Jyväskylän kaupunki (Tilapalvelu liikelaitos ja kaikki toimialat), Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy (JAMK), Kiinteistö Oy Tikkakosken Terveysasema, Kiinteistö Oy Jyväskylän Lääkäritalo muodostavat hankintarenkaan ja kilpailuttavat pää- ja arkkitehtisuunnittelun puitejärjestelyn tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti ajalle 2027 ja 2028 sekä optiot vuosille 2029 ja 2030. Tarjouspyynnössä on kaksi osa-aluetta, joista laaditaan omat sopimuksensa. Tarjoaja voi tarjota molempia osa-alueita tai yhtä osa-aluetta. Tarjoaja voi jättää tarjouksen molempiin osa-alueisiin, mutta voi tulla valituksi vain toiseen. Jos tarjoaja tulee valituksi molempiin osa-alueisiin, sillä on oikeus valita, kumpaan osa-alueeseen se osallistuu. Osa-alueet ovat tarkemmin kuvattu tarjouspyynnöllä. Kyseessä on 8 palveluntuottajan puitejärjestely pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Osa-alueeseen 1 valitaan neljä (4) palveluntuottajaa. Osa-alueeseen 2 valitaan neljä (4) palveluntuottajaa. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudelle on yhteensä 2 500 0000 euroa. Hankinnan enimmäisarvo sopimuskaudelle on yhteensä 2 700 000 euroa. Enimmäisarvo sisältä varauksen sopimuskauden aikana ennakolta vaikeasti arvioitaviin hankintatarpeisiin, joiden laajuutta ei voida hankintaa käynnistettäessä luotettavasti arvioida. Enimmäisarvo ei kuvaa hankintayksikön sitoutumista hankintamäärään, vaan hankinnan suurinta mahdollista arvoa sopimuskaudella. Jos enimmäisarvo on saavutettu ennen määräaikaisen sopimuksen tai mahdollisesti käyttöön otetun optiokauden päättymisaikaa, puitejärjestely päättyy. Toimittajalla ei tällöin ole mitään vaatimuksia Tilaajaa kohtaan. Hankinnasta on järjestetty markkinavuoropuhelu 14.8.2026-6.9.2026.
hankintailmoitus (2026-09-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehtisuunnittelu, puitesopimuskilpailutus 2027-2028 ja optiot vuosille 2029 ja 2030
Viitenumero: JyväskyläDno-2026-2003
Lyhyt kuvaus:
Jyväskylän kaupunki (Tilapalvelu liikelaitos ja kaikki toimialat), Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy (JAMK), Kiinteistö Oy Tikkakosken Terveysasema, Kiinteistö Oy Jyväskylän Lääkäritalo muodostavat hankintarenkaan ja kilpailuttavat pää- ja arkkitehtisuunnittelun puitejärjestelyn tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti ajalle 2027 ja 2028 sekä optiot vuosille 2029 ja 2030.
Tarjouspyynnössä on kaksi osa-aluetta, joista laaditaan omat sopimuksensa. Tarjoaja voi tarjota molempia osa-alueita tai yhtä osa-aluetta. Tarjoaja voi jättää tarjouksen molempiin osa-alueisiin, mutta voi tulla valituksi vain toiseen. Jos tarjoaja tulee valituksi molempiin osa-alueisiin, sillä on oikeus valita, kumpaan osa-alueeseen se osallistuu. Osa-alueet ovat tarkemmin kuvattu tarjouspyynnöllä.
Kyseessä on 8 palveluntuottajan puitejärjestely pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Osa-alueeseen 1 valitaan neljä (4) palveluntuottajaa. Osa-alueeseen 2 valitaan neljä (4) palveluntuottajaa.
Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudelle on yhteensä 2 500 0000 euroa.
Hankinnan enimmäisarvo sopimuskaudelle on yhteensä 2 700 000 euroa. Enimmäisarvo sisältä varauksen sopimuskauden aikana ennakolta vaikeasti arvioitaviin hankintatarpeisiin, joiden laajuutta ei voida hankintaa käynnistettäessä luotettavasti arvioida.
Enimmäisarvo ei kuvaa hankintayksikön sitoutumista hankintamäärään, vaan hankinnan suurinta mahdollista arvoa sopimuskaudella. Jos enimmäisarvo on saavutettu ennen määräaikaisen sopimuksen tai mahdollisesti käyttöön otetun optiokauden päättymisaikaa, puitejärjestely päättyy. Toimittajalla ei tällöin ole mitään vaatimuksia Tilaajaa kohtaan.
Hankinnasta on järjestetty markkinavuoropuhelu 14.8.2026-6.9.2026.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehtipalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 500 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 1
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 2
1️⃣
Sisäinen tunniste: ARK 1-0
Otsikko: OSA-ALUE 1: Investointihankkeet
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 1 sisältää investointihankkeiden uudisrakennusten ja peruskorjausten rakennussuunnittelun, viitesuunnitelmat, hankesuunnitelmat ja tontinkäyttösuunnitelmat.
Suunnittelutehtävissä painottuu koulu- ja päiväkotirakennusten pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävät.
Hankinnat tehdään puitesopimuksen luvun 4. Puitejärjestely mukaisesti.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮 Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2030-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimus on määräaikainen kaksi (2) vuotta, jonka lisäksi siihen sisältyy kaksi (2) optiovuotta, joiden käyttämisestä Tilaaja päättää erikseen.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 36
Laatukriteeri (nimi): Laadun maksimipisteet: 36,00 pistettä
Hinnan maksimipisteet: 36,00 pistettä
Tarkemmat tiedot: katso. liite 10
Laatukriteeri (painotus): 36
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Kunnossapidon pää- ja arkkitehtisuunnittelun tehtäviin kuuluu enintään 60 000 euron työt, joihin sisältyvät vuosikorjausten ja pienten perusparannusten sekä muiden vastaavien pienten korjausten suunnittelutyöt.
Suunnittelutöissä korostuvat yleensä nopea reagointi sekä suunnittelijan mahdollisuus saapua työmaalle tai kiinteistölle lyhyellä varoitusajalla.
Enintään 60 000 euron arvoiset hankinnat tehdään puitesopimuksen luvun 4. Puitejärjestely mukaisesti.

Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
HANKINTALAIN MUKAISEN RIKOSREKISTERIOTTEEN ESITTÄMISVELVOLLISUUS
Hankintalain 80 §:n mukaan hankintayksikön tulee sulkea tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että tarjoaja tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu 80 §:ssä mainitusta rikoksesta rangaistukseen. Hankintayksikön tulee tarkastaa pakolliset poissulkemisperusteet tarjouskilpailun voittaneiden tarjoajien osalta ennen hankintasopimuksen tekemistä.
Hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen voittaneiden tarjoajien tulee toimittaa hankintayksikölle:
A) Oikeusrekisterikeskuksen ote rikosrekisteristä tai
B) tarjoajan tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävän henkilön alkuperämaan tai sijoittautumismaan toimivaltaisen viranomaisen antama ote rikosrekisteristä.
Rikosrekisteriotteet tulee toimittaa:
1) hankintalain 80 §:ssä tarkoitetuista henkilöistä. Käytännössä näitä henkilöitä ovat yrityksen pää- tai toimitusjohtaja, yrityksen varatoimitusjohtaja ja nimenkirjoittajat, prokuralain (130/1979) tarkoittamat prokuristit, yhdistyksen puheenjohtaja, yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoimen yhtiön yhtiömiehet sekä kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies. Asiassa voidaan huomioida myös muut yhtiön tai muun oikeushenkilön, kuten säätiön, edustajat.
2) yrityksestä itsestä (yhteisösakko-ote).
Rikostaustan selvittämiseksi esitetty rikosrekisteriote ei saa olla 12 kuukautta vanhempi.
Tarjoajan on syytä varmistaa jo etukäteen, keiden kaikkien osalta sen tulee toimittaa otteet ja hankkia mahdolliset valtakirjat otteiden pyytämistä varten (katso Oikeusrekisterikeskuksen sivut) sekä varautua Oikeusrekisterikeskuksen viiveeseen otteiden toimittamisessa. Arvioitu käsittelyaika on seitsemän (7) päivää (+ postitusaika).
Rikosrekisteriotteen tiedot ovat aina salassa pidettäviä. Rikosrekisteriotteita ei voi toistaiseksi käsitellä sähköisesti eikä otetta voi näin ollen tietoturvariskin vuoksi toimittaa hankintayksikölle sähköpostitse. Hankintayksikkö palauttaa tai tuhoaa rikosrekisteriotteet tarkastuksen jälkeen.
Otteiden toimittamistavasta ja ajankohdasta tulee kirjallisesti sopia hankintayksikön kanssa välittömästi hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen. Otteet tulee toimittaa viivytyksettä eivätkä otteiden toimittamisen viivästykset saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa hankintayksikölle tai sopimuskauden alkamiselle.
Lisätietoa hankintalain mukaisesta rikosrekisteriotteesta ja sen pyytämisestä löytyy osoitteesta www.oikeusrekisterikeskus.fi.
HANKINTAMENETTELYSTÄ AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET
Ehdokkaalla/Tarjoajalla ei ole oikeutta saada korvausta osallistumishakemuksen/tarjouksen tekemisestä tai muista hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuneista kustannuksista.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-08 21:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-09 10:25:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 4
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-09 10:25:00 📅
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-16 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Tarjouspyynnön mukaa
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 191-679077 (2026-09-30)
hankintailmoitus (2026-10-23) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 500 000 EUR 💰
Muutokset Muut lisätiedot
Tarjouspyynnölle korjattu tekninen virhe.
Laatupisteiden laskentakaava: (tarjoajan laatupisteet / parhaat laatupisteet) * laatupisteiden maksimipisteet.
Lisätty: Tarjoajan Tilaajalle toimittamien selvitysten ja todistusten tulee olla ajantasaisia huomioiden esimerkiksi hankintalaissa ja tilaajavastuulaissa asetetut vaatimukset.

Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: e132e70f-3a1a-4ca2-b403-f5a124de87e8-01
Lähde: OJS 2026/S 207-739918 (2026-10-23)