Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus, sähköurakka

Vantaan kaupunki

Hankinta käsittää Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus –hankkeen sähköurakan työt urakkalaskenta-asiakirjojen mukaisesti. Työt tehdään tilaajan laadituttamien suunnitelmien mukaan. Rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana. Tilaaja hankkii pääurakkaan alistettavina sivu-urakoina: putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakat. Rakennusurakoitsija toimii myös urakan ajan kohteen päätoteuttajana sekä työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista vastaavana urakoitsijana. Urakkakilpailu toteutetaan avoimella menettelyllä. Tilaaja on tarjouspyynnössä määrittänyt tarjoajalta vaadittavat kelpoisuus-/soveltuvuusehdot. Halvimman (vertailuhinta) tarjouksen antanut kelpoisuusehdot täyttävä urakoitsija valitaan sähköurakoitsijaksi. Tontilla sijaitseva paviljonkirakennus puretaan. Yksikerroksinen koulurakennus on valmistunut vuonna 1991. Nykyinen koulurakennus peruskorjataan ja laajennetaan. Koulurakennuksen yhteyteen tehdään kaksi laajennusta. Laajennus 1 on 3-kerroksinen käsittäen taito- ja taideaineiden tilat sekä yleisopetustiloja. Laajennus 2 on yksikerroksinen, jonne on sijoitettu liikuntasali aputiloineen. Kohde ei ole käytössä urakoiden aikana. Rakennuskohteen nimi: Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus Liljatie 2 01300 Vantaa

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-20. Hankinta julkaistiin 2026-03-13.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-13 hankintailmoitus
2026-03-26 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-03-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus, sähköurakka
Viitenumero: VD/1594/02.08.00.00/2026
Lyhyt kuvaus:
Hankinta käsittää Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus –hankkeen sähköurakan työt urakkalaskenta-asiakirjojen mukaisesti. Työt tehdään tilaajan laadituttamien suunnitelmien mukaan. Rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana. Tilaaja hankkii pääurakkaan alistettavina sivu-urakoina: putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakat. Rakennusurakoitsija toimii myös urakan ajan kohteen päätoteuttajana sekä työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista vastaavana urakoitsijana. Urakkakilpailu toteutetaan avoimella menettelyllä. Tilaaja on tarjouspyynnössä määrittänyt tarjoajalta vaadittavat kelpoisuus-/soveltuvuusehdot. Halvimman (vertailuhinta) tarjouksen antanut kelpoisuusehdot täyttävä urakoitsija valitaan sähköurakoitsijaksi. Tontilla sijaitseva paviljonkirakennus puretaan. Yksikerroksinen koulurakennus on valmistunut vuonna 1991. Nykyinen koulurakennus peruskorjataan ja laajennetaan. Koulurakennuksen yhteyteen tehdään kaksi laajennusta. Laajennus 1 on 3-kerroksinen käsittäen taito- ja taideaineiden tilat sekä yleisopetustiloja. Laajennus 2 on yksikerroksinen, jonne on sijoitettu liikuntasali aputiloineen. Kohde ei ole käytössä urakoiden aikana. Rakennuskohteen nimi: Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus Liljatie 2 01300 Vantaa
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Alemman perusasteen koulujen rakennustyöt 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: VD/1594/02.08.00.00/2026
Lisätietoja:
Tarkempi kuvaus hankinnasta on liitteissä hankinnan kuvaus ja urakkaohjelma. Rakennuspaikan esittely asiakirjan hankinnan kuvaus mukaan.
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Postiosoite: Liljatie 2
Postinumero: 01300
Postitoimipaikka: Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 17 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Urakkakilpailu toteutetaan avoimella menettelyllä. Tilaaja on tarjouspyynnössä määrittänyt tarjoajalta vaadittavat kelpoisuus-/soveltuvuusehdot. Halvimman (vertailuhinta) tarjouksen antanut kelpoisuusehdot täyttävä urakoitsija valitaan sähköurakoitsijaksi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-20 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-21 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-04-21 09:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-09 13:00:00 📅

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vantaan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0124610-9
Postiosoite: PL 1100
Postinumero: 01030
Postitoimipaikka: Vantaan kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Vantaan kaupunki / Kaupunkiympäristö / Kiinteistöt ja tilat
Sähköposti: jukka.makitalo@vantaa.fi 📧
Puhelin: +358 503124445 📞
URL: http://www.vantaa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=604104&tpk=81795e97-0514-42c6-8202-e072789de988 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=604104&tpk=81795e97-0514-42c6-8202-e072789de988 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tarkempi kuvaus hankinnasta on liitteissä hankinnan kuvaus ja urakkaohjelma. Rakennuspaikan esittely asiakirjan hankinnan kuvaus mukaan.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Ks. tarjouspyynnön kaupalliset asiakirjat
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 052-179103 (2026-03-13)
hankintailmoitus (2026-03-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tarjouspyynnön täydennys 23.03.32026. Yrityksen ja henkilöstön referenssikohteiden vaatimuksia on ehdoissa sekä liitelomakkeissa täydennetty. Laskentaan liittyviin linkitettyihin asiakirjoihin on lisätty yhdistelmämalli. Hankinta käsittää Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus –hankkeen sähköurakan työt urakkalaskenta-asiakirjojen mukaisesti. Työt tehdään tilaajan laadituttamien suunnitelmien mukaan. Rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana. Tilaaja hankkii pääurakkaan alistettavina sivu-urakoina: putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakat. Rakennusurakoitsija toimii myös urakan ajan kohteen päätoteuttajana sekä työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista vastaavana urakoitsijana. Urakkakilpailu toteutetaan avoimella menettelyllä. Tilaaja on tarjouspyynnössä määrittänyt tarjoajalta vaadittavat kelpoisuus-/soveltuvuusehdot. Halvimman (vertailuhinta) tarjouksen antanut kelpoisuusehdot täyttävä urakoitsija valitaan sähköurakoitsijaksi. Tontilla sijaitseva paviljonkirakennus puretaan. Yksikerroksinen koulurakennus on valmistunut vuonna 1991. Nykyinen koulurakennus peruskorjataan ja laajennetaan. Koulurakennuksen yhteyteen tehdään kaksi laajennusta. Laajennus 1 on 3-kerroksinen käsittäen taito- ja taideaineiden tilat sekä yleisopetustiloja. Laajennus 2 on yksikerroksinen, jonne on sijoitettu liikuntasali aputiloineen. Kohde ei ole käytössä urakoiden aikana. Rakennuskohteen nimi: Viertolan koulun peruskorjaus ja laajennus Liljatie 2 01300 Vantaa
Näytä lisää

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Muut lisätiedot
Tarjouspyynnön täydennys kohdan hankinnan kuvaus mukaisesti.
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 0eeff22c-a378-4429-9890-f6f17a79cc30-01
Lähde: OJS 2026/S 061-213818 (2026-03-26)