Itäradan maastomalli

Itärata Oy

Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi maastomalli Itäradan suunnitellulle ratalinjaukselle. Maastomalli tuotetaan noudatettavien ohjeiden mukaisilla mittausmenetelmillä. Maastomalli on tärkeä osa Itäradan suunnittelun lähtötietojen hankintaa. Tehtävän sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopean junaliikenteen mahdollistava raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan rakentamisvaiheeseen asti. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen: Savon ja Karjalan ratoja pitkin Kuopioon, Joensuuhun ja Kainuuseen sekä yhdistää Porvoon kaupunki pääkaupunkiseudun raideliikenteen verkkoon. Itäradan vaikutusalueella asuu 2 miljoonaa suomalaista seitsemässä maakunnassa. Itärata tekee suunnittelua yhdessä useiden suunnittelukumppaneiden, kuntien ja kaupunkien sekä muiden sidosryhmien kanssa. Suunnittelu tähtää siihen, että radan toteuttaminen voitaisiin aloittaa 2030-luvun alkupuolella ja rata valmistuisi vuoteen 2040 mennessä. Itärata hyväksyttiin heinäkuussa 2024 laajennettuun Euroopan laajuiseen liikenteen ydinverkkoon (TEN-T). Päätöksen myötä Itärata Oy voi hakea ratahankkeen suunnitteluun merkittävää EU-rahoitusta. Itärata Oy:n omistajia ovat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kuntaa tai kaupunkia. Itärata Oy ja sen hallitus varmistavat aktiivisella vuoropuhelulla, että omistajilla eli valtiolla ja kunnilla on yhteinen näkemys hankkeen tavoitteista ja etenemisestä. Itärata-hankkeen muita sidosryhmiä ovat esimerkiksi hankealueen kunnat, viranomaiset, asukkaat, yritykset, oppilaitokset ja yhteisöt.

Määräaika
Deadline 2026-05-20

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-04-15 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Itäradan maastomalli
Reference number: 606093
Lyhyt kuvaus:
“Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi maastomalli Itäradan suunnitellulle ratalinjaukselle. Maastomalli tuotetaan noudatettavien ohjeiden mukaisilla...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: services
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi maastomalli Itäradan suunnitellulle ratalinjaukselle. Maastomalli tuotetaan noudatettavien ohjeiden mukaisilla...”    Näytä lisää
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 14 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-20 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-20 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
“Ei sovelleta.”
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa.”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Itärata Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3279613-8
Postiosoite: Erottajankatu 2
Postinumero: 00120
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: minna.weurlander@itarata.fi 📧
Puhelin: +358 405303496 📞
URL: http://www.itarata.fi 🌏
Päätoimi
Railway services
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=606093&tpk=708781e5-b767-43e1-b16d-b4b0f79647da 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=606093&tpk=708781e5-b767-43e1-b16d-b4b0f79647da 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“Kuvattu hankintailmoituksessa.”
Lähde: OJS 2026/S 075-262914 (2026-04-15)
Aiheeseen liittyvät haut 🔍