Hankinnan kohteena on Helsingin Sörnäisiin toteutettavan kahden asuinkerrostalon ja pihakannen alaisen autohallin hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä. Hanke on ARA:n kustannusvalvoma asumisoikeuskohde.
Suunnitteluryhmä sisältää arkkitehti-, rakenne-, piha-, LVI-, rakennusautomaatio-, sähkö-, akustiikka-, paloturvallisuussuunnittelun tehtävät
Elinkaari- ja energiasuunnittelu, pohjarakennesuunnittelu ja tietomallikoordinointi toteutetaan tilaajan organisaation toimesta. Suunnittelualat toimivat osana suunnittelutyöryhmää.
Rakennuttaja hankkii pohjatutkimuksen sekä tarvittavat laboratorioanalyysit erikseen.
Tonteilla tulee soveltaa Helsingin viherkerroinmenetelmää ja siinä tavoitellaan Helsingin kaupunginviherkertoimen tavoitetasoa. Viherkertoimen laskeminen kuuluu suunnitteluryhmän tehtävään.
Hankkeen suunnittelussa noudatetaan ATT:n Elinkaariohjausmallin mukaisia tavoitteita. Jokainen suunnitteluryhmään kuuluva on vastuussa tavoitteiden toteutumisesta. Elinkaarisuunnittelija vastaa tavoitteiden toteuman seurannasta ja tietojen koonnista. Suunnitteluryhmän tulee antaa tarvittavat lähtötiedot Elinkaariohjausmallissa elinkaari- ja energiasuunnittelijoiden vastuulle esitettyihin laskentoihin, vertailuihin ja simulointeihin.
Sopimus laaditaan Helsingin Asumisoikeus Oy, Haso Verkkosaarenranta 16:n nimiin.
Hankintaa ei jaeta osiin, sillä usean toimittajan malli tuottaisi epätarkoituksenmukaisen sopimuskokonaisuuden aikataulunhallinnan sekä töiden yhteensovittamisen kannalta ja voisi vaarantaa edullisen kustannustason saavuttamisen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-05-09.
Hankinta julkaistiin 2023-04-04.
hankintailmoitus (2023-04-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut
Viitenumero: 2825002073
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Helsingin Sörnäisiin toteutettavan kahden asuinkerrostalon ja pihakannen alaisen autohallin hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on Helsingin Sörnäisiin toteutettavan kahden asuinkerrostalon ja pihakannen alaisen autohallin hankesuunnittelu sisältäen option hankkeen kokonaissuunnittelusta pääsuunnittelijan johtamana suunnitteluryhmänä. Hanke on ARA:n kustannusvalvoma asumisoikeuskohde.
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous