Vihdin kunnan tilausajot 2026 –2030

Vihdin kunta

Hankinnan kohteena ovat Vihdin kunnan eri tulosalueiden tarpeisiin toteutettavat tilausajot, joista ei ole voimassa olevia muita hankintasopimuksia. Hankinta ei koske säännöllisiä lakisääteisiä kuljetuspalveluja, kuten koulukuljetuksia, vaan erillisiä, tapauskohtaisesti tilattavia kuljetuksia. Kuljetuksia voivat olla esimerkiksi: - kunnan henkilöstön koulutus-, opinto- ja tutustumismatkat - sivistyspalvelujen toimialan matkat, kuten varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja nuorisopalveluiden kuljetukset - muut kunnan toimialojen kertaluonteiset tai satunnaiset kuljetustarpeet Kuljetukset lähtevät pääsääntöisesti Vihdin kunnan alueelta, mutta lähtöpiste voi yksittäistapauksissa olla myös muualla. Kuljetukset voidaan toteuttaa taksilla tai linja-autolla kuljetettavan henkilömäärän mukaan. Puitejärjestelyyn valitut tarjoajat voivat osallistua kaikkiin puitejärjestelyn kevennettyihin kilpailutuksiin. Hankinta-asiakirjoissa vaaditut soveltuvuusvaatimukset tulee täyttää koko puitejärjestelyn keston ajan. Puitejärjestelyn kautta hankitaan arviolta noin 80 kuljetusta vuodessa. Yksittäisissä kevennetyissä kilpailutuksissa voi olla useita kohteita, jotka kilpailutetaan erillisinä tai ryhmiteltyinä hankinnan luonteen mukaan. Hankintayksikkö pyrkii kilpailuttamaan kuljetukset tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. Kevennettyjä kilpailutuksia tehdään arviolta 40 kpl vuodessa. Kuljetukset voivat olla yksittäisiä tai pidempikestoisia koko lukukauden tai lukuvuoden ajalle sijoittuvia tilausajoja. Tilaaja valitsee puitejärjestelyyn kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-06-02. Hankinta julkaistiin 2026-04-30.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-04-30 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-04-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vihdin kunnan tilausajot 2026 –2030
Viitenumero: 611233 / Dnro 331/2026
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Vihdin kunnan eri tulosalueiden tarpeisiin toteutettavat tilausajot, joista ei ole voimassa olevia muita hankintasopimuksia. Hankinta ei koske säännöllisiä lakisääteisiä kuljetuspalveluja, kuten koulukuljetuksia, vaan erillisiä, tapauskohtaisesti tilattavia kuljetuksia. Kuljetuksia voivat olla esimerkiksi: - kunnan henkilöstön koulutus-, opinto- ja tutustumismatkat - sivistyspalvelujen toimialan matkat, kuten varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja nuorisopalveluiden kuljetukset - muut kunnan toimialojen kertaluonteiset tai satunnaiset kuljetustarpeet Kuljetukset lähtevät pääsääntöisesti Vihdin kunnan alueelta, mutta lähtöpiste voi yksittäistapauksissa olla myös muualla. Kuljetukset voidaan toteuttaa taksilla tai linja-autolla kuljetettavan henkilömäärän mukaan. Puitejärjestelyyn valitut tarjoajat voivat osallistua kaikkiin puitejärjestelyn kevennettyihin kilpailutuksiin. Hankinta-asiakirjoissa vaaditut soveltuvuusvaatimukset tulee täyttää koko puitejärjestelyn keston ajan. Puitejärjestelyn kautta hankitaan arviolta noin 80 kuljetusta vuodessa. Yksittäisissä kevennetyissä kilpailutuksissa voi olla useita kohteita, jotka kilpailutetaan erillisinä tai ryhmiteltyinä hankinnan luonteen mukaan. Hankintayksikkö pyrkii kilpailuttamaan kuljetukset tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. Kevennettyjä kilpailutuksia tehdään arviolta 40 kpl vuodessa. Kuljetukset voivat olla yksittäisiä tai pidempikestoisia koko lukukauden tai lukuvuoden ajalle sijoittuvia tilausajoja. Tilaaja valitsee puitejärjestelyyn kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 611233 / Dnro 331/2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Tieliikennepalvelut 📦
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintajärjestelmässä noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Hankinta toteutetaan hankintalain säännösten mukaisesti. Hankintamenettelynä käytetään hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta taikka siihen liittyneistä toimenpiteistä ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Jos tarjoaja haluaa tarjousasiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat tarjoajan itsensä vastattavina. Tarjousten käsittelyn vaiheet ovat seuraavat: Hankintayksikkö: 1. Avaa tarjoukset 2. Tarkastaa tarjoajien soveltuvuutta koskevat vakuutukset. 3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden. 4. Valitsee soveltuvat tarjoajat, jotka ovat jättäneet tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen. 5. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille. 6. Pyytää ja tarkastaa valituilta tarjoajilta soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset. 7. Solmii hankintasopimuksen valittujen tarjoajien kanssa. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-02 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-02 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 50
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-02 09:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-05-18 09:00:00 📅
Puhtaita ajoneuvoja koskevan direktiivin mukainen sopimustyyppi: Maanteiden henkilöliikennepalvelut
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Tarjouspyynnön ehdot
Hankinta kuuluu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/33/EY (puhtaita ajoneuvoja koskeva direktiivi) soveltamisalaan

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vihdin kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0131905-6
Postiosoite: Asemantie 30
Postinumero: 03100
Postitoimipaikka: Nummela
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Vihdin kunta
Sähköposti: kuljetukset@vihti.fi 📧
Puhelin: +358 942583000 📞
URL: http://www.vihti.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=611233&tpk=094ce708-7037-47c9-b868-dbfc9b05cbfb 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=611233&tpk=094ce708-7037-47c9-b868-dbfc9b05cbfb 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintapäätös voidaan panna täytäntöön ja sopimus, jonka ehtoihin tarjoajan tulee sitoutua, voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen tiedoksi päätöksen ja muutoksenhakuosoituksen edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Näytä lisää
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 085-302315 (2026-04-30)