Vesihuollon hankintojen puitejärjestelyt 2027-2031

Järvenpään kaupunki

Hankinta koskee Järvenpään Veden omaan käyttöön sekä urakoihin hankittavia vesihuoltotarvikkeita. Lisäksi Järvenpään kaupungin kaupunkitekniikan infrarakentamispalvelut voivat hankkia tämän puitejärjestelyn mukaisia tuotteita niihin rakentamiskohteisiin, joissa rakennetaan tai peruskorjataan myös vesihuoltoa. Hankinta ajoittuu vuosille 2027-2031 (2 + 2 vuotta). Sopimuskausi on pituudeltaan kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella omalla päätöksellään. Hankittavat vesihuoltotarvikkeet on jaettu kuuteen osakokonaisuuteen, joista kustakin on tarjouspyynnön liitteenä oma tarjouslomakkeensa. Kuhunkin osakokonaisuuteen valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa. Tilaajalla on oikeus valita eri työkohteiden vaatimusten mukaisesti kuhunkin työkohteeseen parhaiten soveltuvat tuotteet valituilta tarviketoimittajilta. Mikäli tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneitä ja vähimmäisvaatimukset täyttäviä tarjoajia on osakokonaisuutta kohden vähemmän kuin kuusi (6), tilaajalla valitsee nämä tarjoajat. Tarjouksessa on annettava kiinteä alennusprosentti tarjoajan julkisesta hinnastosta koko kysytylle osakokonaisuudelle. Lisäksi tarjouksessa on ilmoitettava tarjouspyynnössä kysytyille tuotteille kyseisen alennusprosentin mukaisesti muodostettu nettohinta, jonka perusteella tilaaja vertailee tarjoukset. Tarjouslomakkeissa on esitetty myös tuotteiden arvioidut vuosittaiset hankintamäärät. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan ilmoitettuja määriä, vaan ne ovat suuntaa antavia. Yksittäisiä, suuria erikoishankkeita koskevissa hankinnoissa voidaan järjestää myös hankekohtaisia minikilpailutuksia (puitejärjestelyn sisäinen kilpailutus). Tällöin tilaaja pyytää puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta kirjallisen tarjouksen puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta.

Määräaika

Deadline 2026-11-30

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-11-03 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-11-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vesihuollon hankintojen puitejärjestelyt 2027-2031
Viitenumero: JARDno-2026-1714
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Järvenpään Veden omaan käyttöön sekä urakoihin hankittavia vesihuoltotarvikkeita. Lisäksi Järvenpään kaupungin kaupunkitekniikan infrarakentamispalvelut voivat hankkia tämän puitejärjestelyn mukaisia tuotteita niihin rakentamiskohteisiin, joissa rakennetaan tai peruskorjataan myös vesihuoltoa. Hankinta ajoittuu vuosille 2027-2031 (2 + 2 vuotta). Sopimuskausi on pituudeltaan kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella omalla päätöksellään. Hankittavat vesihuoltotarvikkeet on jaettu kuuteen osakokonaisuuteen, joista kustakin on tarjouspyynnön liitteenä oma tarjouslomakkeensa. Kuhunkin osakokonaisuuteen valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa. Tilaajalla on oikeus valita eri työkohteiden vaatimusten mukaisesti kuhunkin työkohteeseen parhaiten soveltuvat tuotteet valituilta tarviketoimittajilta. Mikäli tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneitä ja vähimmäisvaatimukset täyttäviä tarjoajia on osakokonaisuutta kohden vähemmän kuin kuusi (6), tilaajalla valitsee nämä tarjoajat. Tarjouksessa on annettava kiinteä alennusprosentti tarjoajan julkisesta hinnastosta koko kysytylle osakokonaisuudelle. Lisäksi tarjouksessa on ilmoitettava tarjouspyynnössä kysytyille tuotteille kyseisen alennusprosentin mukaisesti muodostettu nettohinta, jonka perusteella tilaaja vertailee tarjoukset. Tarjouslomakkeissa on esitetty myös tuotteiden arvioidut vuosittaiset hankintamäärät. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan ilmoitettuja määriä, vaan ne ovat suuntaa antavia. Yksittäisiä, suuria erikoishankkeita koskevissa hankinnoissa voidaan järjestää myös hankekohtaisia minikilpailutuksia (puitejärjestelyn sisäinen kilpailutus). Tällöin tilaaja pyytää puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta kirjallisen tarjouksen puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Rakennustarvikkeet ja vastaavat tuotteet 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 6
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 6

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1-0
Otsikko: Muoviputket, kaivot ja viemäriosat
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyynnössä on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tämä osakokonaisuus nro 1 käsittää muoviputket, kaivot ja viemäriosat. Putkien osalta tarjottavien tuotteiden tulee täyttää Nordic Polymark standardin mukaiset vaatimukset. Viemäriputkien tulee olla massiivi PVC-putkea. Muovikaivojen rungon materiaalin tulee olla massiivinen, sileäpintainen SN2-luokan PE-putkea. Hulevesikaivojen tulee olla standardin SFS 3468 mukaisia ja jäteveden tarkastuskaivojen standardin EN 13598-2 mukaisia. Kaivoissa käytettävien kumitiivisteiden tulee täyttää standardien SFS-EN 681-1 ja SFS-EN 681-2 vaatimukset. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 1 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 1 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 1 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti että laadullisesti.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 1 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Postinumero: 04440
Postitoimipaikka: Järvenpää
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2-1
Otsikko: Venttiilit
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyynnössä on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muita tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 2 käsittää linjaventtiilit, ryhmäventtiilit ja tonttiventtiilit. Linjaventtiilien takuun tulee olla vähintään 25 vuotta. Venttiilien tulee olla kumiluistilla varustettuja laippaventtiilejä, joiden rakenne on avattava ja paineluokka PN16. Koeponnistuksen tulee olla mahdollista venttiilin luistia vasten. Venttiilin materiaalin tulee olla standardin EN 1563 mukaista pallografiittivalurautaa. Metallipintojen tulee olla kauttaaltaan päällystettyjä GSK:n vaatimukset täyttävällä DIN 30677 -standardin mukaisella epoksijauhepinnoitteella ja niiden tulee täyttää RAL-GZ 662 -laatustandardin vaatimukset. Veden kanssa kosketuksiin joutuvien messinkiosien tulee olla sinkkikadon kestäviä sekä lyijyttömiä tai lähes lyijyttömiä. Messinkikomponenttien lyijypitoisuus saa olla enintään 0,1 %. Tonttiventtiilien takuun tulee olla vähintään 10 vuotta. Talosulkuventtiilien tulee olla POM-materiaalia, paineluokkaa PN10 ja täysaukkoisia. Venttiilien tulee olla varustettu ISO-pistoliittimellä. Rungon ja kannen tulee olla hitsattu yhteen, ja venttiilin läpivirtauksen tulee olla sileä. Karan tulee olla ruostumatonta terästä ja kierretty sekä varustettu sokkakiinnityksellä. Luistin tulee olla pronssia ja kauttaaltaan vulkanoitu. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 2 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 2 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 2 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3-2
Otsikko: Kierresatulat, laippasatulat, laipat, laippasupistusyhteet, toleranssiliittimet, T-haarat, pistoliittimet ja karanjatkot
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muita tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 3 käsittää kierresatulat, laippasatulat, laipat, laippasupistusyhteet, toleranssiliittimet, T-haarat, pistoliittimet ja karanjatkot. Kaikilla osilla tulee olla vähintään 10 vuoden takuu vesijohtokäytössä. Kierresatuloiden tulee olla varustettu kiinteällä porasululla paineenalaisia porauksia varten. Niiden tulee olla valmistettu pallografiittivaluraudasta standardin EN 1563 mukaisesti. Metallipintojen tulee olla kauttaaltaan päällystettyjä GSK DIN 30677 -vaatimusten mukaisella epoksipulveripinnoitteella RAL-GZ 662 -laatustandardia noudattaen. Sangan, pulttien, prikkojen ja muttereiden materiaalin korroosionkestävyyden tulee olla vähintään ruostumattoman teräksen (RST) tasoa. Mutterin kierreosan tulee olla pinnoitettu kitkanestoaineella (molybdeenipinnoitus). Laippasatuloiden, laippojen, laippasupistusyhteiden, toleranssiliittimien ja T-haarojen tulee olla valmistettu pallografiittivaluraudasta standardin EN 1563 mukaisesti. Metallipintojen tulee olla kauttaaltaan päällystettyjä GSK DIN 30677 -vaatimusten mukaisella epoksipulveripinnoitteella RAL-GZ 662 -laatustandardia noudattaen. Pistoliittimien tulee olla koeponnistettuja tehtaalla. Karanjatkojen tulee olla ferromagneettisia, sinkittyjä ja umpiainesta. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 3 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 3 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 3 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti että laadullisesti.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 3 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4-3
Otsikko: Vesimittariventtiilit, liittimet, telineet ja messinkiosat
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muita tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 4 käsittää vesimittariventtiilit, liittimet, telineet ja messinkiosat Vesimittariventtiileissä tulee olla tyyppihyväksytty pistoliitin tai kierreliitos, sulanapitokaapelin liitäntä sekä lautasventtiili. Venttiilien tulee olla tyyppihyväksyttyjä ja niiden tulee täyttää sinkkikadon kestävyyttä koskevan standardin SFS-EN ISO 6509 vaatimukset. Vesimittaritelineissä tulee olla syvyyssäätömahdollisuus vähintään 0-45 mm. Materiaalin tulee olla sinkittyä terästä tai ruostumatonta terästä (RST). Messinkiosien tulee olla sinkkikadon kestäviä, lyijyttömiä tai lähes lyijyttömiä. Messinkikomponenttien lyijypitoisuus saa olla enintään 0,1 % Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 4 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 4 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 4 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti että laadullisesti.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 4 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

5️⃣
Sisäinen tunniste: 5-4
Otsikko: Sähköhitsausosat
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muita tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 5 käsittää sähköhitsausosat. Sähköhitsausosien tulee olla yhteensopivia GF tai Fusamatic-sähköhitsauskoneiden kanssa. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 5 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 5 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 5 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti että laadullisesti.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 5 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005

6️⃣
Sisäinen tunniste: 6-5
Otsikko: Kansistot
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota myös muita tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 6 käsittää kaivonkannet ja venttiilihatut. Kansistojen kestävyysluokan tulee olla vähintään 40 kN. Venttiilihatun materiaalin tulee olla valurautaa. Venttiilihatun korkissa ei saa olla reikää. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 6 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 6 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 6 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti että laadullisesti.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osakokonaisuudelle nro 6 valitaan enintään kuusi (6) tarviketoimittajaa etusijajärjestyksessä.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 3. Tarjousten vertailu 4. Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen niiltä tarjoajilta, jotka näyttäisivät olevan voittamassa tarjouskilpailun 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen 6. Voittaneen tarjoajan pakollisten poissulkuperusteiden tarkastaminen 7. Hankintasopimuksen solmiminen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi. Hankintalain pakollisten poissulkemisperusteiden soveltaminen: RIKOSREKISTERIOTE Hankinnassa sovelletaan hankintalain (1397/2016) 80 §:n mukaisia pakollisia poissulkemisperusteita. Tarjoajalta, joka tarjousten vertailun perusteella näyttää voittavan kilpailutuksessa, tullaan ennen hankintapäätöksen tekoa pyytämään hankintalain 88 §:n mukaiset rikosrekisteriotteet. Rikosrekisteriote tulee toimittaa kaikista kaupparekisterin mukaan yrityksen hallinto-, johto ja valvontaelimen jäsenistä sekä edustus-, päätös- ja valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä. Rikostaustan selvittämiseksi osoitettu rikosrekisteriote ei saa olla kahtatoista (12) kuukautta vanhempi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-30 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-30 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-30 10:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-11-23 10:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: ei
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: tavarahankinta

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Järvenpään kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0126541-4
Postinumero: 04440
Postitoimipaikka: Järvenpää
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Iiro Hannula
Sähköposti: iiro.hannula@jarvenpaa.fi 📧
Puhelin: +358 043152131 📞
URL: http://www.jarvenpaa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Vesihuolto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jarvenpaa?id=635399&tpk=cc219889-5efd-4632-9b1e-9d4c1786da45 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jarvenpaa?id=635399&tpk=cc219889-5efd-4632-9b1e-9d4c1786da45 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Sopimusta voidaan jatkaa yhdellä (1) optiojaksolla, jonka pituus on kaksi (2) vuotta.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Lähde: OJS 2026/S 214-764552 (2026-11-03)