TäsmäKoulutuksena toteutettavan ammatillisen työvoimakoulutuksen puitekilpailutus - Sähköinen taloushallinto

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Uudenmaan ELY-keskus pyytää tarjouksia TäsmäKoulutus-yhteishankintana toteutettavasta ammatillisesta työvoimakoulutuksesta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Kilpailutus toteutetaan noudattaen avointa tarjousmenettelyä.
Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely, jonka kesto on puolitoista vuotta ja sen aikana hankitaan yhteensä enintään 6 500 opiskelijatyöpäivää (otp). Lisäksi varataan mahdollisuus kahteen 1 vuoden mittaiseen optioon, joiden kummankin suuruus on 50% alkuperäisestä hankinnasta eli yhteensä enintään 3 250 otp/vuosi.
TäsmäKoulutuksen ensisijainen kohderyhmä on yritykset, etenkin pienet ja keskisuuret yritykset. Koulutusmalli soveltuu myös julkisen sektorin käyttöön (valtio, kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja seurakunnat).
TäsmäKoulutusta käytetään silloin kun yrityksessä tapahtuu sellaisia teknologisia ja toiminnallisia muutoksia, että yrityksen henkilöstön ammattitaito ei enää vastaa muuttuneita olosuhteita vaan ne edellyttävät henkilöstön osaamisen parantamista. TäsmäKoulutuksen avulla voidaan ennaltaehkäisevästi säilyttää työpaikkoja ja pidentää työuria. TäsmäKoulutusta voidaan käyttää myös määräaikaisten lomautusten yhteydessä. Koulutus voidaan yhdistää laajempaan toiminnan kehittämisohjelmaan.
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijat saavuttavat työmarkkinoille soveltuvan ja työnantajan tarvitseman ammattitaidon ja että he koulutuksen suoritettuaan jatkavat nykyisen työnantajan palveluksessa entistä ammattitaitoisempina. Myös yrittäjä(t) itse voi(vat) osallistua koulutukseen yhdessä henkilöstönsä kanssa.
Koulutus on työnantajan tarpeita vastaavaa ja työelämälähtöistä ammatillista koulutusta. Koulutukseen sisältyy vain tietopuolista opiskelua. Koulutuksen tavoitteena voi olla jatko- tai täydennysopintojen suorittaminen tai ammatin- tai työtehtävän vaihtoon saman työnantajan palveluksessa tähtäävä koulutus. Erilaisten lupien, passien, sertifikaattien, yms. sekä ammattipätevyyksien suorittaminen on mahdollista. Tavoitteena ei kuitenkaan voi olla opetushallinnon lainsäädännön mukaisen tutkinnon tai sellaisen osan suorittaminen. TE-hallinto ja työnantaja seuraavat koulutuksen toteutuksen etenemistä ja laatua. Koulutuksella voi olla ohjausryhmä. Tarvittaessa koulutusohjelmaa ja sen toteutusta voidaan täsmentää.
Työnantaja ja TE-hallinto rahoittavat koulutushankinnan yhdessä. Työnantajan maksuosuus on 30-50 % hankintasopimuksen mukaisesta kokonaishinnasta (ilman ALV:a). Työnantajan maksuosuuden suuruuteen vaikuttaa yrityskoko.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-06-05. Hankinta julkaistiin 2023-05-08.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-05-08 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-05-08)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kansallinen rekisterinumero: 2296962-1
Postiosoite: PL 36
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00521
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Aku Seppälä
Sähköposti: aku.seppala@ely-keskus.fi 📧
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.ely-keskus.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/elykeskus?id=458387&tpk=02b17364-9717-4e8f-adf3-4bdfe0cbdfd6 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/elykeskus?id=458387&tpk=02b17364-9717-4e8f-adf3-4bdfe0cbdfd6 🌏

Kohde

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“TäsmäKoulutuksena toteutettavan ammatillisen työvoimakoulutuksen puitekilpailutus - Sähköinen taloushallinto UUDELY/6194/2023”
Tuotteet/palvelut: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Uudenmaan ELY-keskus pyytää tarjouksia TäsmäKoulutus-yhteishankintana toteutettavasta ammatillisesta työvoimakoulutuksesta tämän tarjouspyynnön ja sen...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Uusimaa
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on TäsmäKoulutus-yhteishankintana toteutettava ammatillinen työvoimakoulutus. Tiedot hankittavasta koulutuksesta on esitetty...”    Näytä lisää
Kesto
Aloituspäivä: 2023-07-10 📅
Loppupäivä: 2024-12-31 📅

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Kuvaus
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
“Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan kuusi puitesopimustoimittajaa, jos kelpoisuusehdot täyttäviä tarjoajia ja...”    Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-06-05 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 092-280925 (2023-05-08)