Alueelliset puistojen ja viheralueiden rakennuttamispalvelut 2027 - 2028
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala pyytää tarjoustanne ajalle 1.1.2027–31.12.2028 ajoittuvista alueellisten puistojen ja viheralueiden rakennuttamiseen liittyvistä palveluista. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen optiokausi 1.1.2029–31.12.2030, jonka käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita tulevien palveluiden määristä eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei anna palveluntuottajalle yksinoikeutta, vaan tilaajalla on oikeus hankkia palveluita myös muilta palveluntuottajilta. Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen projektinhallintaan, kustannus- ja laadunhallintaan, selvitysten tekemiseen sekä rakennuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hankittavat tehtävänimikkeet ovat projektikoordinaattori, projektipäällikkö ja rakennustöiden valvoja. Hankinnan kohteena on neljä erillistä osa-aluetta. Eteläisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 1. eteläinen) Läntisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 2. läntinen) Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 3. keskinen, 4. pohjoinen ja 5. koillinen) Itäisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 6. Kaakkoinen, 7. Itäinen, 8 Östersundom Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa neljästä osa-alueesta ja jättää kullekin tarjoamalleen osa-alueelle enintään neljä rinnakkaistarjousta. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Hinnan vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjousten määräarvioon perustuvista kokonaishinnoista seuraavalla kaavalla: Hinnan vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten alin annettu kokonaishinta / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen kokonaishinta) × 40,00. Laadun vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjoukseen nimettyjen henkilöiden yhteenlasketuista laatupisteistä seuraavalla kaavalla: Laadun vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen henkilöiden yhteenlasketut laatupisteet / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten suurin annettu henkilöiden yhteenlaskettu laatupistemäärä) × 60,00. Lopulliset vertailupisteet muodostuvat hinnan ja laadun vertailupisteiden summana. Rinnakkaistarjoukset asetetaan lopullisten vertailupisteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Henkilöstön päällekkäisyys ei vaikuta rinnakkaistarjouksen vertailupisteisiin tai sijoitukseen, vaan ainoastaan tarjouksen valittavuuteen. Sama henkilö voidaan nimetä usean osa-alueen tarjouksiin, mutta hänet voidaan valita vain yhden osa-alueen toteuttajaksi. Henkilöstökokoonpanot katsotaan päällekkäisiksi, jos niissä on yksikin sama tarjouspyynnön mukaisesti laatupisteytettävä henkilö, riippumatta hänen tehtävänimikkeestään. Jos saman tarjoajan henkilöstö olisi valittavissa usean osa-alueen toteuttajaksi, henkilöstö kohdennetaan tarjoajan ilmoittaman etusijajärjestyksen mukaisesti korkeimmalle sijoittamalleen osa-alueelle. Muiden osa-alueiden osalta siirrytään kyseisen osa-alueen paremmuusjärjestyksessä seuraavaan kelvolliseen rinnakkaistarjoukseen, jonka henkilöstö ei ole päällekkäinen jo valitun henkilöstön kanssa. Menettelyä jatketaan, kunnes kullekin osa-alueelle on löydetty valittavissa oleva tarjous tai kaikki kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjoukset on käyty läpi. Jos kaksi tai useampi tarjoaja saa samasta osa-alueesta saman lopullisen vertailupistemäärän, etusijalle asetetaan tarjoaja, jonka laadun vertailupisteet ovat korkeammat. Jos myös laadun vertailupisteet ovat samat, tarjoajien keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla.
MääräaikaDeadline 2026-11-12
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-10-09 | hankintailmoitus |
| 2026-10-13 | hankintailmoitus |
| 2026-10-21 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Alueelliset puistojen ja viheralueiden rakennuttamispalvelut 2027 - 2028
Viitenumero:
HEL 2026-016524
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 4
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 4
1️⃣
Sisäinen tunniste:
1-0
Otsikko: Eteläisen alueen puistot ja viheralueet
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste:
2-1
Otsikko: Läntisen alueen puistot ja viheralueet
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste:
3-2
Otsikko: Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste:
4-3
Otsikko: Itäisen alueen puistot ja viheralueet
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0004
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-12 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-29 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero:
0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut / Yleiset alueet -hankintakategoria
Sähköposti: kymp.infrahankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93102611 📞
URL: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 🌏
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 197-703833 (2026-10-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Muutokset
Muut lisätiedot
Korjattu liitenumerointia lisäkirjeen 1 mukaisesti.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 78c5f0b3-d2e3-4da0-9a43-e6103f40d424-01
Lähde: OJS 2026/S 199-709057 (2026-10-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Muutokset
Muut lisätiedot
Tilaaja täydentää kohtaa hankinnan kohteen kriteerit
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 8fbff1f4-661d-4f79-9c5b-8bc3124e1956-01
Lähde: OJS 2026/S 205-731058 (2026-10-21)
- Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (>20 uudet hankinnat)