WINMOS III (Winter Navigation Motorways of the Sea III) on EU-rahoitteinen projekti, jonka tavoitteena on kehittää turvallista talvinavigointia Itämeren alueella, jossa jäänmurtajat ovat välttämättömiä kylminä talvina. Hankkeessa ovat mukana Suomi, Ruotsi ja Viro, ja hankkeen tavoitteena on uudistaa jäänmurtokapasiteettia ja parantaa yhteistyötä maiden välillä. Projektissa hankitaan uusia jäänmurtajia, päivitetään vanhoja ja kehitetään koulutusohjelmia, jotta meriliikenne voisi jatkua ympäri vuoden jäisillä vesialueilla. Tehtävään kuuluu asiantuntijatehtävät, jotka tukevat projektin tavoitteiden saavuttamista. Tehtävät liittyvät erityisesti työpakettien sisällön toteuttamiseen, hallinnointiin ja raportointiin, sekä projektin tulosten laadun varmistamiseen. Valitun asiantuntijan tehtävänä on toteuttaa rahoitussopimuksessa (sopimuksen liite 2 WINMOS III EU-rahoitussopimus) hyväksyttyjä toimia WINMOS III -projektin työpaketin WP5.1 mukaisesti. Asiantuntijapalvelun tulee edistää projektin tavoitteiden saavuttamista rahoitussopimuksen ehtojen mukaisesti, mukaan lukien työpaketin sisällöllinen toteutus, edistymisen seuranta ja raportointi sekä EU-tukivaatimusten täyttäminen. Tehtävät on kuvattu tarkemmin rahoitussopimuksen osioissa ” Work package WP5 – Development of icebreaker operators’ competence and skills sekä Task 5.1 Development and validation of training content” (pdf-dokumentin sivut 83–84).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-21.
Hankinta julkaistiin 2025-02-06.
hankintailmoitus (2025-02-06) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: WINMOS III (Winter Navigation Motorways of the Sea), työpaketti 5.1 (koulutuspalvelut) asiantuntijapalvelut
Viitenumero: VÄYLÄ/7601/02.01.12/2024
Lyhyt kuvaus:
WINMOS III (Winter Navigation Motorways of the Sea III) on EU-rahoitteinen projekti, jonka tavoitteena on kehittää turvallista talvinavigointia Itämeren alueella, jossa jäänmurtajat ovat välttämättömiä kylminä talvina. Hankkeessa ovat mukana Suomi, Ruotsi ja Viro, ja hankkeen tavoitteena on uudistaa jäänmurtokapasiteettia ja parantaa yhteistyötä maiden välillä. Projektissa hankitaan uusia jäänmurtajia, päivitetään vanhoja ja kehitetään koulutusohjelmia, jotta meriliikenne voisi jatkua ympäri vuoden jäisillä vesialueilla.
Tehtävään kuuluu asiantuntijatehtävät, jotka tukevat projektin tavoitteiden saavuttamista. Tehtävät liittyvät erityisesti työpakettien sisällön toteuttamiseen, hallinnointiin ja raportointiin, sekä projektin tulosten laadun varmistamiseen.
Valitun asiantuntijan tehtävänä on toteuttaa rahoitussopimuksessa (sopimuksen liite 2 WINMOS III EU-rahoitussopimus) hyväksyttyjä toimia WINMOS III -projektin työpaketin WP5.1 mukaisesti. Asiantuntijapalvelun tulee edistää projektin tavoitteiden saavuttamista rahoitussopimuksen ehtojen mukaisesti, mukaan lukien työpaketin sisällöllinen toteutus, edistymisen seuranta ja raportointi sekä EU-tukivaatimusten täyttäminen. Tehtävät on kuvattu tarkemmin rahoitussopimuksen osioissa ” Work package WP5 – Development of icebreaker operators’ competence and skills sekä Task 5.1 Development and validation of training content” (pdf-dokumentin sivut 83–84).

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ammattikoulutuspalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 300 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: VÄYLÄ/7601/02.01.12/2024
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Innovaatiohankinnat: Hankitut urakat, tavarat tai palvelut ovat uusia tai huomattavia parannuksia verrattuna jo markkinoilla oleviin urakoihin, tavaroihin tai palveluihin.
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 33 kuukautta Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-21 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-21 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-21 12:05:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-03-10 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.