Siivouspalvelu Teuvan seurakunta

Teuvan seurakunta

Seurakunnan tilojen siivous. Siivoussuunnitelma ja pinta-alat liitteenä. Palvelusopimus tehdään määräajaksi 2 vuotta, jonka jälkeen voidaan määräaikaisuutta jatkaa. Aloitus sovittavissa. Kolme kohdetta: -Kirkko sekä kirkon kerhotilat -Seurakuntasali -Seurakuntatoimisto Hankinnan tavoitteena on järjestää kohteiden siivouspalvelut siten, että tilojen käyttötarkoituksen mukainen puhtaus-, hygienia- ja siisteystaso sekä turvalliset ja viihtyisät käyttö- ja työskentelyolosuhteet säilyvät koko sopimuskauden ajan. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön, kohdekohtaisen palvelukuvauksen sekä muiden tarjouspyynnön liiteasiakirjojen mukaisesti. Kohdekohtaisessa palvelukuvauksessa määritellään palveluun kuuluvat siivoustehtävät, niiden suoritusvälit sekä palvelulle asetettavat vaatimukset. Tarjouspyyntöaineistossa ilmoitetaan lisäksi siivottavat tilat ja niiden huonealat. Palveluntuottaja vastaa palvelun toteuttamiseksi tarvittavan työajan, henkilöstöresurssien, työmenetelmien, koneiden ja välineidenmitoittamisesta siten, että tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritelty palvelun sisältö ja vaadittu puhtaustaso toteutuvat. Palveluntyömäärämitoituksessa ja hinnoittelussa tulee käyttää yleisesti käytössä olevia siivoustyön mitoitusjärjestelmiä ja vähintään Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tarjouksen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä määritellyt palvelukohteet. Osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tarjoajan tulee ilmoittaa tarjouspyynnössä edellytetyt hinnat kohdekohtaisesti. Tilaaja valitsee yhden (1) Palveluntuottajan, jonka kanssa hankinnasta tehdään sopimus. Ennen tarjouksen tekemistä tilaaja järjestää hankinnan kohteena olevien kiinteistöjen esittelykierroksen. Kiinteistöihin tutustuminen toteutetaan sovitusti. Lisätietoja antaa Teuvan seurakunnan talouspäällikkö Niina Pollari 040 6881402

Määräaika

Deadline 2026-10-16

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-09-21 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-09-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Siivouspalvelu Teuvan seurakunta
Lyhyt kuvaus:
Seurakunnan tilojen siivous. Siivoussuunnitelma ja pinta-alat liitteenä. Palvelusopimus tehdään määräajaksi 2 vuotta, jonka jälkeen voidaan määräaikaisuutta jatkaa. Aloitus sovittavissa. Kolme kohdetta: -Kirkko sekä kirkon kerhotilat -Seurakuntasali -Seurakuntatoimisto Hankinnan tavoitteena on järjestää kohteiden siivouspalvelut siten, että tilojen käyttötarkoituksen mukainen puhtaus-, hygienia- ja siisteystaso sekä turvalliset ja viihtyisät käyttö- ja työskentelyolosuhteet säilyvät koko sopimuskauden ajan. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön, kohdekohtaisen palvelukuvauksen sekä muiden tarjouspyynnön liiteasiakirjojen mukaisesti. Kohdekohtaisessa palvelukuvauksessa määritellään palveluun kuuluvat siivoustehtävät, niiden suoritusvälit sekä palvelulle asetettavat vaatimukset. Tarjouspyyntöaineistossa ilmoitetaan lisäksi siivottavat tilat ja niiden huonealat. Palveluntuottaja vastaa palvelun toteuttamiseksi tarvittavan työajan, henkilöstöresurssien, työmenetelmien, koneiden ja välineidenmitoittamisesta siten, että tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritelty palvelun sisältö ja vaadittu puhtaustaso toteutuvat. Palveluntyömäärämitoituksessa ja hinnoittelussa tulee käyttää yleisesti käytössä olevia siivoustyön mitoitusjärjestelmiä ja vähintään Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tarjouksen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä määritellyt palvelukohteet. Osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tarjoajan tulee ilmoittaa tarjouspyynnössä edellytetyt hinnat kohdekohtaisesti. Tilaaja valitsee yhden (1) Palveluntuottajan, jonka kanssa hankinnasta tehdään sopimus. Ennen tarjouksen tekemistä tilaaja järjestää hankinnan kohteena olevien kiinteistöjen esittelykierroksen. Kiinteistöihin tutustuminen toteutetaan sovitusti. Lisätietoja antaa Teuvan seurakunnan talouspäällikkö Niina Pollari 040 6881402
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Siivous- ja puhdistuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 2026-057203-LOT-0001
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Aloitus sovittavissa. Tämän jälkeen Tilaajalla on oikeus jatkaa Sopimuksen voimassaoloa kolmella yhden (1) vuoden optiokaudella (1 + 1 + 1). Tilaaja ilmoittaakunkin option käyttämisestä Palveluntuottajalle viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen optiokauden alkamista. Optionkäyttämisestä päättäminen on yksinomaan Tilaajan harkinnassa.
Näytä lisää
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus: Viikoittainen tilojen siivous
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-16 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 2 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-09-30 12:00:00 📅
Menettelyn perustelun kuvaus:
Tarjoukset sekä kysymykset voi jättää myös sähköpostilla osoitteeseen niina.pollari@evl.fi

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Teuvan seurakunta
Kansallinen rekisterinumero: 0182738-4
Postiosoite: Asematie 4 C
Postinumero: 64700
Postitoimipaikka: Teuva
Alue: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: niina.pollari@evl.fi 📧
Puhelin: +358406881402 📞
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procedure/37297/enotice/57203 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/tendering/procedure/37297/call-for-tenders 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Sallittu

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 183-651483 (2026-09-21)