Hankinnan kohteena on Helsingin yliopiston sekä Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin toimipisteiden vaarajätepalvelu. Helsingin yliopisto toimii Helsingissä neljällä kampuksella ja 9 muulla paikkakunnalla Suomessa. KOy Biomedicum Helsingin suurimmat osakkaat ovat Helsingin yliopisto, HUS ja Helsingin kaupunki. Yhtiö vastaa tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsingin rakennusten (Haartmaninkatu 8 ja Tukholmankatu 8) kunnossapidosta ja kiinteistöhuollosta. Kilpailutus on jaettu kahteen osaan, Helsingin yliopiston toiminnasta syntyvät: 1) kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet sekä 2) biologinen ja kliininen jäte. Tarjoaja voi tarjota vain toista, tai molempia osia. Mikäli sama tarjoaja voittaa hoitaakseen molemmat osat, yhdistetään molemmat osat samalle sopimukselle. Suurin osa vaarallisista jätteistä syntyy Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuksilla. Yliopiston tiloissa ja Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin tiloissa toimivat vuokralaiset voivat hankkia vaarajätehuollon palveluja tulevan sopimuksen ehdoilla. Vuokralaiset tekevät omat sopimuksensa palveluntuottajan kanssa.
hankintailmoitus (2026-10-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vaarajätepalvelu
Viitenumero: 628898
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Helsingin yliopiston sekä Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin toimipisteiden vaarajätepalvelu.
Helsingin yliopisto toimii Helsingissä neljällä kampuksella ja 9 muulla paikkakunnalla Suomessa. KOy Biomedicum Helsingin suurimmat osakkaat ovat Helsingin yliopisto, HUS ja Helsingin kaupunki. Yhtiö vastaa tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsingin rakennusten (Haartmaninkatu 8 ja Tukholmankatu 8) kunnossapidosta ja kiinteistöhuollosta.
Kilpailutus on jaettu kahteen osaan, Helsingin yliopiston toiminnasta syntyvät:
1) kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet sekä
2) biologinen ja kliininen jäte.
Tarjoaja voi tarjota vain toista, tai molempia osia. Mikäli sama tarjoaja voittaa hoitaakseen molemmat osat, yhdistetään molemmat osat samalle sopimukselle. Suurin osa vaarallisista jätteistä syntyy Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuksilla.
Yliopiston tiloissa ja Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin tiloissa toimivat vuokralaiset voivat hankkia vaarajätehuollon palveluja tulevan sopimuksen ehdoilla. Vuokralaiset tekevät omat sopimuksensa palveluntuottajan kanssa.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Radioaktiivisia jätteitä, ongelma- ja sairaalajätteitä ja vaarallisia jätteitä koskevat palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 850 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 2
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 2
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1-0
Otsikko: Kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 425 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Kilpailutettava palvelu sisältää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena:
• kuljetustilauksen vastaanotto
• kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta
• kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus
• vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä
• kuljetus
• hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla
• laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä
• raportointi, määrä- ja laatuseuranta
• palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu.
Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025").
Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮 Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta: Sopimusta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2-1
Otsikko: Biologinen ja kliininen jäte
Hankinnan kuvaus:
Kilpailutus käsittää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena
• kuljetustilauksen vastaanotto
• kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta
• kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus
• vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä
• kuljetus
• hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla
• laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä
• raportointi, määrä- ja laatuseuranta
• palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu.
Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025").
Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.
Kilpailutus käsittää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena
• kuljetustilauksen vastaanotto
• kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta
• kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus
• vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä
• kuljetus
• hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla
• laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä
• raportointi, määrä- ja laatuseuranta
• palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu.
Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025").
Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.
Lisätietoja uusimisesta: Sopimusta voidaan jatkaa kahdellla yhden vuoden mittaisella optiokaudella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat on saatavissa suomen kielellä ja tarjoukset tulee jättää suomen kielellä. Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy ei vastaa tarjoajalle mahdollisesti aiheutuvista käännätyskustannuksista.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-16 08:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-16 08:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-16 08:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-11-09 08:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjoajille järjestetään mahdollisuus tutustua jätemääriltään suurimpiin Helsingissä sijaitseviin vaarajätteiden keräyspisteisiin. Tutustumiskierros järjestetään 29.10.2026.
Kierrokselle osallistuminen on edellytys tarjouksen jättämiselle.
Tarjoajien tulee ilmoittautua kierrokselle 28.10.2026 klo 14.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: sonja.kananen@helsinki.fi. Viestin otsikkokenttään: Ilmoittautuminen vaarajätekierrokselle.
Tarkemmat saapumisohjeet ja aikataulut kampuksittaisille tutustumisille lähetetään kierroksille ilmoittautuneille.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Arvostelurunko Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Noudatetaan 14 päivän määräaikaa
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 201-717694 (2026-10-15)
hankintailmoitus (2026-10-16) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 850 000 EUR 💰
Kuvaus
425 000 EUR 💰
Muutokset Muut lisätiedot
Hankintayksikkö huomasi kaavavirheen Liitteessä 2 Kemikaalijäte hinta.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 472c1752-8ef9-4903-aace-6c25ee5b28b1-01
Lähde: OJS 2026/S 202-719619 (2026-10-16)
hankintailmoitus (2026-10-26) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 850 000 EUR 💰
Kuvaus
425 000 EUR 💰
Muutokset Muut lisätiedot
Liitteen 2 kaavassa havaittiin virhe ja Liitteestä 3 puuttui yksi tarpeellinen hintarivi. Liitteen 8 taulukon otsikkoa täsmennettiin vastaamaan taulukon sisältöä.
Virheelliset liitteet poistettiin ja liitteet korvattiin korjatuilla versioilla.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 21dbf48d-ae88-44a9-bdc3-dbc7732feada-01
Lähde: OJS 2026/S 208-742338 (2026-10-26)