Pilaantuneiden maiden tutkimuksen ja valvonnan konsulttitöiden puitejärjestely
Museovirasto
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomenlinnan hoitokunta -osaston ("Hankintayksikkö") pilaantuneiden maiden tutkimuksen ja valvonnan konsulttityöt Suomenlinnassa ja Seurasaaren ulkomuseon alueella ("Seurasaari"). Hankintayksikkö vastaa Suomenlinnan maailmanperintökohteesta sekä Suomenlinnan alueesta ja Seurasaaressa Hankintayksikön hallinnassa olevasta alueesta, niiden säilyttämisestä, hoidosta, ylläpitämisestä sekä kehittämisestä. Hankinnan alaisiin töihin sisältyvät Suomenlinnan ja Seurasaaren pilaantuneiden maiden tutkimukset, laboratorioanalyysit, raportointi sekä kunnostuksen suunnittelu ja ympäristötekninen valvonta kunnostustyön yhteydessä. Osa tehtävistä voi olla hyvin pieniä ja tarve tutkimuksille voi tulla lyhyellä varoitusajalla. Konsulttitöihin sisältyy myös rakennuttamiseen kuuluvia tehtäviä kuten vastaanottopaikkojen kilpailuttaminen. Lisäksi töihin sisältyvät Suomenlinnan pima-päätöksen määräyksissä edellytetyt tehtävät, kuten esim. määrävuosina toteutettavat aluekohtaiset tutkimukset ja riskinarviot sekä ympäristöluvan määräyksissä edellytetyt tehtävät, kuten esim. välivarastointialueen hulevesijärjestelmästä otettavat vuosittaiset vesinäytteet ja niiden raportointi. Mikäli tilaaja käyttää sopimuskauteen sisältyvän optio-oikeuden, sisältyy töihin myös Suomenlinnan alueen PIMA-ilmoituksen uusiminen optiokauden aikana. Töihin sisältyvät myös Seurasaaren tulevassa pima-päätöksessä määrätyt tehtävät. Suomenlinnan pima-päätös ja ympäristölupa sekä Seurasaaren pima-päätös toimitetaan ainoastaan valitulle toimittajalle. TIEDOKSI: Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut, ympäristönseuranta- ja valvontayksikkö on 19.12.2024 antanut päätöksen Suomenlinnan alueen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta (HEL 2024-012976 T 11 01 00 06). Päätös on voimassa viisi vuotta. Suomenlinnan alueella toteutettavissa pilaantuneiden maiden hankkeissa noudatetaan tämän hankinnan alaisissa töissä pima-päätöksen määräyksiä ja alueelle laadittua kunnostuksen yleissuunnitelmaa. Lisäksi Suomenlinnan pilaantuneen maan välivarastointi- ja käsittelyalueelle on myönnetty ympäristölupa (HEL 2024-014598 T 11 01 00 00), joka tuli lainvoimaiseksi tammikuussa 2026. Museoviraston hallinnassa olevan Seurasaaren ulkomuseoalueen pilaantuneen maaperän puhdistamisen ilmoitusmenettely on käynnistetty kevään 2026 aikana. PUITEJÄRJESTELY: Hankinnan tuloksena perustetaan puitejärjestely. Kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperuste on halvin hinta. Puitejärjestelyyn valitaan yksi toimittaja. Hankintayksikkö tekee erillisen sopimuksen valitun toimittajan kanssa kilpailutuksen jälkeen.Puitejärjestelystä tehdyn sopimuksen ehtoja ja sisältöä noudatetaan kaikissa Hankintayksikön ja puitejärjestelyyn valitun tarjoajan välisissä suhteissa. Puitejärjestelyyn perustuva toimeksianto voidaan tehdä vain puitesopimuksen voimassaoloaikana. Sopimuskausi alkaa puitesopimuksen (hankintasopimuksen) allekirjoittamisesta ja jatkuu kolme (3) vuotta), minkä lisäksi Hankintayksikkö varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhdellä (1) optiovuodella. Tarjoajan on otettava huomioon, että puitejärjestelyyn perustuvia toimeksiantoja toteutetaan Hankintayksikön päättämän aikataulun mukaisesti, jolloin toimeksiannot eivät välttämättä jakaudu tasaisesti sopimuskauden ajalle. Hankintayksikkö ei sitoudu vähimmäisostomääriin. Hankintayksikkö hankkii palveluita omien tarpeidensa mukaisesti Puitesopimus ei anna valituille toimittajille yksinoikeutta hankittavien palveluiden toimittamiseen.
MääräaikaDeadline 2026-06-08
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-05-07 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Pilaantuneiden maiden tutkimuksen ja valvonnan konsulttitöiden puitejärjestely
Viitenumero: 603277
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomenlinnan hoitokunta -osaston ("Hankintayksikkö") pilaantuneiden maiden tutkimuksen ja valvonnan konsulttityöt...”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ympäristötekniset konsulttipalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 400 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 603277
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 400 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Museoviraston / Suomenlinnan hoitokunta -osaston ("Hankintayksikkö") pilaantuneiden maiden tutkimuksen ja valvonnan konsulttityöt...”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ympäristötekniset konsulttipalvelut 📦
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Eri kohteita Suomenlinnan alueella”
Postiosoite: Suomenlinna
Postinumero: 00190
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Postiosoite: Seurasaari
Postinumero: 00250
Kesto
Aloituspäivä: 2026-08-03 📅
Loppupäivä: 2029-08-02 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
“Hankintayksikkö varaa oikeuden jatkaa sopimusta 12 kuukauden mittaisella optiokaudella.”
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 123456789
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-08 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-08 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-08 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-05-27 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Valintaperuste: Asiaankuuluvat koulutus- ja ammatilliset pätevyydet
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Projektipäälliköllä (ja varahenkilöllä) tulee olla: • vähintään 5 vuoden kokemus pilaantuneiden maiden tutkimus- ja kunnostushankkeissa • vähintään 3 vuoden...”
“Suunnittelu-/näytteenotto-/valvontahenkilöllä (ja varahenkilöllä) tulee olla: • vähintään 3 vuoden kokemus pilaantuneiden maiden tutkimus- ja...”
Valintaperuste: Viitteet määriteltyihin toimituksiin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Tarjoajalla tulee olla kokemusta vähintään yhdestä (1) pilaantuneen maan hankkeesta kohteessa, joka kuuluu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen...”
Poissulkemisperuste: Korruptio
Petos
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Liiketoiminta on keskeytetty
Konkurssi
Järjestelyt velkojien kanssa
Maksukyvyttömyys
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Kuvaus poissulkemisperusteista:
“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,...”
“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on...”
Näytä lisää (22)
“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
“Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu...”
“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
“Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”
“Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”
“Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”
“Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.”
“Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.”
“Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b)...”
“Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.”
“Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.”
“Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on...”
“Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä...”
“Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.”
“Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.”
“Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.”
“Tarjoaja on konkurssissa.”
“Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.”
“Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.”
“Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.”
“Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.”
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Museovirasto
Kansallinen rekisterinumero: 0292559-2
Postiosoite: PL 913
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Suomelinnan hoitokunta
Sähköposti: hankinnat@museovirasto.fi 📧
Puhelin: +358 295336739 📞
URL: http://www.museovirasto.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Virkistys, kulttuuri ja uskonto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/museovirasto?id=603277&tpk=edf0f247-2f9c-4305-bcc7-f4b3684c276b 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/museovirasto?id=603277&tpk=edf0f247-2f9c-4305-bcc7-f4b3684c276b 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“Hankintapäätöksestä on oikeus tehdä valitus Markkinaoikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainenon saanut tiedon...”
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2026/S 089-317396 (2026-05-07)
- Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (>20 uudet hankinnat)