Yrittäjyyskoulutukset PKS-työvoimaviranomaisten käyttöön
Helsingin työllisyyspalveluliikelaitos
Pääkaupunkiseudun (PKS) työvoimaviranomaiset (Espoon työllisyyspalvelut, Helsingin kaupungin Työllisyyspalveluliikelaitos ja Vantaan työllisyyden ja kotoutumisen palvelualue) ovat kilpailuttamassa yrittäjyyskoulutuksia PKS-yhteistyönä. Työvoimaviranomaiset pyytävät tarjouksia yrittäjävalmiuksia edistävistä palveluista. Hankinnan kohteena on yrittäjyyden aloittamisen palvelu, joka sisältää työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (380/2023) 7 luvun 61 § yrittäjävalmiuksia lisäävää koulutusta pääkaupunkiseudun työllisyysalueille. Sopimuksen on määrä alkaa 1.1.2027, kuitenkin niin, että Sopimus tulee voimaan, kun Osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Palveluun osallistuvat ovat ensisijaisesti PKS-työllisyysalueiden työnhakijoita, joita yrittäjyys kiinnostaa tai jotka ovat jo suunnitelleet lähtevänsä yrittäjäksi ja tarvitsevat tukea yritystoiminnan käynnistämiseen ja yritysidean kehittämiseen. Koulutukseen voivat osallistua myös yrittäjyyden hiljattain aloittaneet henkilöt. Palvelun tavoitteena on lisätä osallistujien tietoa yrittäjyydestä, vahvistaa yrittäjyysvalmiuksia sekä tarjota käytännön työkaluja yritystoiminnan suunnitteluun, käynnistämiseen ja kehittämiseen. Palvelussa tuetaan asiakasta yrittäjäksi ryhtymiseen liittyvissä kysymyksissä sekä tarjotaan eri profiilin asiakkaille moduulipohjaista yrittäjyyskoulutusta teemoittain yrittäjyyden käynnistämiseen. Tavoitteena on rakentaa joustava palvelu, joka tukee yritystoiminnan aloittamista ja antaa valmiudet toiminnalle ja sen kehittämiselle. Palvelu huomioi eri kohderyhmien tarpeet ja ohjaa osallistujia paikalliseen yrittäjyyden toimintaympäristöön. Palvelun laajempana pitkän tähtäimen tavoitteena on edistää PKS-työllisyysalueiden kuntien elinvoimaa ja alueen yritysten kasvua. Palvelu tukee työllisyyden kasvua ja ehkäisee syrjäytymistä työmarkkinoilta. Palvelun osa-alueet: 1. Lähtisinkö yrittäjäksi? Yrittäjyys kiinnostaa, mutta ei vielä tarkempaa liikeideaa. Kartoituksen kesto on pääsääntöisesti kaksi (2) päivää mutta kohderyhmän mukaisesti voi olla myös 3-5 päivää 2. Kohti yrittäjyyttä - Liikeidea jo tiedossa, mutta yrittäjyyttä ei vielä aloitettu (tai yrittäjyys on hiljattain käynnistetty). Koulutuksen kesto on pääsääntöisesti 15 päivää, mutta kohderyhmän mukaisesti voi olla myös 10-25 päivää. Palveluntuottajia valitaan molemmille osa-alueille enintään kolme (3) kokonaistaloudellisesti edullisinta eli tarjousten pisteytyksessä parhaat kokonaispisteet saanutta tarjoajaa, jotka täyttävät tarjouspyynnössä esitetyt soveltuvuus- ja referenssivaatimukset sekä muut kriteerit. Arvioitu määrä Lähtisinkö yrittäjäksi-kartoituksia sopimuskauden alkaessa vuosittain on noin 15–20 ryhmää. Yhdessä kartoituksessa voi olla enintään 20 osallistujaa. Arvioitu määrä Kohti yrittäjyyttä-koulutuksia sopimuskauden alkaessa on noin 10–15 ryhmää vuodessa. Yhdessä koulutuksessa voi olla enintään 20 osallistujaa. Poikkeustapauksissa tilaajan kanssa sovittaessa osallistujia voi olla enemmän. Arvioitu asiakasmäärä kartoituksissa ja koulutuksissa sopimuskauden alussa on yhteensä noin 600 osallistujaa vuodessa. Edellä mainittu asiakasmääräarvio perustuu vuosien 2025-2026 asiakasmääriin. Tavoitteena on lisätä asiakasmääriä 1 000 asiakkaaseen vuodessa. Hankinnan ennakoitu arvo pääkaupunkiseudulla on noin 600 000 euroa vuodessa eli noin 2.5 miljoonaa euroa neljässä vuodessa. Arvio perustuu vuoden 2026 Yrittäjyyskoulutustilauksiin enimmäishinnoilla. Arviot hankintamäärissä eivät sido tilaajaa. Lähtisinkö yrittäjäksi- kartoituksesta maksetaan ryhmähinta 15-20 henkilön ryhmästä. Kohti yrittäjyyttä-koulutuksesta maksetaan opiskelijatyöpäivien toteuman mukaan. Kartoitusten ja koulutusten jako kolmen toimittajan kesken: 1. Ajanjaksolla 1.1.2027–30.6.2028 ryhmät (tilaukset) jaetaan ensisijaisesti tasapuolisesti kaikkien kolmen valitun toimijan kesken eli jokainen saa 33 % tilauksista. 2. Tilausten kohdentaminen opiskelijapalautteiden perusteella: Edellä mainitun ajanjakson jälkeen tilausten kohdentamisessa siirrytään laadulliseen arviointiin perustuvaan malliin: 45 % vuositilauksista kohdennetaan sille toimittajalle, joka on saanut parhaat arvioinnit siihen mennessä toteutettujen palvelujen opiskelijapalautteista (kolmen kysymyksen keskiarvoista), loput tilaukset (55 %) jaetaan tasapuolisesti kahden muun toimittajan kesken. Arviointi tehdään ensimmäisen kerran 30.6.2028 jälkeen. Tämän jälkeen arviointi ja tilausten kohdentaminen tarkistetaan vuosittain. Tarkempi kuvaus tilausten jakautumisen periaatteista liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus. Kartoitukset järjestetään kokonaan etätoteutuksena. Koulutukset voidaan toteuttaa lähi-, etä- tai hybriditoteutuksena (lähi- ja etätoteutuksen yhdistelmänä) kohderyhmän tarpeiden mukaisesti. Lähtökohtaisesti opetuksesta vähintään 30 % tulee olla kasvokkain tapahtuvaa läsnäolo-opetusta. Valituilla toimittajille tulee olla viimeistään koulutusten alkaessa käytettävissään lähiopetukseen soveltuvat tilat Espoossa ja Helsingissä ja Vantaalla siltä osin kuin koulutuksia toteutetaan lähitoteutuksena. Kartoituksia ja koulutuksia toteutetaan vähintään suomeksi ja englanniksi. Tarjoaja ilmoittaa tarjouksessaan muut kielet, joilla voi palvelua toteuttaa. Palvelu on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus. Palvelun hankinta ei sisällä määräostovelvoitetta.
MääräaikaDeadline 2026-09-08
Kuka? Mitä?- • Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut › Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-07-14 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Yrittäjyyskoulutukset PKS-työvoimaviranomaisten käyttöön
Viitenumero:
T02-26/HEL 2026-010844
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste:
1-0
Otsikko: Lähtisinkö yrittäjäksi- kartoitus
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Pääkohde tai suorituspaikka: Espoo, Helsinki ja Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste:
2-1
Otsikko: Kohti yrittäjyyttä-koulutus
Hankinnan kuvaus:
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0002
Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Espoo, Helsinki, Vantaa
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-09-08 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-08-13 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin työllisyyspalveluliikelaitos
Kansallinen rekisterinumero:
0201256-6
Postiosoite: Kansakoulukatu 3
Postinumero: 00100
Postitoimipaikka: 00099 Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut
Sähköposti: tyollisyyspalvelut.hankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 931077175 📞
URL: https://tyollisyyspalvelut.hel.fi/ 🌏
Ryhmänvetäjä ✅
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta ✅
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/heltyollisyyspalvelut?id=610822&tpk=e77b80f5-e1d3-452f-a31d-ab2ff20f9501 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/heltyollisyyspalvelut?id=610822&tpk=e77b80f5-e1d3-452f-a31d-ab2ff20f9501 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tilaaja ei tehtävän hankinnan osalta sitoudu mihinkään tilausmääriin.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2026/S 135-493047 (2026-07-14)