Sysmän kutsutaksiliikenne 2026-2027
Sysmän kunta
Sysmän kunta ostaa kunnan sisäistä täydentävää liikennettä järjestämällä ja tukemalla ns. kutsutaksiliikennettä. Sysmän kunta järjestää tarjouskilpailun kutsuohjatun joukkoliikenteen hoitamisesta Sysmän kunnan alueella sopimuskaudella 1.9.2026-31.8.2027. Kuljetukset ja liikennöintikohteet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo sopimuskaudella 1.9.2026–31.8.2027 ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen palveluhankintojen kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa alv 0 %, mutta alittaa EU-kynnysarvon. Hankinta toteutetaan hankintalain mukaisena kansallisena hankintana avoimella menettelyllä. Hankinnasta julkaistaan kansallinen hankintailmoitus HILMA-palvelussa. Hankintaan ei sisälly optiokausia. Palvelukuvaus Kutsutaksit ajavat ennalta määrättyä reittiä ennalta sovittuina aikoina, mutta lähtevät liikkeelle vain, jos kyytiin on tulijoita. Tarpeen vaatiessa kutsutaksit voivat poiketa reitiltä asiakkaan noutamiseksi palvelukuvauksessa tarkemmin määritellyllä tavalla. Asiakasmäärästä riippuen kutsutaksit voivat olla henkilöautoja, tilatakseja tai linja-autoja. Kutsutaksissa asiakas matkustaa kunnan vahvistamalla asiakasmaksulla tai muutoin palvelukuvauksessa määritellyllä maksulla. Reittejä on yhteensä kahdeksan (8). Jokaisen kohteen liikennöitsijä valitaan erikseen. Sama tarjoaja voi jättää tarjouksen 1-8 kohteesta. Tarjous jätetään täyttämällä Tarjouslomake (liite 3).
MääräaikaDeadline 2026-07-20
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-06-29 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sysmän kutsutaksiliikenne 2026-2027
Viitenumero:
620279
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Taksipalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 100 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
620279
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Pääkohde tai suorituspaikka: Sysmän kunnan sisäinen liikenne.
Postiosoite: Valittulantie 5
Postinumero: 19700
Postitoimipaikka: Sysmä
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Päijät-Häme 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-09-01 📅
Loppupäivä: 2027-08-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 1.11
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Nopeutettu menettely:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-07-20 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-07-21 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 100 päivää
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-07-21 09:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-07-08 20:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sysmän kunta
Kansallinen rekisterinumero:
0167352-2
Yksikkö: Kunnanhallitus
Postiosoite: Valittulantie 5
Postinumero: 19700
Postitoimipaikka: Sysmä
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Riitta-Sisko Aartolahti
Sähköposti: riitta-sisko.aartolahti@sysma.fi 📧
Puhelin: +358 447134511 📞
URL: https://www.sysma.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sysma?id=620279&tpk=e3834e4d-d3c7-432c-8fa6-c6e070b77a3c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sysma?id=620279&tpk=e3834e4d-d3c7-432c-8fa6-c6e070b77a3c 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 123-447803 (2026-06-29)
- Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) (12 uudet hankinnat)