Mulby Åminne kadut ja Grigor Auerin polku

Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus

Urakan kohteena on katujen ja vesihuollon rakennustöitä sekä tukimuurien ja paalulaattojen rakennustöitä. Työt tehdään katualueella yleisen liikenteen parissa. Työt on toteutettava niin, ettei yleistä liikennettä vaaranneta eikä kohtuuttomasti haitata. Urakka koskee Åminnenrannan, Aavasaksanpolun, Vesikelkantien, Vionojantien, Pulkkatien, Uraalinpolun, Rannikontien, Koikorvenpolun, Kurtinmäenkujan, Mulbynmäen, Viirukallionpolun, Kurtinmäentaipaleen, Kurtinmäentien, Åminnentien ja Åminnenmäen katuja. Lisäksi alueeseen kuuluu Arpaonnenkujan ja Koikorvenpolun välille tulevat maastoportaat. Uraalinrinteen VL-alueelle on toteutettu raitti erillisessä urakassa. Raitin liitostyöt katuun (Åminnentie, Pulkkatie) viimeistellään katu-urakassa. Lisäksi urakkaan sisältyy Grigor Auerin polun rakentaminen. Kohde sijaitsee Kurttilan kaupunginosassa. Kyseessä on uusi puistoraitti, joka liittyy pohjoisosassa rakennettuun katuun (Kaskimäki) ja eteläosassa rakennettuun puistoraittiin (Lambronpolku). Puistoraitin lisäksi urakassa rakennetaan hulevesiviemäriä sekä raitin valaistus. Työalueeseen kuluu myös risteävien ja liittyvien katujen ja puistoraittien työt rakenteiden liittämisen edellyttämässä laajuudessa. Kohteessa kaadetaan puita, tehdään maaleikkaus- ja louhintatöitä, vesihuollon kaivantotöitä, teräsponttiseinien lyöntiä, paalutus- ja paalulaattatöitä, pilaristabilointia, penkereiden ja rakennekerrosten täyttötöitä sekä uuden katupäällysteen kivi- ja asfaltointitöitä. Huomiota kiinnitetään myös urakassa käytettävien luonnonkiveysmateriaalien päästöarvoihin. Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.

Määräaika

Deadline 2026-06-22

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-05-08 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-05-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mulby Åminne kadut ja Grigor Auerin polku
Viitenumero: 1763/02.08.00/2026
Lyhyt kuvaus:
“Urakan kohteena on katujen ja vesihuollon rakennustöitä sekä tukimuurien ja paalulaattojen rakennustöitä. Työt tehdään katualueella yleisen liikenteen...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 1763/02.08.00/2026
Hankinnan kuvaus:
“Urakan kohteena on katujen ja vesihuollon rakennustöitä sekä tukimuurien ja paalulaattojen rakennustöitä. Työt tehdään katualueella yleisen liikenteen...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat 📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto: 22 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-22 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-22 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-22 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-06-15 09:00:00 📅

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus
Kansallinen rekisterinumero: 0101263-6
Postiosoite: PL 41
Postinumero: 02070
Postitoimipaikka: Espoon kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Espoon kaupunki/ Pasi Myllys
Sähköposti: pasi.myllys@espoo.fi 📧
Puhelin: +358 438253213 📞
URL: http://www.espoo.fi/hankinnat 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=612355&tpk=9b174692-b30a-40a9-9d32-e74dbd0fe444 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/espoo?id=612355&tpk=9b174692-b30a-40a9-9d32-e74dbd0fe444 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Espoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus
Kansallinen rekisterinumero: 0101263-6
Postiosoite: PL 41
Postinumero: 02070
Postitoimipaikka: Espoon kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Espoon kaupunki/ Pasi Myllys
Sähköposti: pasi.myllys@espoo.fi 📧
Puhelin: +358 438253213 📞
URL: http://www.espoo.fi/hankinnat 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2026/S 090-322466 (2026-05-08)