Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomen kansallismuseon ("Hankintayksikkö") modulaarinen vitriinijärjestelmä, jota voidaan muokata eri näyttelyiden tarpeisiin, sekä muita vitriinimalleja ("Tavara"). Kansallismuseon uudisosassa järjestetään suuria vaihtuvia näyttelyitä, joissa on esillä yleisölle kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja usein hauraita museoesineitä. Esineiden ammattimaista ja laadukasta esillepanoa varten tarvitaan museotoimintaan soveltuvia vitriinejä. Vitriinit ovat avainasemassa kulttuuriperinnön esittelyssä, esineistön suojelussa ja niiden säilymisen varmistamisessa. Hankinnan tarkoitus on myös mahdollistaa kohteen suuren avajaisnäyttelyn toteutus. Modulaaristen vitriinien kokoonpanoa muokkaamalla on mahdollista toteuttaa myös tulevat näyttelyt eri kokoisia lisäosia hankkimalla. Vitriinikaluston tulee tukea toimintamallia, jossa tilassa tapahtuva vitriinien rakennus- ja purkuaika on tarkoitus minimoida. Tavaran päätarkoituksena on vähentää esineistön fyysisten vahinkojen riskiä suojaten niitä mm. varkauksilta ja ilkivallalta. Lisäksi Tavaran tulee mahdollistaa sisäilman suhteellisen kosteuden (RH%) hallinta. Myös mahdollisuudet lämpötilan, pölyn, saasteiden ja valaistusmäärän hallinnan osalta ovat eduksi museonäyttelyiden toteuttamisessa. Tavaran avulla tulee olla mahdollista toteuttaa liitteinä olevien suunnitelmien mukainen esillepano kokonaisuudessaan. Hankintaan sisältyy sekä modulaarisia pystyvitriineitä (mallit 1A-E) että muita vitriinimalleja (mallit 2, 3A-D), vitriinien valaistus sekä optioina vitriinien asennus sekä lisätilaukset. Tavara hankitaan yhtenä hankintakokonaisuutena, jotta voidaan varmistua osien yhteensopivuudesta, turvata ison näyttelytuotannon aikataulussa pysyminen sekä vähentää Hankintayksikön koordinointityötä. Tavaran tulee olla toimitettuna käyttövalmiina Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevaan Kansallismuseoon syyskuun loppuun mennessä, viimeistään 30.9.2026. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin jäljempänä tässä tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä. Asennustilan pohjapiirustukset sekä tarkemmat piirrokset yksittäisistä vitriineistä sekä niiden valaistussuunnitelmat ovat tarjoajille saatavissa pyynnöstä ja edellä mainitut materiaalit saa ilmoittamalla halukkuutensa osallistua tarjouskilpailuun. Ilmoitus tulee tehdä yhteyshenkilönä toimivalle Tiitus Uusoksalle, tiitus.uusoksa@museovirasto.fi Tarjouspyyntöasiakirjat ovat liitteenä myös englanniksi, mutta jos kieliversioissa on ristiriitoja, suomenkieliset asiakirjat ovat ensisijaisia.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-05-18.
Hankinta julkaistiin 2026-04-17.
hankintailmoitus (2026-04-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vitriinijärjestelmä museoesineille
Viitenumero: 607102
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomen kansallismuseon ("Hankintayksikkö") modulaarinen vitriinijärjestelmä, jota voidaan muokata eri näyttelyiden tarpeisiin, sekä muita vitriinimalleja ("Tavara").
Kansallismuseon uudisosassa järjestetään suuria vaihtuvia näyttelyitä, joissa on esillä yleisölle kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja usein hauraita museoesineitä. Esineiden ammattimaista ja laadukasta esillepanoa varten tarvitaan museotoimintaan soveltuvia vitriinejä. Vitriinit ovat avainasemassa kulttuuriperinnön esittelyssä, esineistön suojelussa ja niiden säilymisen varmistamisessa. Hankinnan tarkoitus on myös mahdollistaa kohteen suuren avajaisnäyttelyn toteutus. Modulaaristen vitriinien kokoonpanoa muokkaamalla on mahdollista toteuttaa myös tulevat näyttelyt eri kokoisia lisäosia hankkimalla. Vitriinikaluston tulee tukea toimintamallia, jossa tilassa tapahtuva vitriinien rakennus- ja purkuaika on tarkoitus minimoida.
Tavaran päätarkoituksena on vähentää esineistön fyysisten vahinkojen riskiä suojaten niitä mm. varkauksilta ja ilkivallalta. Lisäksi Tavaran tulee mahdollistaa sisäilman suhteellisen kosteuden (RH%) hallinta. Myös mahdollisuudet lämpötilan, pölyn, saasteiden ja valaistusmäärän hallinnan osalta ovat eduksi museonäyttelyiden toteuttamisessa.
Tavaran avulla tulee olla mahdollista toteuttaa liitteinä olevien suunnitelmien mukainen esillepano kokonaisuudessaan. Hankintaan sisältyy sekä modulaarisia pystyvitriineitä (mallit 1A-E) että muita vitriinimalleja (mallit 2, 3A-D), vitriinien valaistus sekä optioina vitriinien asennus sekä lisätilaukset.
Tavara hankitaan yhtenä hankintakokonaisuutena, jotta voidaan varmistua osien yhteensopivuudesta, turvata ison näyttelytuotannon aikataulussa pysyminen sekä vähentää Hankintayksikön koordinointityötä.
Tavaran tulee olla toimitettuna käyttövalmiina Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevaan Kansallismuseoon syyskuun loppuun mennessä, viimeistään 30.9.2026.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin jäljempänä tässä tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä. Asennustilan pohjapiirustukset sekä tarkemmat piirrokset yksittäisistä vitriineistä sekä niiden valaistussuunnitelmat ovat tarjoajille saatavissa pyynnöstä ja edellä mainitut materiaalit saa ilmoittamalla halukkuutensa osallistua tarjouskilpailuun. Ilmoitus tulee tehdä yhteyshenkilönä toimivalle Tiitus Uusoksalle, tiitus.uusoksa@museovirasto.fi
Tarjouspyyntöasiakirjat ovat liitteenä myös englanniksi, mutta jos kieliversioissa on ristiriitoja, suomenkieliset asiakirjat ovat ensisijaisia.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Erilaiset kalusteet ja laitteet📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 700 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 607102
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Tavara toimitetaan ja asennetaan Kansallismuseon uudisosaan. Myös käyttöönottokoulutus järjestetään samassa kohteessa.
Postiosoite: Mannerheimintie 34
Postinumero: 00100
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️ Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus: Hankintaan sisältyvät optiot määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 12345678
Laatukriteeri (nimi): Lisäominaisuus, -palvelu tai -varuste
Laatukriteeri (painotus): 12345678
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-18 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-18 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-05-18 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-05-04 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Viitteet määriteltyihin toimituksiin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajalla tulee olla vähintään kaksi (2) referenssiä hankinnan kohdetta vastaavista toimituksista, joihin on
sisältynyt toimitus ja käyttöönotto ja joiden arvo on ollut vähintään 100 000 euroa (alv 0%).
Referenssitoteutusten tulee täyttää lisäksi seuraavat ehdot, jotta ne katsotaan hankinnan kohdetta vastaaviksi:
- Refernssikohteen on tullut olla museo tai muu esitettävien asioiden olosuhdehallintaa (RH%/lämpötila) vaatinut toteutus
- Toteutus on ollut kokoonpanoltaan modulaarisella vitriinityypillä
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Tarjoajalla tulee olla vähintään kaksi (2) referenssiä hankinnan kohdetta vastaavista toimituksista, joihin on
sisältynyt toimitus ja käyttöönotto ja joiden arvo on ollut vähintään 100 000 euroa (alv 0%).
Referenssitoteutusten tulee täyttää lisäksi seuraavat ehdot, jotta ne katsotaan hankinnan kohdetta vastaaviksi:
- Refernssikohteen on tullut olla museo tai muu esitettävien asioiden olosuhdehallintaa (RH%/lämpötila) vaatinut toteutus
- Toteutus on ollut kokoonpanoltaan modulaarisella vitriinityypillä
Valintaperuste: Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Yrityksen liikevaihdon on tullut olla viimeisen kolmen vuoden aikana vähintään 300 000 € / vuosi.
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Arvostelurunko Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintapäätöksestä on oikeus tehdä valitus Markkinaoikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainenon saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.
Asianosainen voi vaatia hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)
Hankintapäätöksestä on oikeus tehdä valitus Markkinaoikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainenon saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.
Asianosainen voi vaatia hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-04-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: KESKEYTYSILMOITUS: Vitriinijärjestelmä museoesineille
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomen kansallismuseon ("Hankintayksikkö") modulaarinen vitriinijärjestelmä, jota voidaan muokata eri näyttelyiden tarpeisiin, sekä muita vitriinimalleja ("Tavara").
Kansallismuseon uudisosassa järjestetään suuria vaihtuvia näyttelyitä, joissa on esillä yleisölle kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja usein hauraita museoesineitä. Esineiden ammattimaista ja laadukasta esillepanoa varten tarvitaan museotoimintaan soveltuvia vitriinejä. Vitriinit ovat avainasemassa kulttuuriperinnön esittelyssä, esineistön suojelussa ja niiden säilymisen varmistamisessa. Hankinnan tarkoitus on myös mahdollistaa kohteen suuren avajaisnäyttelyn toteutus. Modulaaristen vitriinien kokoonpanoa muokkaamalla on mahdollista toteuttaa myös tulevat näyttelyt eri kokoisia lisäosia hankkimalla. Vitriinikaluston tulee tukea toimintamallia, jossa tilassa tapahtuva vitriinien rakennus- ja purkuaika on tarkoitus minimoida.
Tavaran päätarkoituksena on vähentää esineistön fyysisten vahinkojen riskiä suojaten niitä mm. varkauksilta ja ilkivallalta. Lisäksi Tavaran tulee mahdollistaa sisäilman suhteellisen kosteuden (RH%) hallinta. Myös mahdollisuudet lämpötilan, pölyn, saasteiden ja valaistusmäärän hallinnan osalta ovat eduksi museonäyttelyiden toteuttamisessa.
Tavaran avulla tulee olla mahdollista toteuttaa liitteinä olevien suunnitelmien mukainen esillepano kokonaisuudessaan. Hankintaan sisältyy sekä modulaarisia pystyvitriineitä (mallit 1A-E) että muita vitriinimalleja (mallit 2, 3A-D), vitriinien valaistus sekä optioina vitriinien asennus sekä lisätilaukset.
Tavara hankitaan yhtenä hankintakokonaisuutena, jotta voidaan varmistua osien yhteensopivuudesta, turvata ison näyttelytuotannon aikataulussa pysyminen sekä vähentää Hankintayksikön koordinointityötä.
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomen kansallismuseon ("Hankintayksikkö") modulaarinen vitriinijärjestelmä, jota voidaan muokata eri näyttelyiden tarpeisiin, sekä muita vitriinimalleja ("Tavara").
Kansallismuseon uudisosassa järjestetään suuria vaihtuvia näyttelyitä, joissa on esillä yleisölle kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja usein hauraita museoesineitä. Esineiden ammattimaista ja laadukasta esillepanoa varten tarvitaan museotoimintaan soveltuvia vitriinejä. Vitriinit ovat avainasemassa kulttuuriperinnön esittelyssä, esineistön suojelussa ja niiden säilymisen varmistamisessa. Hankinnan tarkoitus on myös mahdollistaa kohteen suuren avajaisnäyttelyn toteutus. Modulaaristen vitriinien kokoonpanoa muokkaamalla on mahdollista toteuttaa myös tulevat näyttelyt eri kokoisia lisäosia hankkimalla. Vitriinikaluston tulee tukea toimintamallia, jossa tilassa tapahtuva vitriinien rakennus- ja purkuaika on tarkoitus minimoida.
Tavaran päätarkoituksena on vähentää esineistön fyysisten vahinkojen riskiä suojaten niitä mm. varkauksilta ja ilkivallalta. Lisäksi Tavaran tulee mahdollistaa sisäilman suhteellisen kosteuden (RH%) hallinta. Myös mahdollisuudet lämpötilan, pölyn, saasteiden ja valaistusmäärän hallinnan osalta ovat eduksi museonäyttelyiden toteuttamisessa.
Tavaran avulla tulee olla mahdollista toteuttaa liitteinä olevien suunnitelmien mukainen esillepano kokonaisuudessaan. Hankintaan sisältyy sekä modulaarisia pystyvitriineitä (mallit 1A-E) että muita vitriinimalleja (mallit 2, 3A-D), vitriinien valaistus sekä optioina vitriinien asennus sekä lisätilaukset.
Tavara hankitaan yhtenä hankintakokonaisuutena, jotta voidaan varmistua osien yhteensopivuudesta, turvata ison näyttelytuotannon aikataulussa pysyminen sekä vähentää Hankintayksikön koordinointityötä.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 700 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen Tiedot muista kuin palkintorahoista
Tarjouksia tai osallistumishakemuksia ei saatu tai ne kaikki hylättiin
Syy, miksi voittajaa ei ole valittu: Muu
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 0
Lähde: OJS 2026/S 083-292477 (2026-04-28)