Hankinnan kohteena on Jyväskylän Hippos osaamiskeskukselle Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikön käyttöön vuonna 2027 valmistuviin tiloihin sijoittuva simulaatiojärjestelmä (AV-järjestelmä) pääasiassa opetuskäyttöön. Simulaatiojärjestelmän tulee kattaa kaikki tarjouspyynössä luetellut laitteet sekä ohjelmisto. Simulaatioympäristö kattaa varsinaisten simulaatiotilojen lisäksi kaikki oppimistilat kahdessa (2) kerroksessa ja ohjaustilat, joista ohjataan simulaatiotilanteita ja yhteyksiä eri opetustiloihin. Simulaatiojärjestelmän avulla luodaan opetustarkoituksiin monipuolisia sosiaali- ja terveysalan aitoja vuorovaikutus- ja asiakastilanteita muistuttavia simulaatioharjoituksia. Simulaatiojärjestelmän tarkoitus on mahdollistaa opetustilanteiden kuvaamisen, tallentamisen ja reaaliaikaisen ohjauksen. Liikuntapääkaupunki Jyväskylään rakentuva uusi Hipposkeskus tulee tarjoamaan ainutlaatuisen kokonaisuuden liikkua, harrastaa, ja urheilla. Hippoksen alue tulee vahvistamaan entisestään Jyväskylän asemaa liikunnan ja huippu-urheilun johtavana tutkimuksen ja koulutuksen kaupunkina. Hipposkeskus koostuu neljästä (4) kokonaisuudesta: liikuntakeskuksesta, osaamiskeskuksesta, jääurheilukeskuksesta sekä pysäköintihalli Hippos-Parkista. Rakentamista tehdään vaiheittain, ja kokonaisuudessaan hanke valmistuu loppuvuoteen 2027 mennessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikkö muuttaa Hippos osaamiskeskuksen tiloihin, viidenteen (5.) ja kuudenteen (6.) kerrokseen. Hankintayksikkö on aiemmin julkaissut hankintaan liittyvän tietopyynnön (585563 / Jamk - Simulaatiojärjestelmä tietopyyntö) sekä tarjouspyynnön (603116 / Jamk - Hippos osaamiskeskuksen simulaatiojärjestelmä). Kilpailutus/hankinta keskeytettiin 9.6.2026 tarjouspyynnössä olleiden olennaisten virheiden vuoksi. Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan eri osa-alueet muodostavat toiminnallisen ja teknisen kokonaisuuden, jonka toteuttaminen useamman toimittajan kesken aiheuttaisi merkittävän riskin yhteensopivuuden, vastuunjaon ja aikataulun hallinnan osalta. Hankinnan pilkkominen lisäisi olennaisesti koordinaatiotarvetta ja voisi vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen. Lisäksi kokonaisratkaisu mahdollistaa hankinnan toteuttamisen teknisesti hallittavalla ja kustannustehokkaalla tavalla.
hankintailmoitus (2026-09-23) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Jamk - Hippos osaamiskeskuksen simulaatiojärjestelmä
Viitenumero: 603116
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Jyväskylän Hippos osaamiskeskukselle Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikön käyttöön vuonna 2027 valmistuviin tiloihin sijoittuva simulaatiojärjestelmä (AV-järjestelmä) pääasiassa opetuskäyttöön. Simulaatiojärjestelmän tulee kattaa kaikki tarjouspyynössä luetellut laitteet sekä ohjelmisto. Simulaatioympäristö kattaa varsinaisten simulaatiotilojen lisäksi kaikki oppimistilat kahdessa (2) kerroksessa ja ohjaustilat, joista ohjataan simulaatiotilanteita ja yhteyksiä eri opetustiloihin. Simulaatiojärjestelmän avulla luodaan opetustarkoituksiin monipuolisia sosiaali- ja terveysalan aitoja vuorovaikutus- ja asiakastilanteita muistuttavia simulaatioharjoituksia. Simulaatiojärjestelmän tarkoitus on mahdollistaa opetustilanteiden kuvaamisen, tallentamisen ja reaaliaikaisen ohjauksen.
Liikuntapääkaupunki Jyväskylään rakentuva uusi Hipposkeskus tulee tarjoamaan ainutlaatuisen kokonaisuuden liikkua, harrastaa, ja urheilla. Hippoksen alue tulee vahvistamaan entisestään Jyväskylän asemaa liikunnan ja huippu-urheilun johtavana tutkimuksen ja koulutuksen kaupunkina. Hipposkeskus koostuu neljästä (4) kokonaisuudesta: liikuntakeskuksesta, osaamiskeskuksesta, jääurheilukeskuksesta sekä pysäköintihalli Hippos-Parkista. Rakentamista tehdään vaiheittain, ja kokonaisuudessaan hanke valmistuu loppuvuoteen 2027 mennessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikkö muuttaa Hippos osaamiskeskuksen tiloihin, viidenteen (5.) ja kuudenteen (6.) kerrokseen.
Hankintayksikkö on aiemmin julkaissut hankintaan liittyvän tietopyynnön (585563 / Jamk - Simulaatiojärjestelmä tietopyyntö) sekä tarjouspyynnön (603116 / Jamk - Hippos osaamiskeskuksen simulaatiojärjestelmä). Kilpailutus/hankinta keskeytettiin 9.6.2026 tarjouspyynnössä olleiden olennaisten virheiden vuoksi.
Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan eri osa-alueet muodostavat toiminnallisen ja teknisen kokonaisuuden, jonka toteuttaminen useamman toimittajan kesken aiheuttaisi merkittävän riskin yhteensopivuuden, vastuunjaon ja aikataulun hallinnan osalta. Hankinnan pilkkominen lisäisi olennaisesti koordinaatiotarvetta ja voisi vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen. Lisäksi kokonaisratkaisu mahdollistaa hankinnan toteuttamisen teknisesti hallittavalla ja kustannustehokkaalla tavalla.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 603116
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hankinnan kohteena oleva simulaatiojärjestelmä kattaa kaikki laitteet, ohjelmiston ja palvelut siten, että simulaatiotiloja voidaan käyttää simulaatiokeskuksena erilaisissa opetustilanteissa. Hankinnan kohde sekä laitteisiin ja ohjelmistoon liittyvät tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnöllä ja sen liitteenä olevista dokumenteista (Liitteet 1-3.). Toteutettavassa simulaatiokeskuksessa kuvataan ja tallennetaan opetustilanteita, joita tarkastellaan ja ohjataan reaaliajassa. Simulaatiokeskukseen kuuluvat myös ohjaamot, joista tilanteita ohjataan, sekä jälkipuintitilat, joissa tallenteiden avulla käydään läpi simuloidut opetustilanteet.
Simulaatiotilat koostuvat kuudennen (6.) kerroksen simulaatiokeskuksesta (kahdeksan (8) tilaa) sekä viidennen (5.) kerroksen erikoisopetustiloista (kahdeksan (8) tilaa), jotka varustellaan samalla tavalla simulaatioiden lähettämiseen. Viidennen (5.) kerroksen simulaatioita tulla ohjaamaan liikuteltavien ohjaustietokoneiden kautta.
Hankintaan sisältyy:
- 16 simulaatiotilaa
- Valvomoja kaksi (2) kpl (yhdestä (1) valvomosta ohjataan neljää (4) simulaatiotilaa),
- Kolme (3) erillistä liikuteltavaa ohjaustietokonetta
- Erilliset jälkipuinti eli debriefing-tilat, yhteensä 18 tilaa; viides (5.) kerros 10 tilaa, kuudes (6.) kerros kahdenksan (8) tilaa.
Laitteet ja ohjelmistot:
-Simulaatio-ohjelmisto, palvelin ja kytkimet
-Simulaatioon liittyvät kamerat, mikrofonit, kaiuttimet sekä muu tarvittava AV-tekniikka
-Asennukset ja mahdolliset ohjelmoinnit
-Tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelut
Hankittava järjestelmä kattaa kaikki laitteet ja palvelut siten, että lopputuloksena on käyttövalmis simulaatiokeskus, jota voidaan käyttää erilaisissa opetustilanteissa sekä mahdollisesti tutkimus- ja kehitystyössä. Simulaatiojärjestelmän tulee olla käytettävissä opetukseen kokonaisuutena 31.8.2027 mennessä (rakennuksen aikataulun pysyessä muuttumattomana).
Tarjoajan on jätettävä tarjous yhdelle (1) kokonaisuudelle, johon kuuluu simulaatiojärjestelmä sekä tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelujen hinnoittelu viiden (5) vuoden ajalle. Edellä mainitulle kokonaisuudelle valitaan yksi (1) vertailussa kokonaistaloudellisesti parhaan hinta-laatusuhteen tarjonnut toimittaja.
Hankinta sisältää optioita:
* Erikseen tilattava pienkehitystyö (sisältyy vertailuhintaan) sekä
* Järjestelmän mahdollisten tarvikkeiden ja laitteiden lisätilaukset yksikköhintalomakkeen hinnoittelun mukaisesti (ei sisälly vertailuhintaan).
Optioiden käyttöönotosta päätetään erikseen. Optioiden käyttö on Tilaajan mahdollisuus, ei velvollisuus.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (nimi): Laadullinen vertailu
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta toteutetaan EU-kynnysarvon ylittävänä hankintana avoimella menettelyllä hankintalain (1397/2016) mukaisesti. Kaikki halukkaat toimittajat voivat jättää tarjouksen tarjouspyynnössä asetettujen ehtojen mukaisesti.
HANKINTALAIN MUKAISEN RIKOSREKISTERIOTTEEN ESITTÄMISVELVOLLISUUS
Hankintalain 80 §:n mukaan hankintayksikön on suljettava tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että tarjoaja taikka sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu 80 §:ssä mainitusta rikoksesta rangaistukseen.
Hankintayksiköllä on velvollisuus tarkastaa pakolliset poissulkemisperusteet tarjouskilpailun voittaneiden tarjoajien osalta ennen
hankintasopimuksen tekemistä. Hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen voittaneet tarjoajat ovat velvollisia toimittamaan
a) Oikeusrekisterikeskuksen otteen rikosrekisteristä taikka
b) tarjoajan tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenen tai edustus, päätös- tai valvontavaltaa käyttävän henkilön alkuperämaan tai sijoittautumismaan toimivaltaisen viranomaisen antaman otteen rikosrekisteristä hankintayksikölle.
Rikosrekisteriotteet tulee toimittaa:
1) hankintalain 80 §:ssä tarkoitetuista henkilöistä (hankintamenettelyote). Käytännössä näitä henkilöitä ovat yrityksen pää- tai toimitusjohtaja, yrityksen varatoimitusjohtaja ja nimenkirjoittajat, prokuralain (130/1979) tarkoittamat prokuristit, yhdistyksen puheenjohtaja, yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoimen yhtiön yhtiömiehet sekä kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies.
Asiassa voidaan huomioida myös muut yhtiön tai muun oikeushenkilön kuten säätiön edustajat ja
2) yrityksestä itsestä (yhteisösakko-ote).
Rikostaustan selvittämiseksi esitetty rikosrekisteriote ei saa olla 12 kuukautta vanhempi.
Rikosrekisteriotteen tiedot ovat aina salassapidettäviä. Toistaiseksi rikosrekisteriotteita ei voida käsitellä sähköisesti. Tilaaja palauttaa tai tuhoaa rikosrekisteriotteet tarkistuksen jälkeen.
Otteiden toimittamistavasta ja ajankohdasta tulee sopia kirjallisesti hankintayksikön kanssa välittömästi hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen. Otteet on toimitettava viivytyksettä, eikä otteiden toimittamisessa esiintyvät viivästykset saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa tilaajalle tai sopimuskauden alkamiselle, mikäli viivästys johtuu tarjoajasta johtuvasta syystä.
Lisätietoa hankintalain mukaisesta rikosrekisteriotteesta ja sen pyytämisestä löytyy osoitteesta www.oikeusrekisterikeskus.fi .

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-26 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-10-26 10:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-10-26 10:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-05 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Hankinnan kohteena oleva simulaatiojärjestelmä kattaa kaikki laitteet, ohjelmiston ja palvelut siten, että simulaatiotiloja voidaan käyttää simulaatiokeskuksena erilaisissa opetustilanteissa. Hankinnan kohde sekä laitteisiin ja ohjelmistoon liittyvät tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnöllä ja sen liitteenä olevista dokumenteista (Liitteet 1-3.). Toteutettavassa simulaatiokeskuksessa kuvataan ja tallennetaan opetustilanteita, joita tarkastellaan ja ohjataan reaaliajassa. Simulaatiokeskukseen kuuluvat myös ohjaamot, joista tilanteita ohjataan, sekä jälkipuintitilat, joissa tallenteiden avulla käydään läpi simuloidut opetustilanteet.
Simulaatiotilat koostuvat kuudennen (6.) kerroksen simulaatiokeskuksesta (kahdeksan (8) tilaa) sekä viidennen (5.) kerroksen erikoisopetustiloista (kahdeksan (8) tilaa), jotka varustellaan samalla tavalla simulaatioiden lähettämiseen. Viidennen (5.) kerroksen simulaatioita tulla ohjaamaan liikuteltavien ohjaustietokoneiden kautta.
Hankintaan sisältyy:
- 16 simulaatiotilaa
- Valvomoja kaksi (2) kpl (yhdestä (1) valvomosta ohjataan neljää (4) simulaatiotilaa),
- Kolme (3) erillistä liikuteltavaa ohjaustietokonetta
- Erilliset jälkipuinti eli debriefing-tilat, yhteensä 18 tilaa; viides (5.) kerros 10 tilaa, kuudes (6.) kerros kahdenksan (8) tilaa.
Laitteet ja ohjelmistot:
-Simulaatio-ohjelmisto, palvelin ja kytkimet
-Simulaatioon liittyvät kamerat, mikrofonit, kaiuttimet sekä muu tarvittava AV-tekniikka
-Asennukset ja mahdolliset ohjelmoinnit
-Tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelut
Hankittava järjestelmä kattaa kaikki laitteet ja palvelut siten, että lopputuloksena on käyttövalmis simulaatiokeskus, jota voidaan käyttää erilaisissa opetustilanteissa sekä mahdollisesti tutkimus- ja kehitystyössä. Simulaatiojärjestelmän tulee olla käytettävissä opetukseen kokonaisuutena 31.8.2027 mennessä (rakennuksen aikataulun pysyessä muuttumattomana).
Tarjoajan on jätettävä tarjous yhdelle (1) kokonaisuudelle, johon kuuluu simulaatiojärjestelmä sekä tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelujen hinnoittelu viiden (5) vuoden ajalle. Edellä mainitulle kokonaisuudelle valitaan yksi (1) vertailussa kokonaistaloudellisesti parhaan hinta-laatusuhteen tarjonnut toimittaja.
Hankinta sisältää optioita:
* Erikseen tilattava pienkehitystyö (sisältyy vertailuhintaan) sekä
* Järjestelmän mahdollisten tarvikkeiden ja laitteiden lisätilaukset yksikköhintalomakkeen hinnoittelun mukaisesti (ei sisälly vertailuhintaan).
Optioiden käyttöönotosta päätetään erikseen. Optioiden käyttö on Tilaajan mahdollisuus, ei velvollisuus.
Hankinnan kohteena oleva simulaatiojärjestelmä kattaa kaikki laitteet, ohjelmiston ja palvelut siten, että simulaatiotiloja voidaan käyttää simulaatiokeskuksena erilaisissa opetustilanteissa. Hankinnan kohde sekä laitteisiin ja ohjelmistoon liittyvät tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnöllä ja sen liitteenä olevista dokumenteista (Liitteet 1-3.). Toteutettavassa simulaatiokeskuksessa kuvataan ja tallennetaan opetustilanteita, joita tarkastellaan ja ohjataan reaaliajassa. Simulaatiokeskukseen kuuluvat myös ohjaamot, joista tilanteita ohjataan, sekä jälkipuintitilat, joissa tallenteiden avulla käydään läpi simuloidut opetustilanteet.
Simulaatiotilat koostuvat kuudennen (6.) kerroksen simulaatiokeskuksesta (kahdeksan (8) tilaa) sekä viidennen (5.) kerroksen erikoisopetustiloista (kahdeksan (8) tilaa), jotka varustellaan samalla tavalla simulaatioiden lähettämiseen. Viidennen (5.) kerroksen simulaatioita tulla ohjaamaan liikuteltavien ohjaustietokoneiden kautta.
Hankintaan sisältyy:
- 16 simulaatiotilaa
- Valvomoja kaksi (2) kpl (yhdestä (1) valvomosta ohjataan neljää (4) simulaatiotilaa),
- Kolme (3) erillistä liikuteltavaa ohjaustietokonetta
- Erilliset jälkipuinti eli debriefing-tilat, yhteensä 18 tilaa; viides (5.) kerros 10 tilaa, kuudes (6.) kerros kahdenksan (8) tilaa.
Laitteet ja ohjelmistot:
-Simulaatio-ohjelmisto, palvelin ja kytkimet
-Simulaatioon liittyvät kamerat, mikrofonit, kaiuttimet sekä muu tarvittava AV-tekniikka
-Asennukset ja mahdolliset ohjelmoinnit
-Tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelut
Hankittava järjestelmä kattaa kaikki laitteet ja palvelut siten, että lopputuloksena on käyttövalmis simulaatiokeskus, jota voidaan käyttää erilaisissa opetustilanteissa sekä mahdollisesti tutkimus- ja kehitystyössä. Simulaatiojärjestelmän tulee olla käytettävissä opetukseen kokonaisuutena 31.8.2027 mennessä (rakennuksen aikataulun pysyessä muuttumattomana).
Tarjoajan on jätettävä tarjous yhdelle (1) kokonaisuudelle, johon kuuluu simulaatiojärjestelmä sekä tuki-, ylläpito- ja huoltopalvelujen hinnoittelu viiden (5) vuoden ajalle. Edellä mainitulle kokonaisuudelle valitaan yksi (1) vertailussa kokonaistaloudellisesti parhaan hinta-laatusuhteen tarjonnut toimittaja.
Hankinta sisältää optioita:
* Erikseen tilattava pienkehitystyö (sisältyy vertailuhintaan) sekä
* Järjestelmän mahdollisten tarvikkeiden ja laitteiden lisätilaukset yksikköhintalomakkeen hinnoittelun mukaisesti (ei sisälly vertailuhintaan).
Optioiden käyttöönotosta päätetään erikseen. Optioiden käyttö on Tilaajan mahdollisuus, ei velvollisuus.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Arvostelurunko Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Tarjouspyynnön mukaisesti
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 186-663395 (2026-09-23)