Alueelliset katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamispalvelut 2027 - 2028

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala pyytää tarjoustanne ajalle 1.1.2027–31.12.2028 ajoittuvista katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamiseen liittyvistä palveluista. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen optiokausi 1.1.2029–31.12.2030, jonka käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita tulevien palveluiden määristä eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei anna palveluntuottajalle yksinoikeutta, vaan tilaajalla on oikeus hankkia palveluita myös muilta palveluntuottajilta. Palveluun kuuluu katujen ja kunnallistekniikan rakentamisen projektinhallintaan, kustannus- ja laadunhallintaan, selvitysten tekemiseen sekä rakennuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hankittavat tehtävänimikkeet ovat projektikoordinaattori, projektipäällikkö ja rakennustöiden valvoja. Hankinnan kohteena on neljä erillistä osa-aluetta. Eteläisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiiri 1. eteläinen) Läntisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiiri 2. läntinen) Pohjoisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiirit 3. keskinen, 4. pohjoinen ja 5. koillinen) Itäisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiirit 6. Kaakkoinen, 7. Itäinen, 8 Östersundom Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa neljästä osa-alueesta ja jättää kullekin tarjoamalleen osa-alueelle enintään neljä rinnakkaistarjousta. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Hinnan vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjousten määräarvioon perustuvista kokonaishinnoista seuraavalla kaavalla: Hinnan vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten alin annettu kokonaishinta / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen kokonaishinta) × 40,00. Laadun vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjoukseen nimettyjen henkilöiden yhteenlasketuista laatupisteistä seuraavalla kaavalla: Laadun vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen henkilöiden yhteenlasketut laatupisteet / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten suurin annettu henkilöiden yhteenlaskettu laatupistemäärä) × 60,00. Lopulliset vertailupisteet muodostuvat hinnan ja laadun vertailupisteiden summana. Rinnakkaistarjoukset asetetaan lopullisten vertailupisteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Henkilöstön päällekkäisyys ei vaikuta rinnakkaistarjouksen vertailupisteisiin tai sijoitukseen, vaan ainoastaan tarjouksen valittavuuteen. Sama henkilö voidaan nimetä usean osa-alueen tarjouksiin, mutta hänet voidaan valita vain yhden osa-alueen toteuttajaksi. Henkilöstökokoonpanot katsotaan päällekkäisiksi, jos niissä on yksikin sama tarjouspyynnön mukaisesti laatupisteytettävä henkilö, riippumatta hänen tehtävänimikkeestään. Jos saman tarjoajan henkilöstö olisi valittavissa usean osa-alueen toteuttajaksi, henkilöstö kohdennetaan tarjoajan ilmoittaman etusijajärjestyksen mukaisesti korkeimmalle sijoittamalleen osa-alueelle. Muiden osa-alueiden osalta siirrytään kyseisen osa-alueen paremmuusjärjestyksessä seuraavaan kelvolliseen rinnakkaistarjoukseen, jonka henkilöstö ei ole päällekkäinen jo valitun henkilöstön kanssa. Menettelyä jatketaan, kunnes kullekin osa-alueelle on löydetty valittavissa oleva tarjous tai kaikki kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjoukset on käyty läpi. Jos kaksi tai useampi tarjoaja saa samasta osa-alueesta saman lopullisen vertailupistemäärän, etusijalle asetetaan tarjoaja, jonka laadun vertailupisteet ovat korkeammat. Jos myös laadun vertailupisteet ovat samat, tarjoajien keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla.

Määräaika

Deadline 2026-11-12

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-10-09 hankintailmoitus
2026-10-13 hankintailmoitus
2026-10-21 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-10-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Alueelliset katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamispalvelut 2027 - 2028
Viitenumero: HEL 2026-016523
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 4
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 4

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1-0
Otsikko: Eteläisen alueen kadut ja kunnallistekniikka
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Palveluun kuuluu katujen, kunnallistekniikan ja esirakentamisen rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1, palvelukuvaus.
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2-1
Otsikko: Läntisen alueen kadut ja kunnallistekniikka
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3-2
Otsikko: Pohjoisen alueen kadut ja kunnallistekniikka
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4-3
Otsikko: Itäisen alueen kadut ja kunnallistekniikka
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-12 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-29 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut / Yleiset alueet -hankintakategoria
Sähköposti: kymp.infrahankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93102611 📞
URL: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=630125&tpk=c92e8ba0-a2f3-496b-98d6-079806fdb780 🌏
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 197-704079 (2026-10-09)
hankintailmoitus (2026-10-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰

Muutokset
Muut lisätiedot
Päivitetty liitteiden numerointia lisäkirjeen 1 mukaisesti.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 22a67694-0c42-428b-a155-92d9c64dbae4-01
Lähde: OJS 2026/S 199-708748 (2026-10-13)
hankintailmoitus (2026-10-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰

Muutokset
Muut lisätiedot
Täydennetty kohtaa hankinnan kohteen kriteerit
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 341c30fa-0cde-4dda-b51c-3466f9256288-01
Lähde: OJS 2026/S 205-731860 (2026-10-21)