Yhteisöllinen työhyvinvointitoiminta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialueen työyhteisöpalvelut pyytää tarjouksia yhteisöllisen työhyvinvoinnin toiminnan palveluista. Yhteisöllinen työhyvinvointitoiminta (jäljempänä tyhy-toiminta) on yhdessä suunniteltua ja yhdessä toteutettua, yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia edistävää toimintaa. Kaikille työntekijöille pyritään järjestämään mahdollisuus osallistua tyhy-toimintaan. Tyhytoiminnan tavoitteena on edistää yhdessä työskentelyn ja yhteisten tavoitteiden lisäksi myös työyhteisön jäsenten tuntemista ja yhteisten vapaamuotoisten virkistystilaisuuksien tukemista työnantajan toimesta. Tyhy-toiminnassa on tärkeä järjestää kaikille työntekijöille mahdollisuus osallistua, esimerkiksi useampia tapahtumia järjestämällä ja huomioida myös erilaisten työntekijöiden osallistumismahdollisuudet sisällön suhteen. Tyhy-toiminnan toteutuksessa moniammatillisuus ja esihenkilöiden mukana oleminen tukevat yhteisöllisyyttä. Kilpailutuksella haetaan tyhy-aktiviteetteja tuottavia palveluntuottajia. Tarjoushinta voi sisältää pienimuotoisesti tarjoiluja, mikäli se on osa aktiviteettia (esim. laavuretkellä eväiden valmistusta). Muilta osin tarjoushinta ei saa sisältää ruokia tai alkoholia. Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto linjaa vuosittain työhyvinvointitoimintaan käytettävän budjetin suuruuden. Vuonna 2026 budjetin suuruus on 50 €/henkilö (alv 0 %). Tyhy-toimintaan varattu summa (€/henkilö) voi muuttua sopimuskauden aikana. Etuus voidaan myös lakkauttaa. Tyhy-toimintaan on mahdollista käyttää vuosittain neljä (4) tuntia työaikaa. Palveluja voidaan hankkia Pirkanmaan alueella Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa. Työyksiköiden koko vaihtelee paljon. Pienimmillään työyksikössä voi työskennellä vain kolme henkilöä, mutta suurimmillaan yhdessä työyksikössä työskentelee satoja henkilöitä. Tarvittaessa työyksiköstä järjestetään useita tyhy-tapahtumia, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua. Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstömäärä on noin 21 500. Tilaajalla ei ole vähimmäisostovelvollisuutta. Toiminnan tavoitteet: Yhteisöllisen työhyvinvointitoiminnan tavoitteena on yhteisöllisyyden vahvistamista erilaisilla keinoilla. Työyhteisöjen ja työn yhteisöllisyys on muuttunut työssä tapahtuneiden muutosten myötä. Myönteinen vuorovaikutus kohtaamisissa työssä lisää työviihtyvyyttä. Työyhteisöjen voimavaratekijät suojaavat työntekijöitä kuormitustekijöiltä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-07. Hankinta julkaistiin 2026-03-13.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-13 hankintailmoitus
2026-08-12 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2026-03-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Yhteisöllinen työhyvinvointitoiminta
Viitenumero: 599989
Lyhyt kuvaus:
Pirkanmaan hyvinvointialueen työyhteisöpalvelut pyytää tarjouksia yhteisöllisen työhyvinvoinnin toiminnan palveluista. Yhteisöllinen työhyvinvointitoiminta (jäljempänä tyhy-toiminta) on yhdessä suunniteltua ja yhdessä toteutettua, yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia edistävää toimintaa. Kaikille työntekijöille pyritään järjestämään mahdollisuus osallistua tyhy-toimintaan. Tyhytoiminnan tavoitteena on edistää yhdessä työskentelyn ja yhteisten tavoitteiden lisäksi myös työyhteisön jäsenten tuntemista ja yhteisten vapaamuotoisten virkistystilaisuuksien tukemista työnantajan toimesta. Tyhy-toiminnassa on tärkeä järjestää kaikille työntekijöille mahdollisuus osallistua, esimerkiksi useampia tapahtumia järjestämällä ja huomioida myös erilaisten työntekijöiden osallistumismahdollisuudet sisällön suhteen. Tyhy-toiminnan toteutuksessa moniammatillisuus ja esihenkilöiden mukana oleminen tukevat yhteisöllisyyttä. Kilpailutuksella haetaan tyhy-aktiviteetteja tuottavia palveluntuottajia. Tarjoushinta voi sisältää pienimuotoisesti tarjoiluja, mikäli se on osa aktiviteettia (esim. laavuretkellä eväiden valmistusta). Muilta osin tarjoushinta ei saa sisältää ruokia tai alkoholia. Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto linjaa vuosittain työhyvinvointitoimintaan käytettävän budjetin suuruuden. Vuonna 2026 budjetin suuruus on 50 €/henkilö (alv 0 %). Tyhy-toimintaan varattu summa (€/henkilö) voi muuttua sopimuskauden aikana. Etuus voidaan myös lakkauttaa. Tyhy-toimintaan on mahdollista käyttää vuosittain neljä (4) tuntia työaikaa. Palveluja voidaan hankkia Pirkanmaan alueella Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa. Työyksiköiden koko vaihtelee paljon. Pienimmillään työyksikössä voi työskennellä vain kolme henkilöä, mutta suurimmillaan yhdessä työyksikössä työskentelee satoja henkilöitä. Tarvittaessa työyksiköstä järjestetään useita tyhy-tapahtumia, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua. Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstömäärä on noin 21 500. Tilaajalla ei ole vähimmäisostovelvollisuutta. Toiminnan tavoitteet: Yhteisöllisen työhyvinvointitoiminnan tavoitteena on yhteisöllisyyden vahvistamista erilaisilla keinoilla. Työyhteisöjen ja työn yhteisöllisyys on muuttunut työssä tapahtuneiden muutosten myötä. Myönteinen vuorovaikutus kohtaamisissa työssä lisää työviihtyvyyttä. Työyhteisöjen voimavaratekijät suojaavat työntekijöitä kuormitustekijöiltä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 1-0
Otsikko: Hintakori max. 20 €/hlö
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueesta 1 muodostetaan hintakori, jonka sisällä voi tarjota tyhy-palveluita, joiden maksimihinta voi olla enintään 20 €/hlö.
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pirkanmaa 🏙️
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 2-1
Otsikko: Hintakori max. 30 €/hlö
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueesta 2 muodostetaan hintakori, jonka sisällä voi tarjota tyhy-palveluita, joiden maksimihinta voi olla enintään 30 €/hlö.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 3-2
Otsikko: Hintakori max. 40 €/hlö
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueesta 3 muodostetaan hintakori, jonka sisällä voi tarjota tyhy-palveluita, joiden maksimihinta voi olla enintään 40 €/hlö.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 4-3
Otsikko: Hintakori max. 50 €/hlö
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueesta 4 muodostetaan hintakori, jonka sisällä voi tarjota tyhy-palveluita, joiden maksimihinta voi olla enintään 50 €/hlö.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen hankinta, jonka perustana on lain 109 §:n mukainen hankintamenettely. Hankintamenettelynä on avoimen menettelyn kaltainen hankintamenettely, jossa noudatetaan hankintalain 3 § mukaisia periaatteita. Valituilta tarjoajalta tarkistetaan tarjouspyynnössä mainitut selvitykset ja asiakirjat, jotka on ilmoitettu tarkistettavaksi ennen hankintapäätöksen ja sopimuksen tekoa normaalin avoimen hankintamenettelyn käytäntöjen mukaisesti. Tilaaja tekee hankintapäätöksen ja päätöksestä tiedotetaan asianosaisia sähköisesti.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-07 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-03-25 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Pirkanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221308-6
Postinumero: 33520
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Outi Rissa
Sähköposti: outi.rissa@tuomi.fi 📧
Puhelin: +358 406117296 📞
URL: http://www.tuomi.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=599989&tpk=ec20727a-3dfb-4b27-a322-fa239bd8d690 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=599989&tpk=ec20727a-3dfb-4b27-a322-fa239bd8d690 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Lähde: OJS 2026/S 052-180199 (2026-03-13)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-08-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 1 075 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 1 075 000 EUR 💰
Kesto
Aloituspäivä: 2026-06-24 📅
Loppupäivä: 2027-06-23 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 6789/2026/1
Sopimuksen tekopäivä: 2026-06-24 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 28
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 268 750 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 268 750 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 1 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4830525-940635
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Mobilia säätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: FI06178539
Postiosoite: Kustaa Kolmannen tie 75
Postinumero: 36270
Postitoimipaikka: Kangasala
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Mikro, pieni tai keskisuuri
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4856054-940635
Nimi: Tapahtumatuotanto Voltti Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2224972-0
Postiosoite: Lintulamminrinne 2
Postinumero: 33400
Postitoimipaikka: Tampere
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4836075-940635
Nimi: Tam-Shakta Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3455498-4
Postiosoite: Väinölänkatu 1 B 4
Postinumero: 33100
Postitoimipaikka: Tampere
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4858965-940635
Nimi: Megazone Tampere
Kansallinen rekisterinumero: 0939065-8
Postiosoite: Hammareninkatu 6
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4842618-940635
Nimi: Kangasala-talo Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2592490-4
Postiosoite: Kuohunharjuntie 6
Postinumero: 36200
Postitoimipaikka: Kangasala
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4832344-940635
Nimi: Onnelan eläimet
Kansallinen rekisterinumero: 2734928-8
Postiosoite: Ponsantie 1653
Postinumero: 36340
Postitoimipaikka: Tohkala
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4827221-940635
Nimi: Adductor Magnus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2911742-1
Postiosoite: Laajasuontie 40 A 12
Postinumero: 00320
Postitoimipaikka: Helsinki
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4834843-940635
Nimi: TAIQA Keskus
Kansallinen rekisterinumero: 1810650-8
Postiosoite: Puutarhakatu 23 C 61
Postinumero: 33210
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4841879-940635
Nimi: Suomen Toimintapelit OY
Kansallinen rekisterinumero: 2312342-5
Postinumero: 33101
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4837311-940635
Nimi: Tampereen Särkänniemi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0155085-6
Postiosoite: Laiturikatu 1
Postinumero: 33230

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 30
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sama kuin: Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4856054-940636
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4858965-940636
tenderReference-4832344-940636
tenderReference-4857543-940636
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Tilauskeittiö-buen gusto
Kansallinen rekisterinumero: 1961045-8
Postiosoite: Manunahteentie 92
Postinumero: 39150
Postitoimipaikka: Pinsiö
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4827221-940636
tenderReference-4831678-940636
Nimi: Suomen Hopealinja Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0146765-7
Postiosoite: Laukontori 10 lh. 2
Postinumero: 33200
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4834843-940636
tenderReference-4841879-940636
tenderReference-4813310-940636
Nimi: Sankilan kartano Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2435243-0
Postiosoite: Sankilantie 35
Postinumero: 33980
Postitoimipaikka: Pirkkala
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4837311-940636

3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 32
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4856054-940637
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4858137-940637
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Maatamo Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3570337-1
Postiosoite: Väinäntie 90
Postinumero: 37120
Postitoimipaikka: Nokia
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4836075-940637
tenderReference-4824203-940637
Nimi: Näsijärven Laivapalvelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2826819-9
Postiosoite: Vallerinkatu 13-15 B 16
Postinumero: 33270
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4832344-940637
tenderReference-4827221-940637
tenderReference-4834843-940637
tenderReference-4830228-940637
Nimi: Tmi Mira Potkonen
Kansallinen rekisterinumero: 3238352-8
Postiosoite: Valborginkatu 3 B 11
Postinumero: 37100
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4841879-940637
tenderReference-4834515-940637
Nimi: Gredon Invest Oy Dammenberg
Kansallinen rekisterinumero: FI18389405
Postiosoite: Varastotie 1
Postinumero: 33880
Postitoimipaikka: Lempäälä
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4847681-940637
Nimi: Keramiikkastudio Silja Merikallio Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3248890-1
Postiosoite: Tanhuankatu 2

4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4807290-940638
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004
Nimi: Hiking Travel, Hit Ky
Kansallinen rekisterinumero: 0921767-9
Postiosoite: Rivitie 1 E
Postinumero: 33430
Postitoimipaikka: Vuorentausta
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4832344-940638
tenderReference-4807619-940638
Nimi: GCTours Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3338046-8
Postiosoite: Vedentaantie 575
Postinumero: 37860
Postitoimipaikka: Kärjenniemi
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4834843-940638
tenderReference-4841879-940638
tenderReference-4813484-940638
Nimi: Methouse Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3146790-6
Postiosoite: Metsäkulmantie 224
Postinumero: 37200
Postitoimipaikka: Siuro
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4805990-940638
Nimi: Nature Escape Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2915922-6
Postiosoite: Koulutuskeskuksentie 1
Postinumero: 19120
Postitoimipaikka: Vierumäki
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4847681-940638
tenderReference-4820697-940638
Nimi: Pelto-Einolan ratsutila
Kansallinen rekisterinumero: 2117940-9
Postinumero: 37500
Lähde: OJS 2026/S 155-560349 (2026-08-12)