. Ajojärjestelyn aukioloajat ovat arkisin klo 7:00-20:00, viikonloppuisin ja pyhinä 9:00-17:00. Yksiköt sitoutuvat noudattamaan kuljetusten välityksessä Tuomi Logistiikan ohjeita. Yksiköillä tulee olla valmius ottaa vastaanottaa ja välittää tilaukset eteenpäin tekstiviestillä, älypuhelimella tai tabletilla. Niiden hankinnasta ja kustannuksesta vastaa palveluntarjoaja.
Osa-alue 2. Kiinteähintaiset ja vyöhykehintaiset yksiköt:
Kiinteähintaiset yksiköt:
Kiinteähintaisia yksiköitä hankitaan yhteensä 12. Näistä neljän yksikön asemapaikat ovat Ikaalisten terveyskeskus (perustaso), Nokian terveyskeskus (perustaso), Oriveden terveyskeskus (perustaso) ja Valkeakosken sairaala (perustaso, hoitotason henkilöstöllä ja varusteilla). Kahdeksan yksikön asemapaikka on Tampereella Tays, joista kolmessa perustason yksikössä on hoitotason henkilöstö ja varusteet.
Yksiköiden tulee olla valmiudessa oman asemapaikan välittömässä läheisyydessä klo 22:00 saakka. Välittömällä läheisyydellä tarkoitetaan enintään viiden minuutin ajomatkaa asemapaikalle. Sen jälkeen yksikkö voi päivystää omalla päivystyspisteellä, jonka tulee sijaita enintään 20 minuutin ajomatkan päässä omalta asemapaikalta. Yksikkö lähtee suorittamaan kuljetusta välittömästi tilauksen saapumisen jälkeen ja suorittaa kaikki toiminta-aikana sille välitetyt kuljetukset.
Arkipäivinä yksiköiden toiminta-ajat ovat kiinteät lukuun ottamatta perjantaisin klo 4:00 saakka ajossa olevaa yksikköä. Perjantaina yöllä toimivan yksikön kierto tapahtuu Tampereella sijaitsevien perustason kiinteähintaisten yksiköiden välillä viikoittain (vaihto tapahtuu vähintään kahden palveluntuottajan välillä). Viikonloppuisin yksiköiden toiminta-ajat kiertävät eri yksiköiden välillä sopimusluonnoksessa olevan esimerkin mukaisesti. Kiertoon osallistuvat kaikki Tampereen yksiköt.
Palveluntuottajat ovat velvollisia osallistumaan päivystysvuoroihin sekä toiminta-aikojen muutoksiin vuoden jokaisena päivänä mukaan lukien viikonloppu-, arkipyhä-, ilta- ja yötyön. Alustava suunnitelma yksiköiden toiminta-ajoista on liitteessä 1. Tuomi Logistiikan ajojärjestelyllä on oikeus määrätä yksikölle ajoreitti tai päivystyspiste hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Vyöhykehintaiset yksiköt:
Vyöhykehintaisia yksiköitä hankitaan yhteensä 9. Vyöhykehintaiset yksiköt ovat kaikki perustason yksiköitä.
Yksiköiden asemapaikka on Tampereella Tays. Palveluntuottajien päivystyspisteet tulee sijaita enintään 20 minuutin ajomatkan päässä Taysista. Yksiköiden tulee olla sovittuna aikana valmiudessa siten, että yksikkö lähtee suorittamaan kuljetusta välittömästi tilauksen saapumisen jälkeen omalta päivystyspisteeltään ja suorittaa kaikki toiminta-aikana sille välitetyt kuljetukset.
Arkipäivinä yksiköiden toiminta-ajat ovat kiinteät. Viikonloppuisin yksiköiden toiminta-ajat kiertävät eri yksiköiden välillä sopimusluonnoksessa olevan esimerkin mukaisesti. Kiertoon osallistuvat kaikki Tampereen yksiköt.
Palveluntuottajat ovat velvollisia osallistumaan päivystysvuoroihin sekä toiminta-aikojen muutoksiin vuoden jokaisena päivänä mukaan lukien viikonloppu-, arkipyhä-, ilta- ja yötyön. Alustava suunnitelma yksiköiden toiminta-ajoista on liitteessä 1. Tuomi Logistiikan ajojärjestelyllä on oikeus määrätä yksikölle ajoreitti tai päivystyspiste hetkellisesti toiselle paikkakunnalle.
Tarjouksen tekeminen ja osatarjoukset:
Tarjoaja voi tehdä osatarjouksen tarjoamalla yksinomaan osa-alueeseen 1. tai 2. taikka molempiin osa-alueisiin.
Osa-alueessa 1. tarjoaja voi tarjota 1-2 yksikköä.
Osa-alueen 2. sisällä osatarjousten tekeminen on sallittu seuraavasti:
— Palveluntarjoaja voi tarjota haluamansa määrän kiinteä- ja vyöhykehintaisia yksiköitä antamalla hinnan kunkin kyseisen kohteen yksikölle. Mikäli yksiköitä valitaan kohteeseen useampi kuin yksi niin tulee palveluntarjoajan ilmoittaa montako yksikköä kohteeseen on tarjoamassa.
— Tarjotessaan osa-alueeseen 2. kiinteähintaisia yksiköitä tulee tarjoajan tarjota vastaava määrä vyöhykehintaisia yksiköitä, kuitenkin enintään 9 vyöhykehintaista yksikköä.
— Tarjoajan tulee antaa kaikki pyydetyt hinnat vyöhykkeille 0-16 ja niiden yhteenlaskettu summa.
— Mikäli palveluntarjoaja tarjoaa enemmän kuin kaksi kiinteähintaista yksikköä tulee vähintään yhden perustason yksikön olla varustettuna hoitotason varusteilla ja henkilöstöllä. (Tarjoajan tulee siis tarjota perustason yksikköä hoitotason varusteilla ja henkilöstöllä Tays:aan ja/tai Valkeakosken sairaalaan.)
— Tarjoajan tulee ilmoittaa myös kuinka monta yksikköä yhteensä on tarjoamassa. Mikäli tarjoajan ilmoittama kapasiteetti tulee valituksi tarjousten vertailussa kiinteähintaisiksi yksiköiksi niin tarjoajan ei edellytetä toimittavan vyöhykehintaisia yksiköitä.
Kuvitteellinen esimerkki 1. Tarjoaja tarjoaa yhden kiinteähintaisen perustason yksikön Tays:aan. Tarjoajan tulee tarjota myös yksi vyöhykehintainen yksikkö. Tarjoajan tulee antaa hinnat molemmille sekä kiinteä- että vyöhykehintaiselle yksikölle. Tarjoaja on ilmoittanut tarjoavansa yhteensä vain yhden yksikön. Mikäli tarjoajan yksikkö tulee valituksi kiinteähintaiseksi yksiköksi niin tarjoajan ei tarvitse toimittaa toista vyöhykehintaista yksikköä.
Kuvitteellinen esimerkki 2. Tarjoaja haluaa tarjota neljä kiinteähintaista yksikköä, yhden Nokian terveyskeskukseen ja kolme Tays:aan sekä yhden vyöhykehintaisen yksikön. Koska tarjoaja tarjoaa neljä kiinteähintaista yksikköä niin tulee tarjoajan tarjota myös vähintään neljä vyöhykehintaista yksikköä. Lisäksi vähintään yhden kiinteähintaisista yksiköistä tulee olla varustettuna hoitotason varustein ja henkilöstöllä. Tarjoaja ilmoittaa tarjotuksi kokonaismääräksi yhteensä 5 yksikköä. Tarjousten vertailussa tarjoaja voittaa kiinteähintaisen yksikön Nokian terveyskeskukseen ja tarjoamansa yhden kiinteähintaisen perustason yksikön hoitotason varusteilla ja henkilöstöllä Tays:aan. Lisäksi tarjoajalta tulee tarjousten vertailussa valituksi yhteensä 3 vyöhykehintaista yksikköä.
Rinnakkaiset ja vaihtoehtoiset tarjoukset ovat kiellettyjä. Yhteen konserniin kuuluvat yritykset tai samojen vastuuhenkilöiden eri yritykset voivat antaa vain yhden tarjouksen.
Muulla kuin edellä kuvatuilla ehdoilla annetut tarjoukset on kielletty ja johtaa tarjouksen sulkemiseen tarjouskilpailun ulkopuolelle.
Kuljetusmäärien muutokset:
Suoritettavien kuljetuspalveluiden tarkemmat toimitusehdot määritellään palvelusopimuksessa. Tuomi Logistiikka Oy varaa oikeuden niiden tarkistamiselle olosuhteiden muuttuessa oleellisesti esim. palvelutason varmistamiseksi tai kuljetusmäärien muuttuessa yli 5 %.
Sopimuskausi:
Sopimuskausi on 1.9.2016-31.8.2018. Sopimuskautta on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella.
Huom: Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka/?id=56264&tpk=a29ce952-ec43-4d0e-8bf2-e9713dfc059d

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-05-24. Hankinta julkaistiin 2016-04-08.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-04-08 hankintailmoitus
2016-09-15 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta