TÄLLÄ ILMOITUKSELLA HANKINTAYKSIKKÖ KÄYNNISTÄÄ OTSIKON MUKAISEN HANKINNAN UUDELLEEN SEN JÄLKEEN, KUN SE KESKEYTTI HANKINNAN 19.5.2026. Hankinnan kohteena on työterveyshuollon tarpeisiin hankittavien lääkkeiden myynti ja toimittaminen HUS:lle apteekista siten, että tilaukset tehdään palveluntuottajan verkkokaupan kautta ja palveluntuottaja vastaa lääkkeiden toimittamisesta HUS:n toimipisteisiin sopimuksen ja toimitusehtojen mukaisesti. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Porvoossa, Peijaksessa, Raaseporissa, Jorvissa, Lohjalla ja Hyvinkäällä. Tilaukset ja toimitukset ovat toimipistekohtaisia. Toimipisteiden tarkemmat osoitteet on kerrottu sopimuksessa. Hankintaan sisältyy lääkkeiden myynnin lisäksi toimituspalvelu, johon sovelletaan sopimuksen ehtoja. Lääkkeet laskutetaan voimassa olevan lääkelainsäädännön mukaisin, apteekeille yhtenäisin hinnoin, ja palveluntuottajalle maksettava vastike muodostuu lääkkeiden hinnasta sekä sopimuksen mukaisista toimitusmaksuista. HUS maksaa sekä lääkkeistä että toimituspalvelusta vastikkeen suoraan palveluntuottajalle. Sopimukseen ei liity järjestelyä, jossa palveluntuottajan oikeus saada vastike perustuisi kolmansilta saataviin maksuihin. HUS voi tilata lääkkeiden lisäksi muita toimittajan valikoimaan kuuluvia tuotteita siten ja siinä laajuudessa, kuin sopimuksessa on sanottu.
hankintailmoitus (2026-05-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: UUSI - HUS Työterveyden lääke-/apteekkipalvelujen hankinta
Viitenumero: HUS 196-2026
Lyhyt kuvaus:
TÄLLÄ ILMOITUKSELLA HANKINTAYKSIKKÖ KÄYNNISTÄÄ OTSIKON MUKAISEN HANKINNAN UUDELLEEN SEN JÄLKEEN, KUN SE KESKEYTTI HANKINNAN 19.5.2026.
Hankinnan kohteena on työterveyshuollon tarpeisiin hankittavien lääkkeiden myynti ja toimittaminen HUS:lle apteekista siten, että tilaukset tehdään palveluntuottajan verkkokaupan kautta ja palveluntuottaja vastaa lääkkeiden toimittamisesta HUS:n toimipisteisiin sopimuksen ja toimitusehtojen mukaisesti.
Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Porvoossa, Peijaksessa, Raaseporissa, Jorvissa, Lohjalla ja Hyvinkäällä. Tilaukset ja toimitukset ovat toimipistekohtaisia. Toimipisteiden tarkemmat osoitteet on kerrottu sopimuksessa.
Hankintaan sisältyy lääkkeiden myynnin lisäksi toimituspalvelu, johon sovelletaan sopimuksen ehtoja.
Lääkkeet laskutetaan voimassa olevan lääkelainsäädännön mukaisin, apteekeille yhtenäisin hinnoin, ja palveluntuottajalle maksettava vastike muodostuu lääkkeiden hinnasta sekä sopimuksen mukaisista toimitusmaksuista. HUS maksaa sekä lääkkeistä että toimituspalvelusta vastikkeen suoraan palveluntuottajalle. Sopimukseen ei liity järjestelyä, jossa palveluntuottajan oikeus saada vastike perustuisi kolmansilta saataviin maksuihin.
HUS voi tilata lääkkeiden lisäksi muita toimittajan valikoimaan kuuluvia tuotteita siten ja siinä laajuudessa, kuin sopimuksessa on sanottu.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Farmaseuttiset tuotteet📦
Täydentävä hankintalaji: Palvelut
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HUS 196-2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hankintayksikön arvion mukaan sopimuksen arvosta yli puolet muodostuu lääkkeistä maksettavasta korvauksesta, minkä vuoksi pääasialliseksi hankintalajiksi on ilmoitettu tavara.
Lisätuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka: Toimituspisteet osoitteineen on sanottu sopimuksessa.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 48 kuukautta Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
HUS voi tilata lääkkeiden lisäksi muita toimittajan valikoimaan kuuluvia tuotteita siten ja siinä laajuudessa, kuin sopimuksessa on sanottu.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): LAATU 30 %
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Kyseessä on tavarahankinta, jonka hankintalain 27 §:n mukaisesti laskettu ennakoitu kokonaisarvo on enemmän, kuin 26 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen tavarahankintoja koskeva EU-kynnysarvo.
Hankintamenettelynä käytetään hankintalain 32 §:ssä tarkoitettua avointa menettelyä. Tarjousaikaa on lyhennetty hankintalain 57 §:n nojalla siten, että tarjousaika on vähintään 15 päivää.
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
Hankintayksikkö
1. Julkaisee hankintailmoituksen
2. Ottaa vastaan kysymykset
3. Vastaa esitettyihin kysymyksiin
4. Avaa tarjoukset
5. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuusvaatimusten täyttymisen tarjoajan tarjouksessaan antamien vastausten perusteella
6. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden
7. Valitsee parhaan tarjouksen
8. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille
9. Pyytää ja tarkastaa parhaan tarjouksen antajalta soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset
10. Solmii hankintasopimuksen voittajan kanssa.
Hankintasopimus syntyy vasta erillisen kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen pää-töksen ja valitusosoituksen tiedoksi (odotusaika). Jos odotusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa hankintasopimuksen tehdä aikaisintaan ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Hankintayksikkö voi keskeyttää hankinnan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
SOPIMUSMENETTELY
Tarjoajan on laadittava tarjouksensa yhteyteen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen sopimus ilman varaumia. Sopimus liitteineen on tarjoajaa sitova eikä sopi-musehdoista neuvotella hankintapäätöksen tekemisen jälkeen, ellei tarjouspyynnössä tai sen liitteissä ole nimenomaisesti toisin sanottu. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään allekirjoittamaan sopimuksen sellaisenaan, kuin se on liitteineen toimitettu tarjouksen yhteydessä.
Sopimus ei synny hankintapäätöksellä, vaan vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
TARJOUSKILPAILUSSA KÄYTETTÄVÄ KIELI
Hankinta-asiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Mikäli tarjoaja tarvitsee dokumentit muulla kielellä, tarjoaja vastaa itse käännättämisestä ja sen kustannuksista. Tarjoukset liitteineen tulee toimittaa suomen kielellä.
OSATARJOUKSET
Osatarjoukset ovat kiellettyjä.
RINNAKKAISET TARJOUKSET
Rinnakkaiset tarjoukset ovat kiellettyjä.
HANKINTAA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN TIEDOKSIANTO
Hankintaa koskevista päätöksistä ilmoitetaan kaikille tarjoajille sähköisesti tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Nopeutettu menettely:
Hankintayksikkö käyttää nopeutettua avointa menettelyä hankintalain mukaisen asianmukaisesti perustellun kiireen vuoksi. Sopimus on tarpeen saada voimaan ennen juhannusta ja kesälomakauden alkamista. Hankinnasta on aiemmin julkaistu ilmoitus avoimella menettelyllä, jonka tarjousaika olisi päättynyt 1.6.2026. Hankintamenettely on keskeytetty 19.5.2026 yksittäisen sopimusehdon korjaamiseksi, eikä hankinnan kohteeseen tai tarjouskilpailun olennaisiin ehtoihin tehdä muutoin olennaisia muutoksia. Uuden ilmoituksen mukainen tarjousaika päättyy 4.6.2026 eli samalla viikolla kuin alkuperäisen tarjousajan oli tarkoitus päättyä. Tarjoajilla on siten ollut mahdollisuus perehtyä hankinta-asiakirjoihin jo aiemman menettelyn aikana, ja asiakirjoihin tehtävät muutokset ovat siinä määrin rajattuja, että niiden sisäistämiseen tarvittava aika on vähäinen. Nopeutettu menettely on näin ollen hankinnan aikatauluun, muutosten rajattuun luonteeseen ja tarjoajien tosiasiallisiin valmistautumismahdollisuuksiin nähden perusteltu ja suhteellisuusperiaatteen mukainen.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-04 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-04 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-04 10:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-05-28 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Hankintayksikön arvion mukaan sopimuksen arvosta yli puolet muodostuu lääkkeistä maksettavasta korvauksesta, minkä vuoksi pääasialliseksi hankintalajiksi on ilmoitettu tavara.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintalain 147 §:
Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen, jollei jäljempänä toisin säädetä.
Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen.
Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.
Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa tai 58 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetun sopimusmuutosta koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä, valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.
Jollei 4 momentissa tarkoitettua ilmoitusta ole julkaistu, suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä:
1)30 päivän kuluessa siitä, kun suorahankinnasta on julkaistu jälki-ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä; tai
2)kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)