HUOM! Kyseessä on neuvottelumenettely ja tässä vaiheessa ei pyydetä tarjouksia vaan osallistumishakemuksia. Hankinnan kohteena ovat sähkömateriaalien toimitukset Nivos Verkot Oy:lle. Tilaajan kanssa samaan konserniin kuuluvat muut yhtiöt, paitsi Nivos Energia Oy, voivat halutessaan ostaa toimittajalta yhtiöiden toimialaan kuuluvia tavaroita solmittavan sopimuksen perusteella. Hankinnassa perustetaan puitejärjestely, jossa valitaan yksi (1) toimittaja. Sopimus on voimassa määräaikaisena kolme (3) vuotta, alustavasti 1.1.2024–31.12.2026. Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden mittainen optiokausi alustavasti 31.12.2028 saakka. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnössä ja sen liitteissä. Neuvottelujen kuluessa valmistellaan lopullista tarjouspyyntöä ja sen liitteitä. Neuvottelut voivat koskea kaikkia hankintaan liittyviä asioita siten kuin osallistumispyynnön kohdassa 6 Neuvottelumenettelyn kulku on todettu. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo sopimuskauden ja optiokausien ajaksi on 6 000 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyn erityisalojen hankintalain 45 §:n 2 momentin tarkoittama enimmäisarvo on 6 500 000 euroa (alv 0 %). Kun enimmäisarvo saavutetaan tilaaja ei voi hankkia tavaroita enää tämän puitejärjestelyn perusteella, vaan tilaaja kilpailuttaa hankinnan uudelleen. Hankinnan ennakoidussa arvossa ja enimmäisarvossa on laskettu tilaajan kanssa samaan konserniin kuuluvien muiden yhtiöiden, paitsi Nivos Energia Oy:n, ostot yhteensä. Hankintailmoituksessa, osallistumispyynnössä tai sen liitteissä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai toimittajalle yksinoikeutta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-09-07.
Hankinta julkaistiin 2023-08-17.
hankintailmoitus (2023-08-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus
Lyhyt kuvaus:
HUOM! Kyseessä on neuvottelumenettely ja tässä vaiheessa ei pyydetä tarjouksia vaan osallistumishakemuksia.
Hankinnan kohteena ovat sähkömateriaalien toimitukset Nivos Verkot Oy:lle. Tilaajan kanssa samaan konserniin kuuluvat muut yhtiöt, paitsi Nivos Energia Oy, voivat halutessaan ostaa toimittajalta yhtiöiden toimialaan kuuluvia tavaroita solmittavan sopimuksen perusteella.
Hankinnassa perustetaan puitejärjestely, jossa valitaan yksi (1) toimittaja.
Sopimus on voimassa määräaikaisena kolme (3) vuotta, alustavasti 1.1.2024–31.12.2026. Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden mittainen optiokausi alustavasti 31.12.2028 saakka.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnössä ja sen liitteissä. Neuvottelujen kuluessa valmistellaan lopullista tarjouspyyntöä ja sen liitteitä. Neuvottelut voivat koskea kaikkia hankintaan liittyviä asioita siten kuin osallistumispyynnön kohdassa 6 Neuvottelumenettelyn kulku on todettu.
Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo sopimuskauden ja optiokausien ajaksi on 6 000 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyn erityisalojen hankintalain 45 §:n 2 momentin tarkoittama enimmäisarvo on 6 500 000 euroa (alv 0 %). Kun enimmäisarvo saavutetaan tilaaja ei voi hankkia tavaroita enää tämän puitejärjestelyn perusteella, vaan tilaaja kilpailuttaa hankinnan uudelleen. Hankinnan ennakoidussa arvossa ja enimmäisarvossa on laskettu tilaajan kanssa samaan konserniin kuuluvien muiden yhtiöiden, paitsi Nivos Energia Oy:n, ostot yhteensä.
Hankintailmoituksessa, osallistumispyynnössä tai sen liitteissä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai toimittajalle yksinoikeutta.

Arvioitu kokonaisarvo: 6500000.0 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat sähkömateriaalien toimitukset Nivos Verkot Oy:lle. Tilaajan kanssa samaan konserniin kuuluvat muut yhtiöt, paitsi Nivos Energia Oy, voivat halutessaan ostaa Toimittajalta yhtiöiden toimialaan kuuluvia tavaroita solmittavan sopimuksen perusteella.

Hankinnan tavoitteena on valita tilaajalle kumppani hoitamaan sähkömateriaalien toimittamista logistisesti mahdollisimman tehokkaalla tavalla ja siten, että poikkeustapauksia lukuun ottamatta materiaalien logistiikka ei sido tilaajan resursseja.
Valittu toimittaja toimittaa tilaajan päivittäistarpeisiin (kaupintavarasto) ja työkohtaisiksi materiaaleiksi projektitoimituksina hankittavat tavarat Nivos Verkot Oy:n kulloisenkin tilauksen mukaan. Kaapelitoimitukset voivat tulla joko kaupintavarastoon (sovitun saldon ylläpitäminen) tai projektitoimituksina. Lisäksi työmaakohtaiset tilaukset toimittaja toimittaa erikseen määriteltyyn paikkaan jakelualueella. Päivittäistuotevarasto on tyypiltään toimittajan perustama kaupintavarasto, jonka täydentämisestä toimittaja vastaa. Toimitettavaksi suunniteltujen päivittäistuotteiden tämänhetkinen nimikkeistö tullaan esittämään alustavan tarjouspyynnön liitteinä.

Näiden lisäksi toimittajalla on oltava valmius hälytysvarastoon suurhäiriön varalta.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6500000.0 EUR 💰
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden mittainen optiokausi alustavasti 31.12.2028 saakka. Jos sopimuksen voimaantulo siirtyy, myös sen päättyminen ja optiokausi siirtyvät vastaavasti siten, että optiokausi on kuitenkin kahden (2) vuoden mittainen.

Tilaaja ilmoittaa option käytöstä viimeistään neljä (4) kuukautta ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä.
Neuvottelumenettelyssä hankintayksikkö valitsee osallistumishakemuksen jättäneiden ehdokkaiden joukosta tarjoajat, jotka kutsutaan neuvotteluihin. Hankintayksikkö valitsee kolme (3) tarjoajaa, mikäli soveltuvuusvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on riittävästi.

Mikäli ehdokkaita on vähemmän kuin kolme (3), hankintayksikkö voi valita myös vain yhden (1) tai kaksi (2) tarjoajaa neuvotteluihin.
Mikäli soveltuvuusvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on enemmän kuin kolme (3), hankintayksikkö vertailee ehdokkaat osallistumispyynnössä esitettyjen perusteiden mukaisesti. Neuvotteluihin tarjoajiksi valitaan tällöin kolme (3) eniten pisteitä saanutta ehdokasta.

Puitejärjestelyn perustelut:
Sopimus on voimassa määräaikaisena kolme (3) vuotta, alustavasti 1.1.2024–31.12.2026. Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden mittainen optiokausi alustavasti 31.12.2028 saakka.Erityisalojen hankintalain 45 §:n 3 momentin mukaan puitejärjestely voi olla voimassa enintään kahdeksan (8) vuotta.

Perustelu yli neljä vuotta kestävälle puitejärjestelylle:
Sopimus on voimassa määräaikaisena kolme (3) vuotta, alustavasti 1.1.2024–31.12.2026. Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden mittainen optiokausi alustavasti 31.12.2028 saakka.
Erityisalojen hankintalain 45 §:n 3 momentin mukaan puitejärjestely voi olla voimassa enintään kahdeksan (8) vuotta.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0129224-4
Hankintaviranomaisen nimi: Nivos Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2519715-3
Maa: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Nivos Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3007554-8
Hankintaviranomaisen nimi: Nivos Vesi ja Lämpö Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2519694-3
Postiosoite: Porvoontie 23
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Meri Laurén
Asiakirjojen URL-osoite: https://hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/88133/notice/134318🌏
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 160-507134 (2023-08-17)