Ketterien ohjelmistokehityspalveluiden hankinta

Helsingin yliopisto

Hankinnan kohteena ovat ketterä ohjelmointityö, ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito. Hankintayksikkönä toimii Helsingin yliopisto ja hankinnan tavoitteena on perustaa usean toimittajan puitejärjestely ja sen perusteella voidaan tilata myös muita ketterään kehitykseen liittyviä palveluita (esim. konsultointi ja käyttöpalvelut). Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon ja hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinta on jaettu kahteen eri osa-alueeseen ja kilpailutuksen vertailuperusteena on hinta- ja laatuvertailun perusteella saatu kokonaispistemäärä. Tilaaja valitsee kaksi kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta molemmille osa-alueille ja tekee tarjouksien tehneiden toimittajien kanssa puitesopimukset tarjouspyyntöön sisältyvien palveluiden toimittamisesta. Laadittava puitesopimus on voimassa neljäkymmentäkahdeksan (48) kuukautta. Sopimuksen voimassaoloaikana voidaan tehdä toimitussopimuksia, jotka alkavat sopimusaikana, mutta päättyvä korkeintaan kaksitoista (12) kuukautta sopimuksen päättymisen jälkeen. Ylläpito- ja käyttöpalvelusopimuksia voidaan tehdä toistaiseksi voimassaolevina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on esitetty yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-07. Hankinta julkaistiin 2026-03-04.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-04 hankintailmoitus
2026-08-19 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2026-03-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ketterien ohjelmistokehityspalveluiden hankinta
Viitenumero: 586751
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat ketterä ohjelmointityö, ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito. Hankintayksikkönä toimii Helsingin yliopisto ja hankinnan tavoitteena on perustaa usean toimittajan puitejärjestely ja sen perusteella voidaan tilata myös muita ketterään kehitykseen liittyviä palveluita (esim. konsultointi ja käyttöpalvelut). Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon ja hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinta on jaettu kahteen eri osa-alueeseen ja kilpailutuksen vertailuperusteena on hinta- ja laatuvertailun perusteella saatu kokonaispistemäärä. Tilaaja valitsee kaksi kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta molemmille osa-alueille ja tekee tarjouksien tehneiden toimittajien kanssa puitesopimukset tarjouspyyntöön sisältyvien palveluiden toimittamisesta. Laadittava puitesopimus on voimassa neljäkymmentäkahdeksan (48) kuukautta. Sopimuksen voimassaoloaikana voidaan tehdä toimitussopimuksia, jotka alkavat sopimusaikana, mutta päättyvä korkeintaan kaksitoista (12) kuukautta sopimuksen päättymisen jälkeen. Ylläpito- ja käyttöpalvelusopimuksia voidaan tehdä toistaiseksi voimassaolevina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on esitetty yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 12 000 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 1
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 2

1️⃣
Sisäinen tunniste: Javascript-0
Otsikko: Javascript-asiantuntijat
Hankinnan kuvaus:
Hankinta on jaettu kahteen eri osa-alueeseen: Javascript ja Drupal. Tarjoaja voi antaa tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin.
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: Drupal-1
Otsikko: Drupal-asiantuntijat
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon ja toteutetaan avoimella menettelyllä. Tarjousten vertailu on esitetty liitteessä Arviointiperusteet.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-07 06:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-07 06:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 4
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-04-07 06:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-03-16 10:00:00 📅

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin yliopisto
Kansallinen rekisterinumero: 0313471-7
Postiosoite: Fabianinkatu 33
Postinumero: 00100
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Tietotekniikkakeskus
Sähköposti: hankinnat@helsinki.fi 📧
Puhelin: +358 2941911 📞
URL: https://www.helsinki.fi/fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Koulutus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=586751&tpk=10e24415-b0ac-44f3-b824-32ee1f755653 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=586751&tpk=10e24415-b0ac-44f3-b824-32ee1f755653 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Lain julkisista hankinnoista mukaisesti.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 045-155386 (2026-03-04)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-08-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 12 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 12 000 000 EUR (framework approximate) 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 12 000 000 EUR 💰
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60

Menettely
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: Gofore Finland Oy Ketterien ohjelmistokehityspalveluiden puitesopimus
Sopimuksen tekopäivä: 2026-06-26 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 11
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 6 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 6 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: Gofore Finland Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Gofore Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2384333-4
Postinumero: 00530
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Suuri
Tarjouksen tunniste: Vincit Oyj
Nimi: Vincit Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 2113034-9
Postinumero: 33720
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Organisaation koko: Keskisuuri
Tarjouksen tunniste: Nordcloud Oy
Nimi: Nordcloud Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2827588-2
Postinumero: 00100

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Tarjouksen tunniste: Druid Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Druid Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2491789-2
Postinumero: 00240
Tarjouksen tunniste: Mearra Finland Oy (ent. Wunder Finland Oy)
Nimi: Mearra Finland Oy (ent. Wunder Finland Oy)
Kansallinen rekisterinumero: 2307947-9
Organisaation koko: Pieni
Tarjouksen tunniste: Siili Solutions Oyj
Nimi: Siili Solutions Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 1979903-5
Postinumero: 00180
Lähde: OJS 2026/S 161-579585 (2026-08-19)