Kotiin annettavien palveluiden ateriapalvelut
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hankinna kohteena Cook and Chill -menetelmällä valmistettuja aterioita ja niiden toimittamista asiakkaiden kotiin. Kotiin toimitettavalla aterialla tarkoitetaan yksittäispakattua, yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Asiakas voi lämmittää ateriansa oman aikataulunsa mukaan. Kotiateriapalvelun tarve voi syntyä yllättäen tai siihen siirrytään suunnitellusti henkilön toimintakyvyn heiketessä. Ateriapalvelun voi saada hyvinvointialueen myöntämisperusteiden mukaisesti. Tilaaja määrittelee palvelun piiriin kuuluvat Asiakkaat ja pudotuspaikat sopimuskauden aikana. Asiakkaat määrittelevät tilaamiensa aterioiden määrät. Palveluun kuuluvia aterioita valmistavan yrityksen tulee täyttää elintarvikelain (297/2021) ja Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (318/2021) mukaiset rakenteelliset ja toiminnalliset vaatimukset elintarvikehuoneistosta, elintarvikkeiden laadusta, käsittelyhygieniasta, säilytyksestä ja kuljetuksesta sekä omavalvonnasta. Aterioiden tuotanto- ja välivarastointitilojen tulee olla elintarviketoimintaan soveltuvia. Palvelun sisältö tarkemmin liitteessä "Palvelunkuvaus"
MääräaikaDeadline 2026-06-17
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-05-15 | hankintailmoitus |
| 2026-05-28 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kotiin annettavien palveluiden ateriapalvelut
Viitenumero:
HYVAEP/3337/2026
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Ateriapalvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 3
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 3
1️⃣
Sisäinen tunniste:
Keski-0
Otsikko: Kotiin toimitettavat ateriat, keskeinen alue
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Suorituspaikka: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste:
etelä-1
Otsikko: Kotiin toimitettavat ateriat, eteläinen alue
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste:
Lapua, Kauhava, Alajärvi, Lappajärvi, Lehtimäki-2
Otsikko: Kotiin toimitettavat ateriat pohjoinen alue
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0003
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-17 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-29 09:38:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-29 09:38:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-05-27 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero:
3221323-8
Postiosoite: Hanneksenrinne 7
Postinumero: 60220
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Alue: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Mikko Saikkonen
Sähköposti: mikko.saikkonen@hyvaep.fi 📧
Puhelin: +358 504742918 📞
URL: https://www.hyvaep.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hyvaep?id=613015&tpk=d264d9a8-fb27-44c0-be6c-c8f4455cf71c 🌏
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintalain mukaisesti
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 094-336372 (2026-05-15)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-22 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-22 07:02:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-22 07:02:00 📅
Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
LOT-0002
LOT-0003
Muut lisätiedot
Tarjousten avaamisajankohdassa virhe
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: cbf62972-6ea3-4743-8dac-66fa1f7f9c5f-01
Lähde: OJS 2026/S 103-371837 (2026-05-28)