Digipaino- ja pienpainopalvelut

Unigrafia Oy

Hankinnan kohteena ovat digipaino- ja pienpainopalvelut sekä niihin liittyvät jälkikäsittely-, toimitus-, postitus- ja tilausjärjestelmäpalvelut. Hankintaan eivät pääsääntöisesti kuulu erikseen kilpailutettavat suuret painotyöt. Toimittajalla tulee kuitenkin olla valmius tarjota offsetpainatusta erikseen tilattavana palveluna. Hankinta toteutetaan hankintarenkaana, johon osallistuvat Unigrafia, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto. Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat valtuuttaneet Unigrafian kilpailuttamaan hankinnan puolestaan. Unigrafia tekee kaikkien hankintayksikköjen puolesta hankintapäätöksen. Kukin hankintaan osallistuva hankintayksikkö tekee oman hankintasopimuksen. Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto voivat tehdä sopimukseensa perustuvia tilauksia itse taikka ne voivat valtuuttaa Unigrafian tekemään puolestaan kilpailutukseen perustuvia hankintoja siten, että Unigrafia vastaa palveluiden tilauksesta. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska suuremmalla hankintavolyymillä tavoitellaan edullisempia yksikköhintoja. Lisäksi monen tuottajan malli edellyttäisi useiden eri järjestelmien käyttämistä samaan käyttötarkoitukseen, mikä vaikeuttaisi töiden hallintaa. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai Toimittajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.

Määräaika

Deadline 2026-11-30

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-10-30 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-10-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Digipaino- ja pienpainopalvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat digipaino- ja pienpainopalvelut sekä niihin liittyvät jälkikäsittely-, toimitus-, postitus- ja tilausjärjestelmäpalvelut. Hankintaan eivät pääsääntöisesti kuulu erikseen kilpailutettavat suuret painotyöt. Toimittajalla tulee kuitenkin olla valmius tarjota offsetpainatusta erikseen tilattavana palveluna. Hankinta toteutetaan hankintarenkaana, johon osallistuvat Unigrafia, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto. Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat valtuuttaneet Unigrafian kilpailuttamaan hankinnan puolestaan. Unigrafia tekee kaikkien hankintayksikköjen puolesta hankintapäätöksen. Kukin hankintaan osallistuva hankintayksikkö tekee oman hankintasopimuksen. Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto voivat tehdä sopimukseensa perustuvia tilauksia itse taikka ne voivat valtuuttaa Unigrafian tekemään puolestaan kilpailutukseen perustuvia hankintoja siten, että Unigrafia vastaa palveluiden tilauksesta. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska suuremmalla hankintavolyymillä tavoitellaan edullisempia yksikköhintoja. Lisäksi monen tuottajan malli edellyttäisi useiden eri järjestelmien käyttämistä samaan käyttötarkoitukseen, mikä vaikeuttaisi töiden hallintaa. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai Toimittajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Digitaalipainatuspalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 2026-059683-LOT-0001
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut: Painatus ja siihen liittyvät palvelut 📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon, koska hankintaa ei ole tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön
Kesto: 4 vuotta
Kesto
Aloituspäivä: 2026-12-01 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laadun vertailuperusteet
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettelynä on hankintalain (1397/2016) 32 §:n mukainen avoin menettely. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: Hankintayksikkö 1. Avaa tarjoukset 2. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuutta koskevat vastaukset ESPD-lomakkeen tiedoista ja tarjouslomakkeesta. 3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden 4. Vertailee tarjoukset 5. Valitsee parhaan tarjouksen 6. Pyytää ja tarkastaa parhaan tarjouksen antajalta soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset 7. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille 8. Solmii hankintasopimuksen voittajan kanssa. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-30 16:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-30 16:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-30 16:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-11-11 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Unigrafia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2373001-4
Postiosoite: Fabianinkatu 28
Postinumero: 00014
Postitoimipaikka: Helsingin yliopisto
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: asiakaspalvelu@unigrafia.fi 📧
Puhelin: 0970102351 📞
URL: https://unigrafia.fi 🌏
Ryhmänvetäjä ✅
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Koulutus
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta ✅
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procedure/38812/enotice/59683 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/tendering/procedure/38812/call-for-tenders 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 212-757413 (2026-10-30)