Kenttäkeittimet M97

Puolustusvoimien Logistiikkalaitos

Hankinnan kohteena on 30 litraiset kenttäkeittimet M97. Keittimiä hankitaan 30 kappaletta vuonna 2026. Hankintaan sisältyy optio vuosille 2027-2029 yhteensä enintään 30 kappaleen tilaamiseen. Tilaajalla on oikeus mutta ei velvollisuutta lunastaa optio joko kerralla (30 kpl) tai erissä (väh. 5 kpl). Tilaaja ilmoittaa mahdollisesta optioiden lunastamisesta kirjallisesti kyseisen vuoden kesäkuun alkuun mennessä. Mahdollisista option lunastamisista tehdään erilliset päätökset ja ostotilaukset, joilla ilmoitetaan lunastettava hankintamäärä. Varaosien hankinnasta vastaa Puolustusvoimien kunnossapidon strateginen kumppani, joka hankkii varaosat tämän kilpailutuksen varaosahinnaston mukaisesti. 30 l keitintä käytetään maasto-olosuhteissa Puolustusvoimien joukkojen ruoan valmistukseen. Keitin on pääasiassa isomman kenttäkeittimen apukeitin, mutta sitä voidaan käyttää myös itsenäisesti ruoan valmistukseen. Ruokaa tulee voida valmistaa jokaisena vuodenaikana eri sääolosuhteissa. Keittimen polttoaineena on pääsääntöisesti puu, mutta erillisillä lisävarusteilla se on muutettavissa esimerkiksi kaasutoimiseksi. Tarjous on jätettävä suomen kielellä. Tarjouksen mukana toimitetut muut dokumentit ja liitteet voivat olla joko suomen- tai englannin kielisiä.

Määräaika

Deadline 2026-08-07

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-06-26 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-06-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kenttäkeittimet M97
Viitenumero: 2054/2026
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on 30 litraiset kenttäkeittimet M97. Keittimiä hankitaan 30 kappaletta vuonna 2026. Hankintaan sisältyy optio vuosille 2027-2029 yhteensä enintään 30 kappaleen tilaamiseen. Tilaajalla on oikeus mutta ei velvollisuutta lunastaa optio joko kerralla (30 kpl) tai erissä (väh. 5 kpl). Tilaaja ilmoittaa mahdollisesta optioiden lunastamisesta kirjallisesti kyseisen vuoden kesäkuun alkuun mennessä. Mahdollisista option lunastamisista tehdään erilliset päätökset ja ostotilaukset, joilla ilmoitetaan lunastettava hankintamäärä. Varaosien hankinnasta vastaa Puolustusvoimien kunnossapidon strateginen kumppani, joka hankkii varaosat tämän kilpailutuksen varaosahinnaston mukaisesti. 30 l keitintä käytetään maasto-olosuhteissa Puolustusvoimien joukkojen ruoan valmistukseen. Keitin on pääasiassa isomman kenttäkeittimen apukeitin, mutta sitä voidaan käyttää myös itsenäisesti ruoan valmistukseen. Ruokaa tulee voida valmistaa jokaisena vuodenaikana eri sääolosuhteissa. Keittimen polttoaineena on pääsääntöisesti puu, mutta erillisillä lisävarusteilla se on muutettavissa esimerkiksi kaasutoimiseksi. Tarjous on jätettävä suomen kielellä. Tarjouksen mukana toimitetut muut dokumentit ja liitteet voivat olla joko suomen- tai englannin kielisiä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Ruoanvalmistus- ja -tarjoilulaitteet 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 270 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 2054/2026
Pääkohde tai suorituspaikka:
Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehtävä hankintasopimus Puolustusvoimien kaikkien joukko-osastojen/vast (jäljempänä tilaaja) käyttöön. Tuotteet toimitetaan erillisten tilausten perusteella ja laskutetaan tilaajilta. Luettelo Puolustusvoimientoimipisteiden sijaintipaikkakunnista on saatavilla internetissä osoitteessa www.puolustusvoimat.fi.
Näytä lisää
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2026-08-30 📅
Loppupäivä: 2029-12-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Keittimiä hankitaan 30 kappaletta vuonna 2026. Hankintaan sisältyy optio vuosille 2027-2029 yhteensä enintään 30 kappaleen tilaamiseen. Tilaajalla on oikeus mutta ei velvollisuutta lunastaa optio joko kerralla (30 kpl) tai erissä (väh. 5 kpl). Tilaaja ilmoittaa mahdollisesta optioiden lunastamisesta kirjallisesti kyseisen vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mahdollisista option lunastamisista tehdään erilliset päätökset ja ostotilaukset, joilla ilmoitetaan lunastettava hankintamäärä. Optioiden viimeinen mahdollinen lunastuspäivä on 30.6.2029.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouskilpailu toteutetaan avoimena EU-hankintamenettelynä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, myöh. hankintalaki) mukaisesti. Hankintaa ei jaeta eri Tarjoajien kesken. Hankinnan kohteen ylläpidon ja käytettävyyden turvaamiseksi hankintaa ei ole mahdollista jakaa osiin. Hankinnassa ei ole energiatehokkuuteen liittyviä vaatimuksia. Tarjouksen laatimisesta ja jättämisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjoaja vastaa itse sille tarjouskilpailuun osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista. Ennen tarjousten käsittelyä tarkastetaan, täyttävätkö tarjoajat hankintayksikön asettamat soveltuvuusvaatimukset. Tarjouskilpailusta suljetaan pois ne tarjoajat, jotka eivät täytä soveltuvuusvaatimuksia tai joita koskevat hankintalain 80 §:ssä ilmoitetut poissulkemisperusteet. Tarjouskilpailusta voidaan sulkea myös tarjoaja, jota koskee hankintalain 81 §:ssä mainitut poissulkemisperusteet. Hankinnan vaiheet ovat seuraavat: 1. Hankintailmoitus sähköisellä ilmoituskanavalla (HILMA) 2. Lisäkysymysten esittäminen 3. Hankintayksikön vastaukset lisäkysymyksiin 4. Tarjousten jättäminen 5. Tarjousten käsitteleminen a. Tarjousten avaaminen b. Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen c. Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen d. Tarjousten vertailu 6. Hankintapäätöksen tekeminen ja tiedoksianto 7. Hankintasopimuksen allekirjoittaminen Tarjousten vertailu tehdään Päätöksenteon perusteet -kohdassa ilmoitetulla tavalla. Tarjous on jätettävä suomen kielellä.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-08-07 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-08-07 11:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-08-07 11:15:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-07-13 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Kansallinen rekisterinumero: 0952029-9
Postiosoite: Hatanpään valtatie 30
Postinumero: 33541
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta
Sähköposti: purchase4.fdflogcom@mil.fi 📧
Puhelin: +358 299800 📞
URL: http://www.puolustusvoimat.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Puolustus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pvlogl?id=618446&tpk=5578453b-70bb-4d1c-8876-7fed32b53216 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pvlogl?id=618446&tpk=5578453b-70bb-4d1c-8876-7fed32b53216 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Muutoksenhakumenettelyn määräaikoja koskevat tarkat tiedot ilmoitetaan hankintapäätöksessä.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 122-442688 (2026-06-26)