Helsingin kaupungilta avustuksia saavien kohteiden tarkastaminen
Helsingin kaupunki
Hankinnan kohteena on kaupungilta avustusta saavien kohteiden tarkastukset. Tarkastuksilla varmistetaan, että avustuksia saaneet järjestöt, yritykset, yhteisöt, työryhmät tai yksityishenkilöt noudattavat avustusten käytössä avustuspäätöksiä, niihin liittyviä ehtoja sekä voimassa olevia ohjeita. Lisäksi tarkastuksissa arvioidaan mahdollisuuksien mukaan avustuksen saajien hyvän hallintotavan toteutumista sekä toiminnan laadullisten kriteerien täyttymistä. Tarkastukset perustuvat aineiston läpikäyntiin, jota täydennetään tarvittaessa avainhenkilöhaastatteluilla. Valvonnan tulee tuottaa riittävä varmuus avustuksen käytöstä suhteessa avustuksen suuruuteen ja luonteeseen kaikissa avustuslajeissa. Jokaisesta tarkastuksesta laaditaan avustuksensaajakohtainen tilinpidon ja avustuksen käytön tarkastusraportti. Raportit käydään läpi avustuksensaajien kanssa ja niitä voidaan hyödyntää myös kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa, sillä tarkastusten yhteydessä voidaan antaa suosituksia avustettavan toiminnan ja hallinnon kehittämiseksi. Kaupunki toimittaa tarkastajalle tarvittavat tausta-aineistot, mutta palveluntuottaja vastaa tarkastusten käytännön toteutuksesta, aikatauluttamisesta ja yhteydenpidosta tarkastuskohteisiin. Työhön sisältyvistä palavereista sovitaan tarkastusten yhteydessä. Palvelu edellyttää senior-tason asiantuntijoita, jotka hallitsevat sekä taloudellisen tarkastamisen että järjestöjen ja muiden avustuksensaajien toimintaympäristön riittävän laajasti. Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan kolme toimittajaa. Puitesopimus on tarkoitettu koko kaupungin yhteiseksi, ja sitä voivat hyödyntää keskushallinnon lisäksi myös toimialat. Tavoitteena on turvata kaupungille yhdenmukainen, laadukas ja asiantunteva tarkastuspalvelu koko avustuskentän valvontaan. Sopimuksella katetaan kaikkien avustuslajien tarkastuksia, ja tarkastettavien avustusten kokoluokka vaihtelee noin 1 000–1 000 000 euron välillä. Tarkastusten kohdentaminen ja vuosittainen määrä voivat vaihdella toimialoittain, mutta kaupunki tavoittelee yhdenmukaista tarkastuskokonaisuutta, joka tukee avustustoiminnan läpinäkyvyyttä, oikeellisuutta ja hyvää hallintotapaa koko kaupungin tasolla. Puitesopimuskausi on neljä vuotta, ja sen arvioitu kokonaisarvo on noin 700 000 euroa. Tarkastuksia tehdään arviolta noin 50 avustuskohteeseen vuodessa. Helsingin kaupunki ei sitoudu vuosittaisiin tilausmääriin.
MääräaikaDeadline 2026-06-29
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-05-22 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Helsingin kaupungilta avustuksia saavien kohteiden tarkastaminen
Viitenumero:
H027-26/HEL 2026-008496
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Korjaus- ja huoltopalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
H027-26/HEL 2026-008496
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 12
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-06-29 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-06-29 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 10
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-06-29 09:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-06-03 06:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero:
0201256-6
Postiosoite: PL 700
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Sirkka Hiltunen
Sähköposti: sirkka.hiltunen@hel.fi 📧
Puhelin: +358 931310548 📞
URL: http://www.hel.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin ✅
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=614739&tpk=fe344365-43db-4f29-aa7c-440097bb0d9c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=614739&tpk=fe344365-43db-4f29-aa7c-440097bb0d9c 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 099-355840 (2026-05-22)
- Korjaus- ja huoltopalvelut (>20 uudet hankinnat)
- Ajoneuvojen ja niihin liittyvien laitteiden korjaus, huolto ja muut palvelut (2)
- Erilaiset korjaus- ja huoltopalvelut
- Ilma-, rautatie-, tie- ja vesiliikenteeseen liittyvät korjaus- ja huoltopalvelut ja muut palvelut (8)
- Lääketieteellisten laitteiden ja tarkkuuslaitteiden korjaus ja huolto (4)
- PC:iden, toimisto-, televiestintä- ja av-laitteiden korjaus, huolto ja muut palvelut (4)
- Pumppujen, venttiilien, hanojen, metallisäiliöiden ja koneiden korjaus ja huolto (1)
- Rakennuksen laitteiden korjaus ja huolto (2)
- Turvallisuus- ja maanpuolustustarvikkeiden korjaus ja huolto