Vantaan asukaslehden painotyön ja jakelun hankinta
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun Vantaan asukaslehden painotyön ja jakelun hankinnasta. Optiona palveluntarjoaja voi tarjota telineitä, joissa lehden voi ottaa omatoimisesti asiakaspalvelupisteissä. Asukaslehti on Vantaan kaupungin julkaisema viranomaistiedote, jonka pitäisi tavoittaa kaikki kotitaloudet. Lehti on tuotettu sisällöllisesti kaupungin viestinnässä. Kilpailutuksessa ovat mukana painatus ja jakelu, mutta myös uudenlaisia tuotantomalleja harkitaan ennen kilpailutuksen aloittamista. Nykyisen paperikoko on leikattu tabloidi, mutta vaihtoehtona mukana kilpailussa on myös aikakausilehden paperikoko. Tavoitteena asukaslehden olisi tärkeä erottua erityisesti ilmaisjakeluna jaettavasta Vantaan Sanomista sekä muista paikallislehdistä. Hankinta koostuu Vantaan kaupungin asukaslehden nelivärisen painetun lehden rotaatiopainotyöstä sekä osoitteettomasta jakelusta. Lehdestä painetaan vuositasolla 2–4 eri laajuista (20–48 sivua) julkaisua. Jakelu koskee kaikkia sopimuskaudella Vantaan kuntarajojen sisäpuolella sijaitsevia kotitalouksia ja Vantaan kaupungin virastoja, laitoksia ja asiakaspalvelupisteitä. Jakelu toteutetaan osoitteettomana jakeluna. Tarkemmat painotyötä sekä jakelua koskevat tekniset vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön liitteestä 2 Tekniset vaatimukset. Sopimus solmitaan yhden toimittajan kanssa, joka vastaa hankinnan kohteena olevan kokonaisuuden tuottamisesta. Tarkempi päivä ensimmäiselle painotyölle ja jakelulle sovitaan sopimuksentekovaiheessa. Jakelu tapahtuu etukäteen sovittuna viikonpäivinä. Sopimus on kestoltaan 24 kuukautta ja sopimusta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden optiolla.
MääräaikaDeadline 2026-11-20
Kuka? Mitä?- • Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus › Painatus ja siihen liittyvät palvelut
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-10-14 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vantaan asukaslehden painotyön ja jakelun hankinta
Viitenumero:
VD/691/02.08.00.00/2026
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Painatus ja siihen liittyvät palvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
VD/691/02.08.00.00/2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Kesto
Aloituspäivä: 2027-03-02 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-20 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-20 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-20 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-11-04 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vantaan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero:
0124610-9
Postiosoite: PL 1100
Postinumero: 01030
Postitoimipaikka: Vantaan kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jenni Ronkainen
Sähköposti: hankinta@vantaa.fi 📧
Puhelin: +358 983911 📞
URL: http://www.vantaa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=621922&tpk=1414e563-833d-4410-b133-6ffe8af8ed8d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=621922&tpk=1414e563-833d-4410-b133-6ffe8af8ed8d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 200-714738 (2026-10-14)