Näyttelyrakenteet
Museovirasto
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Kansallismuseon ("Hankintayksikkö") Suomen kansallismuseon avausnäyttelyn "Alku" näyttelyrakenteiden (setworks) valmistus, viimeistely ja toimitus ("Tavara"). Alku on Suomen kansallismuseon avausnäyttely, joka tutkii ihmisen tapoja jäsentää maailmankaikkeutta, sen syntyä ja merkityksiä eri kulttuureissa ja aikakausissa. Näyttely avataan yleisölle Kansallismuseon uudelleenavautumisen yhteydessä huhtikuussa 2027. Näyttelyrakenteilla on keskeinen rooli kokonaisuudessa: ne luovat tilallisesti vaikuttavan kehyksen näyttelyn sisällöille, esineille ja digitaalisille elementeille. Hankinnan tavoitteena on saada korkealaatuiset, museokäyttöön soveltuvat ja pitkäikäiset näyttelyrakenteet, jotka toteuttavat näyttelysuunnitelman suunnitteluperiaatteet ja tekniset vaatimukset. Tavara tulee suunnitella siten, että siihen kuuluvat osat ovat purettavissa, varastoitavissa, kuljetettavissa ja uudelleenasennettavissa mahdollisia tulevia näyttely- ja kiertokäyttötarpeita varten. Hankinta perustuu näyttelysuunnittelutoimiston (Event / Museum Studio) laatimiin näyttelysuunnitelmiin ja yleispiirustuksiin. Hankinnan kohteeseen sisältyvät seuraavat osa-alueet: - Työpiirustusten laatiminen - ”Mockupien” ja prototyyppien toteuttaminen (siltä osin kuin vaadittu) - Rakenteiden valmistus ja pintakäsittely - Kuljetus Kansallismuseon tiloihin HANKINTAAN KUULUVAT RAKENTEET Liite 1 – Setworks Schedule - Oranssilla merkityissä riveissä erikseen mainitut metalliosat tai muut ulkopuolelta tilattavat komponentit liitteessä esitetyn mukaisesti - Oranssilla merkityt rakenteet eivät kuulu tähän hankintaan (toteutetaan Hankintayksikön omana työnä) - Vaaleanvihreällä merkityt rakenteet hankitaan erillisessä vitriinihankinnassa Tarjoajan vastuulla on perehtyä Setworks Schedule -liitteeseen ja tunnistaa, mitkä osat kuuluvat tämän hankinnan piiriin edellä kuvatun rajauksen perusteella. PINTAKÄSITTELYT JA MATERIAALIT Liite 2 – Finishes Schedule - Finishes Schedule sisältää viimeistelyjä koko näyttelyä varten. Tässä hankinnassa sovelletaan ainoastaan niitä viimeistelyjä, jotka liittyvät tähän hankintaan kuuluviin setworks-rakenteisiin. MOCKUPIT JA PROTOTYYPIT Osa hankintaan kuuluvista rakenteista edellyttää mockupien ja/tai prototyyppien toteuttamista ennen lopullista valmistusta. Liite 3 – Mockups and Prototypes Schedule - Tarjoajan tulee sisällyttää tarjoukseensa kaikki ne mockupit ja prototyypit, jotka liittyvät tämän hankinnan piiriin kuuluviin rakenteisiin - Tarjoajan tulee huomioida, että liitteessä oranssilla merkityt mockupit eivät kuulu hankintaan - Mockupit ja prototyypit ovat hyväksyntäpisteitä, joiden jälkeen varsinainen tuotanto etenee - Hyväksytyt mockupit voidaan soveltuvin osin käyttää osana lopullista toteutusta. TAIDE- JA ERITYISELEMENTIT Liite 4 – Art Commission / Specials Schedule - Hankintaan sisältyy Egg-installaatio (02.01_SP.01) - Hankintaan ei sisälly World Tree (02.05_SP.01) PIIRUSTUSAINEISTO JA TYÖPIIRUSTUKSET Liitteet 5-8, jotka sisältävät: • Overall GA’s • Details - Lisäksi tarjoajille toimitetaan pyynnöstä: • Exhibit Drawings • Pyyntö tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen hankinnat@museovirasto.fi - Nämä piirustukset kuvaavat näyttelysuunnitelman periaatteet ja lähtökohdat - Työpiirustuksia, valmistuspiirustuksia tai asennuspiirustuksia ei toimiteta tarjousmateriaalin mukana - Työpiirustusten laatiminen kuuluu kokonaisuudessaan tähän hankintaan - Toimittaja vastaa: • kaikkien valmistuksen ja asennuksen edellyttämien työpiirustusten laatimisesta • niiden yhteensovittamisesta näyttelysuunnitelman kanssa • tarvittavasta koordinoinnista Hankintayksikön ja näyttelysuunnittelutoimiston kanssa HANKINNAN RAJAUKSET Tähän hankintaan eivät kuulu: - Media- ja AV-sisällöt - AV-laitteet, näytöt, soittimet tai muu elektroniikka - Vitriinien lasitus ja vitriinirakenteet - Oranssilla merkityt rakenteet jotka toteutetaan Kansallismuseon omana työnä - Vaaleanvihreällä merkityt rakenteet hankitaan erillisessä vitriinihankinnassa AIKATAULU (alustava) - Sopimuksen allekirjoitus: 7/2026 - Mockup- ja prototyyppivaihe: 8–9/2026 - Valmistus ja toimitus: 8–12/2026 - Hankinnan kohteena oleville rakenteille on asetettu porrastettu toimitusaikataulu, eli kaikkia rakenteita ei edellytetä toimitettavan yhdellä kertaa 16.10.2026 mennessä tulee toimittaa: 01.01_SW.01 01.01_SW.03 02.01_SW.16 02.02_SW.05 02.02_SW.11 02.02_SW.16 02.02_SW.33 02.03_SW.08 02.03_SW.16 02.03_SW.25 02.04_SW.07 02.04_SW.22 02.05_SW.11 02.06_SW.02 13.11.2026 mennessä tulee toimittaa 02.01_SW.21 11.12.2026 mennessä tulee toimittaa kaikki loput rakenteet Tarkempi aikataulu sovitaan valitun toimittajan kanssa. Aikataulussa on huomioitava, että Tavaran valmistus ja toimitus tapahtuvat museon avaamisprojektin aikana. Edelllä mainitusta syystä Hankintayksikkö varaa oikeuden tarjouspyynnössä esitettyjen ajankohtien aikataulumuutoksiin.
MääräaikaDeadline 2026-07-09
Kuka? Mitä?- • Arkkitehtipalvelut › Arkkitehtoniset suunnittelupalvelut
- • Erilaiset kalusteet ja laitteet › Näyttelyvarusteet
- • Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut › Muotoilun/suunnittelun palvelut
- • Erilaiset tehdasvalmisteiset tuotteet ja vastaavat tuotteet › Sekalaiset metallituotteet
- • Rakennelmiin ja teknisiin rakenteisiin liittyvät työt › Rakenteiden rakennustyöt
- • Rakennetuotteet ja niiden osat, lukuun ottamatta valmisrakennuksia › Rakenteet ja osat
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-06-08 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Näyttelyrakenteet
Viitenumero:
615558
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Näyttelyvarusteet 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
615558
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Postiosoite: Mannerheimintie 34
Postinumero: 00100
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hinta ✅
Hinta (painotus): 12345678
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-07-09 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-07-09 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-07-09 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-06-24 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Museovirasto
Kansallinen rekisterinumero:
0292559-2
Postiosoite: PL 913
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Suomen kansallismuseo
Sähköposti: hankinnat@museovirasto.fi 📧
Puhelin: +358 295336070 📞
URL: http://www.museovirasto.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Virkistys, kulttuuri ja uskonto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/museovirasto?id=615558&tpk=5b5989c1-cc25-45ca-a484-4e5a11050c15 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/museovirasto?id=615558&tpk=5b5989c1-cc25-45ca-a484-4e5a11050c15 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 110-396181 (2026-06-08)