Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kuvauspalvelut

Sastamalan kaupunki

Sastamalan kaupungin perusopetus ja varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne kuvausten suorittamisesta peruskouluissa ja varhaiskasvatusyksiköissä, (mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoito varhaiskasvatusyksikössä) lukuvuosina 2026-2030. Perusopetuksessa on tällä hetkellä 13 koulua ja 2018 oppilasta. Varhaiskasvatuksessa on 12 päiväkotia ja 10 esiopetusryhmää ja noin 750 lasta. Hankinnassa on kysymys kansallisen kynnysarvon alittavasta pienhankinnasta. Sastamalan kaupunki antaa valitulle palveluntuottajalle oikeuden hyödyntää kilpailutettua palvelua Sastamalan kaupungin tiloissa sekä periä kuvauspalvelusta maksun kuvien ja tuotteiden ostajilta (huoltajilta, henkilöstöltä). Sastamalan kaupunki ei toimi tuotteiden tilaajana / ostajana, vaan toimii palvelun kilpailuttajana. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi (1) kuvausten järjestäjä / palveluntuottaja. Sopimus tehdään ajalle 3.8.2026-31.7.2028. Lisäksi Sastamalan kaupungilla on 1+1-muotoinen optio sopimuksen jatkamiseen käytettävissä. Palvelua tilataan yksiköiden tarpeiden mukaan. Sastamalan kaupunki tai tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyyn hankintamäärään sopimuskauden aikana. Tuotteiden maksajina ovat oppilaiden / lasten huoltajat. Sastamalan kaupunki ei maksa eikä välitä kuvia.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-03-22. Hankinta julkaistiin 2026-03-02.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-02 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-03-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kuvauspalvelut
Viitenumero: 590954
Lyhyt kuvaus:
Sastamalan kaupungin perusopetus ja varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne kuvausten suorittamisesta peruskouluissa ja varhaiskasvatusyksiköissä, (mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoito varhaiskasvatusyksikössä) lukuvuosina 2026-2030. Perusopetuksessa on tällä hetkellä 13 koulua ja 2018 oppilasta. Varhaiskasvatuksessa on 12 päiväkotia ja 10 esiopetusryhmää ja noin 750 lasta. Hankinnassa on kysymys kansallisen kynnysarvon alittavasta pienhankinnasta. Sastamalan kaupunki antaa valitulle palveluntuottajalle oikeuden hyödyntää kilpailutettua palvelua Sastamalan kaupungin tiloissa sekä periä kuvauspalvelusta maksun kuvien ja tuotteiden ostajilta (huoltajilta, henkilöstöltä). Sastamalan kaupunki ei toimi tuotteiden tilaajana / ostajana, vaan toimii palvelun kilpailuttajana. Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi (1) kuvausten järjestäjä / palveluntuottaja. Sopimus tehdään ajalle 3.8.2026-31.7.2028. Lisäksi Sastamalan kaupungilla on 1+1-muotoinen optio sopimuksen jatkamiseen käytettävissä. Palvelua tilataan yksiköiden tarpeiden mukaan. Sastamalan kaupunki tai tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyyn hankintamäärään sopimuskauden aikana. Tuotteiden maksajina ovat oppilaiden / lasten huoltajat. Sastamalan kaupunki ei maksa eikä välitä kuvia.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Valokuvauspalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 590954
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka: Sastamalassa.
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2026-08-03 📅
Loppupäivä: 2028-07-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 0
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/23/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä, tarjoaja voi jättää vain yhden tarjouksen. Yhteenliittymän jäsenen yksin antamaa tarjousta pidetään rinnakkaistarjouksena yhteenliittymän tarjouksen kanssa. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-03-22 21:59:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-03-11 21:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sastamalan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0144411-3
Postiosoite: Tampereentie 5
Postinumero: 38200
Postitoimipaikka: Sastamala
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Sivistyspalvelukeskus
Sähköposti: koulutoimisto@sastamala.fi 📧
Puhelin: +358 352131 📞
URL: https://www.sastamala.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintayksikön tyyppi: Ostaja on hankintayksikkö
Päätoimi
Koulutus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sastamala?id=590954&tpk=cd03656a-2458-425c-858c-acddf1b739ec 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sastamala?id=590954&tpk=cd03656a-2458-425c-858c-acddf1b739ec 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Mahdollinen oikaisu menee sivistyslautakunnalle.
Lähde: OJS 2026/S 043-148072 (2026-03-02)