M-Files -dokumenttienhallintajärjestelmän käyttöönoton asiantuntijatuki
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on mukana kaupunkiyhteisen dokumentinhallintaratkaisun (M-Files) käyttöönotossa osana Helsingin kaupungin tiedonhallinnan kehittämistä. Kaupunginkanslia toteuttaa M-Files-järjestelmän teknisen perustamisen, mutta toimialojen tehtävänä on varmistaa järjestelmän onnistunut jalkauttaminen omiin palveluihinsa. Kaupungin kanslia vastaa myös järjestelmän yleisistä määrittelyistä ja emäjärjestelmätason toimivuudesta. Kaupunkiympäristön toimiala vastaa siitä, miten toimialan palvelut ottavat M-Filesin osaksi päivittäistä toimintaansa, ja tarvitsee asiantuntija-apua erityisesti käyttöönoton suunnitteluun sekä toteutettavien toimintamallien määrittelyyn. Tämä sisältää esimerkiksi dokumenttien siirron nykyisistä käyttäytymisympäristöistä (kuten verkkolevyiltä ja projektipankeista), metatiedottamisen toiminnallisuuksien hyödyntämisen suunnittelun, käyttöoikeuksien mallintamisen sekä käyttöönoton vaiheittaisen etenemisen suunnittelun. Hankittava asiantuntijatuki (konsultti) tuo hankkeeseen syvää asiantuntemusta M-Files-järjestelmän tai vastaavien käytännöistä, ja hänen tehtävänään on ohjata organisaatiota löytämään parhaat ratkaisut ja toimintamallit dokumentinhallinnan jalkauttamiseen. Konsultin työn tavoitteena ei ole projektin johtaminen, kaupunkiympäristön toimialalla on jo oma projektipäällikkö ja käyttöönotosta vastaava organisaatio, vaan tuen ja osaamisen tuominen ratkaisuteknisten päätösten tueksi. Hankinnan kohteen kuvaus on tarjouspyynnön liite 1.
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-05-04. Hankinta julkaistiin 2026-04-02.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-04-02 | hankintailmoitus |
| 2026-08-04 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: M-Files -dokumenttienhallintajärjestelmän käyttöönoton asiantuntijatuki
Viitenumero:
606002 HEL 2026-000651
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
606002 HEL 2026-000651
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 24 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-04 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-04 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-05-04 09:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-14 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Salassapitosopimus on pakollinen ✅
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero:
0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kymp Hankintapalvelut, ICT-kategoria
Sähköposti: kymp.icthankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93101691 📞
URL: https://www.hel.fi/fi/paatoksenteko-ja-hallinto/kaupungin-organisaatio/toimialat/kaupunkiympariston-toimiala 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=606002&tpk=86339301-1ff4-411c-88c5-5b373694ae11 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=606002&tpk=86339301-1ff4-411c-88c5-5b373694ae11 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 066-232484 (2026-04-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 250 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Sopimuksen numero:
Hankintasopimus HEL 2026-000651 M-Files Kymp Asiantuntijatuki Arkance Systems Finland
Sopimuksen tekopäivä: 2026-06-17 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 250 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste:
tenderReference-4857814-939270
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Arkance Systems Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero:
2709325-1
Postiosoite: Klovinpellontie 1-3
Postinumero: 02180
Postitoimipaikka: Espoo
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Keskisuuri
Täydentävät tiedot
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Lähde: OJS 2026/S 149-540650 (2026-08-04)
- Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (>20 uudet hankinnat)
- Datapalvelut (4)
- Internet-palvelut (3)
- Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut (19)
- Tietojärjestelmän auditointi- ja testauspalvelut (1)
- Tietokonejärjestelmän varmistus- ja luettelomuunnospalvelut
- Tietokonelaitteistoa koskevat konsulttipalvelut (1)
- Tietokonepalvelut (5)
- Tietokoneverkkopalvelut (3)
- Tietotekniset tuki- ja neuvontapalvelut (5)