Hankinnan kohteena on Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) Mikkelin keskussairaalaan tuleva diffuusiokapasiteetti-/spirometrialaitteisto (1 kpl) sekä laitekohtaiset kulutustarvikkeet, ohjelmisto, lisenssit ja huoltopalvelu. Hankinnassa on lisäksi optio kahdelle (2) vastaavanlaiselle laitekokonaisuudelle (diffuusiokapasiteetti-/spirometrialaitteistot) sekä yhdelle (1) spirometrialaitteistolle. Eloisa päättää mahdollisten optioiden hankkimisesta vuoden 2028 loppuun mennessä. Sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimus allekirjoitetaan mahdollisimman pian lainvoimaisen päätöksen jälkeen. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Laitteen tulee soveltua diffuusiokapasiteetin mittaamiseen ja spirometriatutkimusten tekemiseen. Spirometria ja diffuusiokapasiteetti ovat keskeisiä keuhkojen toimintakokeita. Spirometrialla mitataan keuhkojen tilavuutta ja ilman virtausta, mikä auttaa tunnistamaan ahtauttavat (esim. astma, COPD) tai rajoittavat keuhkosairaudet. Diffuusiokapasiteetti mittaa kaasujen siirtymistä keuhkorakkuloista vereen, ja sitä käytetään keuhkokudoksen sairauksien (esim. fibroosi) arvioinnissa. Laitteella tulee pystyä tekemään spirometria ja bronkodilataatiokoe, diffuusiokoe hengityslihasvoiman mittaus sekä SNIP. Pyydettäessä tarjoaja toimittaa kustannuksellaan tarjotun laitteistokokonaisuuden koekäyttöön Mikkelin keskussairaalalle. Tarjouspyyntö julkaistaan ehdollisena optioiden osalta: optioiden hankinnat voidaan toteuttaa, mikäli hankinnoille varatut investointimäärärahat hyväksytään.
hankintailmoitus (2026-08-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Diffuusiokapasiteetti/Spirometrialaitteistot
Viitenumero: 4758/02.08.00.00.01/2026
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) Mikkelin keskussairaalaan tuleva diffuusiokapasiteetti-/spirometrialaitteisto (1 kpl) sekä laitekohtaiset kulutustarvikkeet, ohjelmisto, lisenssit ja huoltopalvelu.
Hankinnassa on lisäksi optio kahdelle (2) vastaavanlaiselle laitekokonaisuudelle (diffuusiokapasiteetti-/spirometrialaitteistot) sekä yhdelle (1) spirometrialaitteistolle. Eloisa päättää mahdollisten optioiden hankkimisesta vuoden 2028 loppuun mennessä.
Sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimus allekirjoitetaan mahdollisimman pian lainvoimaisen päätöksen jälkeen. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.
Laitteen tulee soveltua diffuusiokapasiteetin mittaamiseen ja spirometriatutkimusten tekemiseen.
Spirometria ja diffuusiokapasiteetti ovat keskeisiä keuhkojen toimintakokeita. Spirometrialla mitataan keuhkojen tilavuutta ja ilman virtausta, mikä auttaa tunnistamaan ahtauttavat (esim. astma, COPD) tai rajoittavat keuhkosairaudet. Diffuusiokapasiteetti mittaa kaasujen siirtymistä keuhkorakkuloista vereen, ja sitä käytetään keuhkokudoksen sairauksien (esim. fibroosi) arvioinnissa.
Laitteella tulee pystyä tekemään spirometria ja bronkodilataatiokoe, diffuusiokoe hengityslihasvoiman mittaus sekä SNIP.
Pyydettäessä tarjoaja toimittaa kustannuksellaan tarjotun laitteistokokonaisuuden koekäyttöön Mikkelin keskussairaalalle.
Tarjouspyyntö julkaistaan ehdollisena optioiden osalta: optioiden hankinnat voidaan toteuttaa, mikäli hankinnoille varatut investointimäärärahat hyväksytään.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Diagnostiikkalaitteet📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 350 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 4758/02.08.00.00.01/2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Tarjoajan tulee tarjota kokonaisuutta. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä kyse on laitteiston ja siihen yhteensopivien palveluiden ja tavaroiden hankinnasta. Vaihtoehtoiset, rinnakkaiset tai osatarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Postiosoite: Porrassalmenkatu 35-37
Postinumero: 50100
Postitoimipaikka: Mikkeli
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Savo
🏙️ Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laadun painotus
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) 32 § mukainen avoin menettely: Avoimessa
menettelyssä hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja asettaa saataville tarjouspyynnön, joiden perusteella kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.
Tarjousten ja tarjoajien tarkistaminen
Ennen tarjousten valintaa hankintayksikkö tarkistaa hankintalain 79 §:n mukaisesti, että seuraavat edellytykset täyttyvät:
1) tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen;
2) tarjouksen on antanut tarjoaja, jota ei ole suljettu menettelyn ulkopuolelle 80 tai 81 §:n nojalla ja joka täyttää hankintayksikön asettamat 83 §:ssä tarkoitetut soveltuvuusvaatimukset.
Avoimessa menettelyssä hankintayksikkö voi tarkistaa tarjousten vaatimustenmukaisuuden ja vertailla tarjoukset ennen 2) kohdassa tarkoitettua tarkistamista. Hankintasopimusta ei kuitenkaan voida tehdä sellaisen tarjoajan kanssa, joka olisi tullut sulkea menettelystä 80 §:n nojalla tai joka ei täytä hankintayksikön asettamia soveltuvuusvaatimuksia.
Hankintayksikkö voi päättää olla tekemättä hankintasopimusta 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneen tarjoajan kanssa, jos se on todennut, ettei tarjous ole 81 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisten velvoitteiden mukainen.
Hankintayksikkö voi myös milloin tahansa hankintamenettelyn aikana pyytää ehdokkaita ja tarjoajia toimittamaan kaikki tai osan
selvityksistä sen tutkimiseksi, koskeeko tarjoajaa 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen poissulkemisperuste tai 81 §:ssä tarkoitettu harkinnanvarainen poissulkemisperuste ja täyttyvätkö hankintayksikön asettamat 83 §:ssä tarkoitetut soveltuvuusvaatimukset, jos se on tarpeen menettelyn asianmukaisen kulun varmistamiseksi.
Kilpailutuksella valitaan yksi toimittaja.
Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-04 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-10-05 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-10-05 09:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-09-21 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Viitteet määriteltyihin toimituksiin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajalla on vähintään kaksi (2) referenssikohdetta diffuusiokapasiteetti/spirometrialaitteistoista.
Tarjoajalla on oltava kokemusta vastaavista laitteista, jotka on toimitettu sairaalakäyttöön viimeisen kuluneen viiden (5) vuoden aikana (laskettuna tarjouspyynnön määräajasta). Referenssikohteita tulee olla vähintään 2 kpl. Referenssien tiedoista tulee ilmoittaa laitteiston toimitusaika, yksikkö sekä yksikön yhteystiedot.
Referenssien tiedot ilmoitetaan tarjouspyynnön kohdassa "muut ehdot".
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Tarjoajalla on vähintään kaksi (2) referenssikohdetta diffuusiokapasiteetti/spirometrialaitteistoista.
Tarjoajalla on oltava kokemusta vastaavista laitteista, jotka on toimitettu sairaalakäyttöön viimeisen kuluneen viiden (5) vuoden aikana (laskettuna tarjouspyynnön määräajasta). Referenssikohteita tulee olla vähintään 2 kpl. Referenssien tiedoista tulee ilmoittaa laitteiston toimitusaika, yksikkö sekä yksikön yhteystiedot.
Referenssien tiedot ilmoitetaan tarjouspyynnön kohdassa "muut ehdot".
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu törkeästä kirjanpitorikoksesta, työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta, luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä, törkeästä ympäristön turmelemisesta tai törkeästä luonnonsuojelurikoksesta.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoajan tulee tarjota kokonaisuutta. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä kyse on laitteiston ja siihen yhteensopivien palveluiden ja tavaroiden hankinnasta. Vaihtoehtoiset, rinnakkaiset tai osatarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.
Tarjoajan tulee tarjota kokonaisuutta. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä kyse on laitteiston ja siihen yhteensopivien palveluiden ja tavaroiden hankinnasta. Vaihtoehtoiset, rinnakkaiset tai osatarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Arvostelurunko Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 167-597646 (2026-08-28)