Irtokaluste- ja valaisinhankinnat sekä vanhojen kalusteiden kunnostus, Biokeskus 1
Helsingin yliopisto
Hankinnan kohteena on Helsingin yliopiston Biokeskus 1:n aula- ja ravintola-alueen irtokaluste- ja valaisinhankinnat sekä vanhojen kalusteiden kunnostus.
Biokeskus 1 on Kaarina Löfströmin suunnittelema laboratoriorakennus, joka valmistui biokeskuksista ensimmäisenä vuonna 1995. Rakennus on Viikin kampuksen keskeisiä laboratoriorakennuksia sekä kampuksen tärkeä ruokailu- ja kohtaamispaikka.
Rakennushankkeessa modernisoidaan kiinteistön ruokala sekä aulatilat. Remontin painopiste on ravintola-alueen toiminnan tehostamisessa sekä ruokailuviihtyvyyden parantamisessa. Ruokailutilanteen viihtyvyyttä parannetaan erilaisin akustiikka- ja kalusteratkaisuin. Varusteltavat tilat ovat osittain ravintolatiloja, eli kalusteiden huolto sekä siivous on otettu huomioon rakenne- ja materiaaliratkaisuissa.
Ravintola-alueen parannuksen myötä tiloille on asetettu myös laajempia toiminnallisia tavoitteita. Viikin kaupunkiympäristön elävöittämisen ja yliopiston perustehtävän mukaisesti oppimisen ja kohtaamisen puitteita tulee parantaa nykyisessä rakennuksessa. Kampusalueen eri käyttäjien näkökulmasta tiloja tulee voida käyttää joustavammin ja monipuolisemmin.
Hankittavat kalusteet on jaettu neljään (4) hankintakokonaisuuteen. Tarjouksen voi jättää yhdestä tai useammasta kalusteryhmästä. Tarjouskilpailun perusteella valitaan toimittaja kullekin kalusteryhmälle. Rinnakkaisen tarjouksen voi tehdä kalusteryhmäkohtaisesti korkeintaan kahdesta eri kalustemallista (uusi tarjous voidaan tehdä kopiona aikaisemman tarjouksen pohjalta). Kunnostettavat kalusteet vertaillaan hintaperusteisesti.
Kohteen alustava varusteluaikataulu: joulukuu 2023.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-10-04. Hankinta julkaistiin 2023-09-04.
Kuka? Mitä?- • Erilaiset korjaus- ja huoltopalvelut › Huonekalujen korjaus ja huolto
- • Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet › Huonekalut
- • Kattovalaisintarvikkeet › Kattovalaisimet
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2023-09-04 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Huonekalut
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Huonekalut 📦
Lisä-CPV-koodi: Huonekalut 📦
Kattovalaisimet 📦
Huonekalujen korjaus ja huolto 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin yliopisto
Postiosoite: Yliopistonkatu 3
Postinumero: 00014
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.helsinki.fi/fi 🌏
Sähköposti: minna.k.romppanen@helsinki.fi 📧
Puhelin: +358 505741747 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=470262&tpk=f362b63d-4012-452c-9412-c919c0ea853f 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=470262&tpk=f362b63d-4012-452c-9412-c919c0ea853f 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-09-04 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-10-04 📅
Julkaisupäivä: 2023-09-08 📅
Aloituspäivä: 2023-12-04 📅
Loppupäivä: 2023-12-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 173-544461
EUVL-S-numero: 173
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osan numero: 1
Osan nimi: Kalusteryhmä 2: Ruoka- ja apupöydät
Osan numero: 2
Osan nimi: Kalusteryhmä 3: Valaisimet
Osan numero: 3
Osan nimi: Kalusteryhmä 4: Kunnostettavat kalusteet
Osan numero: 4
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-10-04 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Paikka: Helsinki
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0313471-7
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Minna Romppanen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=470262&tpk=f362b63d-4012-452c-9412-c919c0ea853f 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 173-544461 (2023-09-04)