Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutus

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Hankinnan kohteena on kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutus. Koulutuksen tulee tarjota valmiudet tuloksellisen psykoterapiahoidon toteuttamiseen vakavista psyykkisistä häiriöistä toipumiseen. Koulutuksessa edellytetään painotusta 1) eri ikäryhmiin kuuluvien potilaiden (lapset, nuoret, aikuiset) psykoterapiahoitoon liittyvää osaamista, 2) kehityksellisen näkökulman huomioimista psyykkisten oireiden synnyssä, 3) valmiuksiin toteuttaa fokusoitua lyhytpsykoterapiaa, joka lähtee potilaan tarpeista, 4) traumapsykoterapeuttiseen osaamiseen, 5) neuropsykiatrisesti oireilevien potilaiden psykoterapeuttiseen hoitoon, 6) tunnesäätelyyn ja käyttäytymisen säätelyn vaikeuksien hoitoon (esim. käytöshäiriöt, epävakaus ja aggressiivisuus) eri ikäryhmissä, 7) vakaviin psykiatrisiin häiriöihin ja 8) sosiaalisen verkoston kanssa työskentelyyn. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (Tilaaja) haluaa tukea työntekijöidensä ammatillista kehittymistä ja kouluttautumista sekä vahvistaa omaa palvelutuotantoaan lisäämällä psykoterapiapalvelujen osaamista ja saatavuutta osana hyvinvointialueen palvelukokonaisuutta. Hankinta ei koske yksittäisten koulutuspaikkojen ostamista tai opiskelijakiintiöiden varaamista, vaan kyse on koulutuksen toteuttamista mahdollistavasta palvelukokonaisuudesta, jossa koulutuksen järjestäjä vastaa koulutuksen sisällöstä ja opiskelijavalinnasta. Koulutuksen järjestäjä vastaa opiskelijavalinnoista omien valintakriteeriensä ja -menettelyjensä mukaisesti, eikä Tilaaja osallistu opiskelijavalintoihin. Koulutus voidaan toteuttaa osana laajempaa opiskelijaryhmää, ja siihen voidaan hyväksyä opiskelijoita myös muista organisaatioista. Koulutuksen enimmäislaajuus on 24 koulutettavaa. Tilaaja ei sitoudu eikä voi vaikuttaa siihen, kuinka monta Tilaajan henkilöstöön kuuluvaa hakijaa valitaan koulutukseen. Tarjottavan koulutuksen tulee olla yliopiston järjestämä tai yliopiston ja kouluttajaorganisaation yhteistyössä toteuttama psykoterapeuttikoulutus siten, että koulutus täyttää Valtioneuvoston asetuksen 1120/2010 mukaiset psykoterapeuttikoulutukselle asetetut vaatimukset ja mahdollistaa psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttöoikeuden hakemisen Suomessa Lupa- ja valvontaviraston mukaisesti. Lisäksi koulutuksen toteutukseen osallistuvalla yliopistolla tulee olla psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu Suomessa. Palvelu tulee tuottaa suomen kielellä. Hankintayksikkö on varautunut koulutusmääräraha budjetoinnissa siten, että Tilaaja voi osallistua koulutuksen toteuttamiseen mahdollistamalla henkilöstönsä hakeutumisen koulutukseen, osallistumalla työntekijöidensä koulutuksen rahoitukseen sekä mahdollisesti tarjoamalla koulutuksen toteuttamiseen soveltuvia tiloja. Vuosittain vahvistettavan koulutusbudjettinsa mukaisesti Tilaaja voi osallistua henkilöstönsä koulutukseen tämän sopimuksen puitteissa. Tilaajan rahoitusosuus yksittäisen koulutettavan koulutukseen on kuitenkin enintään 5 000 euroa lukuvuodessa, Tilaajalla ei ole velvollisuutta käyttää mainittua kokonaissummaa.

Määräaika

Deadline 2026-07-10

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-06-08 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-06-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutus
Viitenumero: HYVAEP/1775/2026
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Yliopistotason aikuiskoulutuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HYVAEP/1775/2026
Lisätietoja:
Koulutuksen suunniteltu aloitusajankohta on keväällä 2027 , jolloin koulutukseen liittyvä hakumenettely ja opiskelijavalintaan liittyvät soveltuvuushaastattelut toteutetaan vuoden 2026 aikana. Lopullinen koulutusaikataulu sovitaan yhdessä valitun Toimittajan kanssa. Järjestettävän koulutuksen tulee olla Valtioneuvoston asetuksen 1120/2010 mukainen psykoterapeuttikoulutus, joka antaa valmiudet toimia psykoterapeuttina ja mahdollistaa Lupa- ja valvontaviraston myöntämän psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttöoikeuden. Koulutuksen tulee olla vähintään 60 opintopisteen laajuinen ja sen tulee täyttää koulutuksesta vastaavan yliopiston asettamat vaatimukset. Opinnot koostuvat teoriaopinnoista, työnohjauksellisesta potilastyöstä, koulutuspsykoterapiasta sekä opinnäytetyöstä. Koulutusohjelman tulee muodostaa prosessinomainen ja yhtenäinen kokonaisuus, jossa psykoterapian teoreettisen ja menetelmällisen osaamisen kehittyminen sekä henkilökohtaisten taitojen ja oman kokemuksellisuuden reflektio etenevät vuorovaikutteisesti. Koulutus tulee toteuttaa työn ohessa suoritettavana kokonaisuutena neljän vuoden aikana. Koulutus järjestetään Seinäjoella lähiopetuksena. Osa opetuksesta ja työnohjauksesta voidaan toteuttaa perustellusta syystä etäopetuksena. Tilojen järjestämisvastuu määräytyy Tilaajan palveluksessa olevien, koulutukseen hyväksyttyjen ja koulutuspaikan vastaanottaneiden henkilöiden lukumäärän perusteella seuraavasti: -Mikäli lukumäärä on vähintään 10, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa koulutuksen toteuttamiseen tarvittavien opetustilojen järjestämisestä ja tiloihin liittyvistä kustannuksista. -Mikäli lukumäärä on alle 10, Toimittaja vastaa koulutuksen toteuttamiseen tarvittavien asianmukaisten tilojen järjestämisestä omalla kustannuksellaan. Tilojen järjestämisvastuu määräytyy automaattisesti edellä mainitun opiskelijamäärän toteuman perusteella ilman erillistä päätöstä. Tilojen tulee sijaita Seinäjoen kaupungin alueella. Tarjoajan tulee antaa erillinen hinnoittelu seuraaville toteutusvaihtoehdoille: -koulutus toteutetaan Tilaajan järjestämissä tiloissa, ja -koulutus toteutetaan Toimittajan järjestämissä tiloissa. Osatarjouksia ei hyväksytä, vaan hankinta toteutetaan kokonaishankintana.
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Laadullinen vertailu
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä hankintalain 125 §:n mukaisesti. Hankintayksikkö pidättää oikeuden hylätä kaikki tarjoukset, mikäli tarjoushinnat ylittävät olennaisesti yleisen hintatason tai tarjoukset ovat muutoin hankintayksikölle ilmeisen epäedullisia. Tarjouksen laatimisesta, esittelystä tai muusta hankintamenettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousten käsittely etenee seuraavasti: -tarjousten avaaminen -tarjoajien soveltuvuuden arviointi -tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen -tarjousten vertailu -hankintapäätöksen tekeminen ja päätöksen tiedoksianto -hankintasopimuksen tekeminen. Hankintasopimus syntyy vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet kirjallisen hankintasopimuksen. Hankintasopimus laaditaan tarjouspyynnön liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-07-10 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-07-10 07:02:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-07-10 07:02:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-06-17 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen
jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,
annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221323-8
Postiosoite: Hanneksenrinne 7
Postinumero: 60220
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Alue: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kati Luomanmäki
Sähköposti: kati.luomanmaki@hyvaep.fi 📧
Puhelin: +358 504745846 📞
URL: https://www.hyvaep.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hyvaep?id=603931&tpk=d8bea069-be40-41c8-882c-4b79e9c8bb3c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hyvaep?id=603931&tpk=d8bea069-be40-41c8-882c-4b79e9c8bb3c 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Koulutuksen suunniteltu aloitusajankohta on keväällä 2027 , jolloin koulutukseen liittyvä hakumenettely ja opiskelijavalintaan liittyvät soveltuvuushaastattelut toteutetaan vuoden 2026 aikana. Lopullinen koulutusaikataulu sovitaan yhdessä valitun Toimittajan kanssa. Järjestettävän koulutuksen tulee olla Valtioneuvoston asetuksen 1120/2010 mukainen psykoterapeuttikoulutus, joka antaa valmiudet toimia psykoterapeuttina ja mahdollistaa Lupa- ja valvontaviraston myöntämän psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttöoikeuden. Koulutuksen tulee olla vähintään 60 opintopisteen laajuinen ja sen tulee täyttää koulutuksesta vastaavan yliopiston asettamat vaatimukset. Opinnot koostuvat teoriaopinnoista, työnohjauksellisesta potilastyöstä, koulutuspsykoterapiasta sekä opinnäytetyöstä. Koulutusohjelman tulee muodostaa prosessinomainen ja yhtenäinen kokonaisuus, jossa psykoterapian teoreettisen ja menetelmällisen osaamisen kehittyminen sekä henkilökohtaisten taitojen ja oman kokemuksellisuuden reflektio etenevät vuorovaikutteisesti. Koulutus tulee toteuttaa työn ohessa suoritettavana kokonaisuutena neljän vuoden aikana. Koulutus järjestetään Seinäjoella lähiopetuksena. Osa opetuksesta ja työnohjauksesta voidaan toteuttaa perustellusta syystä etäopetuksena. Tilojen järjestämisvastuu määräytyy Tilaajan palveluksessa olevien, koulutukseen hyväksyttyjen ja koulutuspaikan vastaanottaneiden henkilöiden lukumäärän perusteella seuraavasti: -Mikäli lukumäärä on vähintään 10, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa koulutuksen toteuttamiseen tarvittavien opetustilojen järjestämisestä ja tiloihin liittyvistä kustannuksista. -Mikäli lukumäärä on alle 10, Toimittaja vastaa koulutuksen toteuttamiseen tarvittavien asianmukaisten tilojen järjestämisestä omalla kustannuksellaan. Tilojen järjestämisvastuu määräytyy automaattisesti edellä mainitun opiskelijamäärän toteuman perusteella ilman erillistä päätöstä. Tilojen tulee sijaita Seinäjoen kaupungin alueella. Tarjoajan tulee antaa erillinen hinnoittelu seuraaville toteutusvaihtoehdoille: -koulutus toteutetaan Tilaajan järjestämissä tiloissa, ja -koulutus toteutetaan Toimittajan järjestämissä tiloissa. Osatarjouksia ei hyväksytä, vaan hankinta toteutetaan kokonaishankintana.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Markkinaoikeus
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintalain mukaisesti
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 109-395085 (2026-06-08)