Hiilinieluihin liittyvä osaaminen metsätaloudessa

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) on uudehko viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Jotpa hankkii nyt metsätalouden alalla työskenteleville koulutusta, jonka tavoitteena on tukea ilmastokestävää metsätaloutta ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Vuonna 2022 uudistettuun ilmastolakiin on kirjattu Suomen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Ilmastolaki asettaa tavoitteita myös maankäyttösektorille. Maankäyttösektorilla tarkoitetaan maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön muodostamaa kokonaisuutta. Myös Euroopan unionin maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria (LULUCF) koskeva asetus (EU) 2018/841 asettaa tavoitteita Suomen hiilinielujen kehitykselle.
Maankäyttösektorilla on suuri merkitys kansallisella ja Euroopan unionin tasolla asetetun hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Suomessa maankäyttösektorin tulisi kompensoida noin 20–50 prosenttia muiden sektoreiden vuosittaisista päästöistä, siinä missä Euroopan unionissa hiilinielut vastaavat keskimäärin noin kymmentä prosenttia päästöistä. Näin ollen nielujen kehityksellä on merkittävä rooli hiilineutraaliutta tavoiteltaessa.
Tilastokeskuksen julkaiseman ja Luonnonvarakeskuksen toteuttaman seurannan mukaan maankäyttösektori muuttui ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa hiilinielusta päästölähteeksi vuonna 2021. Ennen tätä maankäyttösektori on ollut Suomessa merkittävä nettonielu, eli sen päästöt ovat olleet pienemmät kuin poistumat. Vuonna 2021 metsänielu oli 59 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020. Tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat maankäyttösektorin kääntymiseen päästölähteeksi, olivat runsaat hakkuut (hakkuut lisääntyivät 11 prosenttia vuodesta 2020), puuston kasvun aleneminen sekä metsämaan ojitettujen turvemaiden päästöjen kasvu.
Palvelukeskus on tavannut hankinnan valmisteluvaiheessa lukuisia alan toimijoita ja määritellyt tällä hankinnalla ostettavan koulutuksen sisällöt tapaamisissa saamansa tiedon ja viimeaikaisten metsätaloutta koskevien raporttien pohjalta.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-05-17. Hankinta julkaistiin 2023-04-05.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-04-05 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-04-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Koulutusalan palvelut
Viitenumero: OPH-1061-2023
Lyhyt kuvaus:
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) on uudehko viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jotpa hankkii nyt metsätalouden alalla työskenteleville koulutusta, jonka tavoitteena on tukea ilmastokestävää metsätaloutta ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamista. Vuonna 2022 uudistettuun ilmastolakiin on kirjattu Suomen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Ilmastolaki asettaa tavoitteita myös maankäyttösektorille. Maankäyttösektorilla tarkoitetaan maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön muodostamaa kokonaisuutta. Myös Euroopan unionin maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria (LULUCF) koskeva asetus (EU) 2018/841 asettaa tavoitteita Suomen hiilinielujen kehitykselle. Maankäyttösektorilla on suuri merkitys kansallisella ja Euroopan unionin tasolla asetetun hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Suomessa maankäyttösektorin tulisi kompensoida noin 20–50 prosenttia muiden sektoreiden vuosittaisista päästöistä, siinä missä Euroopan unionissa hiilinielut vastaavat keskimäärin noin kymmentä prosenttia päästöistä. Näin ollen nielujen kehityksellä on merkittävä rooli hiilineutraaliutta tavoiteltaessa. Tilastokeskuksen julkaiseman ja Luonnonvarakeskuksen toteuttaman seurannan mukaan maankäyttösektori muuttui ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa hiilinielusta päästölähteeksi vuonna 2021. Ennen tätä maankäyttösektori on ollut Suomessa merkittävä nettonielu, eli sen päästöt ovat olleet pienemmät kuin poistumat. Vuonna 2021 metsänielu oli 59 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020. Tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat maankäyttösektorin kääntymiseen päästölähteeksi, olivat runsaat hakkuut (hakkuut lisääntyivät 11 prosenttia vuodesta 2020), puuston kasvun aleneminen sekä metsämaan ojitettujen turvemaiden päästöjen kasvu. Palvelukeskus on tavannut hankinnan valmisteluvaiheessa lukuisia alan toimijoita ja määritellyt tällä hankinnalla ostettavan koulutuksen sisällöt tapaamisissa saamansa tiedon ja viimeaikaisten metsätaloutta koskevien raporttien pohjalta.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Koulutusalan palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Koulutusalan palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus
Postiosoite: Hakaniemenranta 6
Postinumero: 00530
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.jotpa.fi 🌏
Sähköposti: anna.paivio@jotpa.fi 📧
Puhelin: +358 504530404 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/opetushallitus?id=453585&tpk=bf83afac-63c0-4e28-ac1b-e07e09ad1f2d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/opetushallitus?id=453585&tpk=bf83afac-63c0-4e28-ac1b-e07e09ad1f2d 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-04-05 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-05-17 📅
Julkaisupäivä: 2023-04-07 📅
Aloituspäivä: 2023-07-01 📅
Loppupäivä: 2024-12-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 070-209727
EUVL-S-numero: 70

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) on uudehko viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Jotpa hankkii nyt metsätalouden alalla työskenteleville koulutusta, jonka tavoitteena on tukea ilmastokestävää metsätaloutta ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Vuonna 2022 uudistettuun ilmastolakiin on kirjattu Suomen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Ilmastolaki asettaa tavoitteita myös maankäyttösektorille. Maankäyttösektorilla tarkoitetaan maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön muodostamaa kokonaisuutta. Myös Euroopan unionin maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria (LULUCF) koskeva asetus (EU) 2018/841 asettaa tavoitteita Suomen hiilinielujen kehitykselle.
Näytä lisää
Maankäyttösektorilla on suuri merkitys kansallisella ja Euroopan unionin tasolla asetetun hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Suomessa maankäyttösektorin tulisi kompensoida noin 20–50 prosenttia muiden sektoreiden vuosittaisista päästöistä, siinä missä Euroopan unionissa hiilinielut vastaavat keskimäärin noin kymmentä prosenttia päästöistä. Näin ollen nielujen kehityksellä on merkittävä rooli hiilineutraaliutta tavoiteltaessa.
Näytä lisää
Tilastokeskuksen julkaiseman ja Luonnonvarakeskuksen toteuttaman seurannan mukaan maankäyttösektori muuttui ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa hiilinielusta päästölähteeksi vuonna 2021. Ennen tätä maankäyttösektori on ollut Suomessa merkittävä nettonielu, eli sen päästöt ovat olleet pienemmät kuin poistumat. Vuonna 2021 metsänielu oli 59 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020. Tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat maankäyttösektorin kääntymiseen päästölähteeksi, olivat runsaat hakkuut (hakkuut lisääntyivät 11 prosenttia vuodesta 2020), puuston kasvun aleneminen sekä metsämaan ojitettujen turvemaiden päästöjen kasvu.
Näytä lisää
Palvelukeskus on tavannut hankinnan valmisteluvaiheessa lukuisia alan toimijoita ja määritellyt tällä hankinnalla ostettavan koulutuksen sisällöt tapaamisissa saamansa tiedon ja viimeaikaisten metsätaloutta koskevien raporttien pohjalta.
Arvioitu kokonaisarvo: 5 000 000 EUR 💰
Osan nimi: Metsien kestävä ja vastuullinen käyttö ja hoito
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue Metsien kestävä ja vastuullinen käyttö ja hoito, ks. lisätiedot osa-alueesta liitteestä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 000 000 EUR 💰
Osan nimi: Metsien monimuotoisuuden edistäminen
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue Metsien monimuotoisuuden edistäminen, ks. lisätiedot osa-alueesta liitteestä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Osan nimi: Metsäkoneiden käytön hiilijalanjälki
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue Metsäkoneiden käytön hiilijalanjälki, ks. lisätiedot osa-alueesta liitteestä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Osan nimi: Tiedolla johtaminen metsätyömaan hiilijalanjäljen pienentämiseksi
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue Tiedolla johtaminen metsätyömaan hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ks. lisätiedot osa-alueesta liitteestä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Osan nimi: Suometsien kestävä hoito
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue Suometsien kestävä hoito, ks. lisätiedot osa-alueesta liitteestä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
ruotsi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2769790-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Anna Päiviö

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 070-209727 (2023-04-05)