Sipoon kunnan koulukuljetuspalveluiden hankinta keskeytetty osa-alue 9

Sipoon kunta

Sipoon kunta kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä aiemmin kilpailutetun, mutta keskeytetyksi tulleen osa-alueen (kohde 9. Erityislapset Sipoo - Helsinki).
Tarjouspyynnön kohteena ovat perusopetuslain 32 §:n mukaiset oppilaiden koulukuljetukset. Koulukuljetusten periaatteena on, että kunta hyödyntää ensisijaisesti julkista liikennettä silloin kun sen käyttö on mahdollista. Mikäli julkisen liikenteen käyttö ei ole mahdollista, käytetään oppilaiden kuljettamiseen ulkopuolisilta palveluntuottajilta ostettuja koulukuljetuspalveluita.
Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä liitteineen.
Kohteen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskaudelle (4 vuotta) on noin 452 000 euroa sekä enimmäisarvo noin 515 000 euroa.
Nyt kilpailutettava keskeytetyksi tullut kohde on osa aiemmin kilpailutettua kokonaisuutta, mistä syystä kohde liitetään osaksi muista kohteista allekirjoitettua hankintasopimusta.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-06-08. Hankinta julkaistiin 2023-05-08.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-05-08 hankintailmoitus
2023-08-30 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-05-08)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sipoon kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0203533-8
Postiosoite: Iso Kylätie 18
Postitoimipaikka: Sipoo
Postinumero: 04130
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Sari Niemi
Sähköposti: hankinnat@sipoo.fi 📧
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.sipoo.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=457960&tpk=2cde9f2c-b462-47b3-8420-34aac5ae901a 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=457960&tpk=2cde9f2c-b462-47b3-8420-34aac5ae901a 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“Sipoon kunnan koulukuljetuspalveluiden hankinta keskeytetty osa-alue 9 SIVI 420681”
Tuotteet/palvelut: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Sipoon kunta kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä aiemmin kilpailutetun, mutta keskeytetyksi tulleen osa-alueen (kohde 9. Erityislapset Sipoo -...”    Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 515 000 💰

1️⃣
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena ovat erityisoppilaiden koulukuljetukset alueella: Sipoo - Helsinki Tarkemmat tiedot hankittavasta palvelusta löytyvät tarjouspyynnön...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 515 000 💰
Kesto
Aloituspäivä: 2023-08-01 📅
Loppupäivä: 2025-07-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Sopimusta voidaan jatkaa yhdellä kahden vuoden mittaisella optiokaudella ajalle 1.8.2025− 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kolme (3)...”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Ehdot on kuvattu ESPD-lomakkeella.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-06-08 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: ruotsi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-06-08 12:02 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/87706/notice/127900”
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 092-279825 (2023-05-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-08-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sipoon kunnan koulukuljetuspalveluiden hankinta keskeytetty osa-alue 9
Lyhyt kuvaus:
“Sipoon kunta kilpailutti perusopetuslain 32 §:n mukaiset oppilaiden koulukuljetukset välillä Sipoo-Helsinki.”
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 515 000 💰
Kuvaus
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kuvaus: KS ''lyhyt kuvaus''

Menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2023/S 092-279825

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Otsikko: Sipoon kunnan koulukuljetuspalveluiden hankinta keskeytetty osa-alue 9
Sopimuksen tekopäivä: 2023-07-14 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 1
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 1
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Rapiditaxi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0654744-5
Postitoimipaikka: Nurmijärvi
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 515 000 💰

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2023/S 169-531944 (2023-08-30)