Päivä Paloasemalla -kampanjan painomateriaalien kilpailutus
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön koordinoiman Päivä Paloasemalla -kampanjan painomateriaalien kilpailutus SPEKin kuvaus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on varautumisen, onnettomuuksien ehkäisyn ja palokuntatoiminnan asiantuntija. SPEK tekee tutkimustoimintaa ja turvallisuusviestintää, tarjoaa koulutusmahdollisuuksia ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. SPEKin tavoitteena on turvallinen ja kriisinkestävä yhteiskunta. Yksilöiden turvallisuusosaamisen parantamiseksi SPEK koordinoi valtakunnallisia kampanjoita, joita ovat Paloturvallisuusviikko, Päivä Paloasemalla ja NouHätä! Päivä Paloasemalla -kampanjan kuvaus Toukokuussa järjestettävä Päivä Paloasemalla -tapahtuma kerää noin 360 paloasemalle lapsiperheitä. Päivä Paloasemalla -tapahtumissa paloasemien väki tuo esiin kotien paloturvallisuuden parantamista elämyksellisesti. Yleisöpalautteen mukaan Päivä Paloasemalla -tapahtumissa koko perhe oppii uusia turvallisuusasioita. Päivä Paloasemalla avoimine ovineen on myös erittäin merkittävä palokuntatoimintaa tunnetuksi tekevä tilaisuus. Päivä Paloasemalla -tapahtumaa markkinoidaan sekä valtakunnallisesti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön toteuttamana että paikallisesti paloasemakohtaisesti. SPEK koordinoi myös tapahtumissa Päivä Paloasemalla brändin brändi-ilmeen näkymistä suunnittelemalla ja toteuttamalla erilaista materiaaleja, kuten mainosjulisteita ja tapahtumamateriaalia. Jokainen tapahtumaan osallistuva paloasema saa tarpeisiinsa sopivan määrän materiaalia postitse joko lähimpään noutopisteeseen, tai suoraa paloasemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetysten koko ja sisältö eroaa toisistaan. Hankinnan kohde ja laajuus SPEK käyttää painomateriaalien painattamisessa painotaloa tai vastaavaa palveluntuottajaa. SPEK pyytää tarjousta palveluista, jotka kattavat seuraavat tehtävät. Painomateriaalit ja pakkauskulut • Postitse lähetettävän mainoksen painatus ja lähetys • Painomateriaalien (liitteen 5 mukaisesti) painatus, pakkaus ja lähetys suoraan vastaanottajilleSPEK tuottaa aineistot itse painoa varten. Mahdollisten painoteknisten syiden takia on sallittua, että tarjoaja tekee korjauksia aineistoon. Tarjoaja sitoutuu lähettämään painoon menevistä aineistoista vedokset ennen painatusta. Lähetys • Painotalo huolehtii lähetysten pakkaamisesta postituskuntoon, niiden toimittamisesta postiin ja postitusprosessin kokonaisuudesta. SPEKillä on käytössä Postin oma logistiikkatunnus, mutta myös muiden kuljetusyritysten käyttö on mahdollista. Kuljetusyrityksen valinnassa vaikuttaa kokonaishinta. SPEK tuottaa materiaalinjako-excelin, mistä käy selkeästi ilmi jokaiselle paloasemalle lähetettävät materiaalit osoitteineen. Tarjoaja huolehtii, että jokaiselle vastaanottavalle paloasemalle lähtee oikea määrä materiaalia. Tarjouksen jättäminen Tarjous toimitetaan viimeistään 2.2.2026 klo 15 Hilmassa. Lisätietoja: www.paivapaloasemalla.fi
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-02-02. Hankinta julkaistiin 2026-01-19.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-01-19 | hankintailmoitus |
| 2026-05-07 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Päivä Paloasemalla -kampanjan painomateriaalien kilpailutus
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
2026-038323-LOT-0001
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-02-03 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta: Optiona on kahden seuraavan kampanjakauden painomateriaalien tuotanto.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Kustannusperuste (nimi): Vertailuperusteet on kuvattu liitteessä 4. TARJOUSTEN VERTAILUPERUSTEET
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-02-02 15:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-02-03 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Ratamestarinkatu 11, Helsinki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 18 viikkoa
Tarjouspyynnön ehdot
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-02-03 09:00:00 📅
Paikka: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Ratamestarinkatu 11, Helsinki
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-01-26 12:00:00 📅
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry
Kansallinen rekisterinumero:
0912934-5
Postiosoite: Ratamestarinkatu 11
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: spekinfo@spek.fi 📧
Puhelin: 09476112 📞
URL: https://www.spek.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen järjestys ja turvallisuus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procedure/25561/enotice/38323 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/tendering/procedure/25561/call-for-tenders 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 013-039632 (2026-01-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 34 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Sopimuksen numero:
2026-048452 (CON-0001)
Sopimuksen tekopäivä: 2026-02-28 📅
Otsikko: Päivä Paloasemalla paino- ja logistiikkapalvelut
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 34 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste:
Päivä Paloasemalla PunaMusta
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: PunaMusta Oy
Kansallinen rekisterinumero:
1735961-8
Postiosoite: Kosti Aaltosenkatu 9
Postinumero: 90140
Postitoimipaikka: Joensuu
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: taina.talja@punamusta.com 📧
Puhelin: +358 40741614 📞
URL: https://www.punamusta.com 🌏
Organisaation koko: Suuri
Lähde: OJS 2026/S 089-316820 (2026-05-07)
- Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus (>20 uudet hankinnat)
- Erilaiset liike-elämän palvelut ja muut palvelut (9)
- Kirjanpito-, tilintarkastus- ja verotuspalvelut (6)
- Markkina- ja taloustutkimuspalvelut; mielipidetutkimukset ja tilastot (8)
- Oikeudelliset palvelut (3)
- Painatus ja siihen liittyvät palvelut (4)
- Toimistotyön tukipalvelut (1)
- Tutkinta- ja turvallisuuspalvelut (3)
- Työhönottopalvelut (6)
- Yrityskonsultointi, johdon konsultointi ja niihin liittyvät palvelut (9)