Tämän hankinnan kohteena ovat VTT:n työnantajakuvaviestintää ja rekrytointia tukevat palvelut. Palveluilla tuetaan VTT:n haastavien asiantuntijoiden houkuttelua ja rekrytointia Suomessa ja kansainvälisesti. Hankinnan kohteena oleva palvelukokonaisuus sisältää kaksi osaa: 1. Sosiaalisen median sisällöntuotannon työnantajakuvapalvelu 2. In-house rekrytointipalvelu Tarjoajan tulee tarjota ja pystyä toteuttamaan molempia palvelukokonaisuuden osia. Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimaiset sopimuskumppanit kokonaisvaltaiseen työnantajakuva- ja rekrytointityöhön. VTT valitsee sopimuskumppaniksi kaksi (2) palveluntuottajaa. Sopimukset tehdään puitejärjestelyinä. Kilpailutuksella etsitään palveluiden tuottajia kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen VTT:llä on optio jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella vuodella yksi vuosi kerrallaan (1+1). Tavoitteena on, että sopimukset tulevat voimaan kesäkuussa 2025, ja että palvelutoiminta alkaa viimeistään elokuussa 2025. Palvelukokonaisuuteen sisältyviä osia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Palvelun kuvaus". Hankinnan kohdetta on kokonaisuudessaan kuvattu tarkemmin myös muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-24.
Hankinta julkaistiin 2025-02-20.
hankintailmoitus (2025-02-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: VTT:n työnantajakuvaviestintää ja rekrytointia tukevat palvelut
Viitenumero: Ref. nro 12/206/2025
Lyhyt kuvaus:
Tämän hankinnan kohteena ovat VTT:n työnantajakuvaviestintää ja rekrytointia tukevat palvelut. Palveluilla tuetaan VTT:n haastavien asiantuntijoiden houkuttelua ja rekrytointia Suomessa ja kansainvälisesti.
Hankinnan kohteena oleva palvelukokonaisuus sisältää kaksi osaa:
1. Sosiaalisen median sisällöntuotannon työnantajakuvapalvelu
2. In-house rekrytointipalvelu
Tarjoajan tulee tarjota ja pystyä toteuttamaan molempia palvelukokonaisuuden osia.
Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimaiset sopimuskumppanit kokonaisvaltaiseen työnantajakuva- ja rekrytointityöhön. VTT valitsee sopimuskumppaniksi kaksi (2) palveluntuottajaa. Sopimukset tehdään puitejärjestelyinä.
Kilpailutuksella etsitään palveluiden tuottajia kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen VTT:llä on optio jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella vuodella yksi vuosi kerrallaan (1+1). Tavoitteena on, että sopimukset tulevat voimaan kesäkuussa 2025, ja että palvelutoiminta alkaa viimeistään elokuussa 2025.
Palvelukokonaisuuteen sisältyviä osia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Palvelun kuvaus".
Hankinnan kohdetta on kokonaisuudessaan kuvattu tarkemmin myös muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto: 48 kuukautta Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatuperuste 1: Case Sosiaalisen median työnantajakuvakampanja Senior-osaajien sitouttaminen niche-aloilla kampanjan toteutuskuvaus, painoarvo 25 %
Laatukriteeri (painotus): 25
Laatukriteeri (nimi): Laatuperuste 2: Case Rekrytointisimulaatio, painoarvo 25 %
Laatuperuste 3: Sosiaalisen median sisällöntuotannon työnantajakuvapalveluun nimetyn asiantuntijan kokemus, painoarvo 10 %
Laatukriteeri (painotus): 10
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Hankintamenettelynä käytetään EU-kynnysarvon ylittävää avointa menettelyä.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-24 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-24 10:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-24 10:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-03-06 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tarjoajan liikevaihdon tulee olla vähintään 300k€ (12kk liikevaihto).
Tilikausi: viimeisin vahvistettu tilikausi.
Tilaajavastuu: Tarjouskilpailun voittaja sitoutuu antamaan VTT:lle ennen sopimuksen tekemistä tilaajavastuulain 5§:ssä (Laki
tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)) määritetyt tiedot.
Mikäli tarjoajaa koskevat todistukset / selvitykset ovat saatavissa Vastuu Group -palvelusta, VTT tarkistaa tiedot tästä palvelusta.
Selvitystenantovelvollisuus koskee myös ulkomaisia tarjoajia.
Linkki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061233

Taloudelliset ja muut toimintaedellytykset: Tarjoajalla tulee olla riittävät taloudelliset ja muut toimintaedellytykset palvelukokonaisuuden toteuttamiseksi, ml. maksukyvyn ja luottoluokituksen osalta.
Tarjoajan tulee pyydettäessä toimittaa selvitys ehdokkaan taloudellisista ja muista toimintaedellytyksistä ottaen huomioon tarjouspyynnön kohde sisältäen esimerkiksi kuvauksen yrityksen toiminnasta alalla ja muista yrityksen perusedellytyksistä. Tämän erikseen mahdollisesti pyydettävän selvityksien perusteella tulee VTT:n pystyä arvioimaan tarjoajan mahdollisuudet suoriutua osallistumispyynnön kohteen toteuttamisesta.

Vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla viimeistään sopimuskauden alkaessa toimintaansa liittyvä vastuuvakuutus, jonka tulee olla
riittävä suhteessa palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin.
Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n A ratingluokituksessa/luottoluokituksessa vaatimusten tarkistushetkellä.
Mikäli tarjoajasta ei ole saatavilla Suomen asiakastiedon luokitusta, tarjoajan tulee esittää muun vastaavan luottotietojen tarjoajan raportti matalasta luottoriskistä.
VTT tarkistaa tarvittaessa vaatimuksen täyttymisen tarjousten käsittelyvaiheessa ja uudelleen sopimuksen
allekirjoitusvaiheessa.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä
vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Kokemus (koskee yrityksen referenssejä): Tarjoajan soveltuvuutta koskevilla referenssivaatimuksilla VTT pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa
hankinta.
Referenssillä tarkoitetaan tarjoajan (yrityksen) toteuttamaa palvelua referenssiasiakkaan kanssa, jonka perusteella VTT voi arvioida tarjoajan kyvykkyyttä hankinnan kohteena olevien palveluiden toimittajana.
Tarjoajalla tulee olla aiempaa kokemusta palvelukokonaisuuden osista 1 ja 2 alla esitetyn mukaisesti. Palveluosien asiakasreferenssit voivat olla yhdestä tai eri yrityksistä. Tarjoajan itselleen toteuttamia palveluita ei oteta huomioon asiakasreferenssinä.
SOSIAALISEN MEDIAN SISÄLLÖNTUOTANNON TYÖNANTAJAKUVAPALVELU (OSA 1)
Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi, joka täyttää kaikki alla esitetyt vaatimukset:
o Tarjoaja on tuottanut asiakasyritykselle yhtäjaksoisesti vähintään yhden (1) vuoden ajan systemaattista
työnantajakuvan sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan. Sisällöntuotantopalvelu tarkoituksena on ollut sisällön
tuottaminen sosiaalisen median kanaviin työnantajakuvan parantamiseksi ja vahvistamiseksi, eli kyseessä on ollut asiakasorganisaation kohderyhmiin vaikuttamista viestinnän ja markkinoinnin keinoin ja kanavin.
o Asiakkaalle toteutetun palvelun on tullut sisältää vähintään pidemmän ja lyhyemmän aikavälin sisällöntuotannon suunnittelua yhteistyössä asiakasorganisaation kanssa, sisältösuunnitelman toteutuksen, sosiaalisenmedian julkaisukalenterin suunnittelun ja hallinnan, sisällöntuotannon sekä sosiaalisen median julkaisut ja sosiaalisen median sisältöjen optimoinnin erilaisilla sosiaalisen median alustoilla.
o Tarjoaja on toteuttanut palvelua asiakkaalle 1.1.2022 jälkeen.
Lisäksi tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi laajan monikanavaisen sosiaalisen median rekrytointimarkkinointikampanjan toteutuksesta 1.1.2022 jälkeen.
o Laajalla sosiaalisen median rekrytointimarkkinointikampanjalla tarkoitetaan kampanjaa, joka sisältänyt vähintään 10 markkinoitavaa asiakasorganisaation työpaikkaa ja siinä on käytetty vähintään kahta eri sosiaalisen median kanavaa.
o Asiakkaalle toteutetun kampanjan kokonaistoteutukseen on tullut sisältyä kampanjan suunnittelu yhteistyössäasiakasorganisaation kanssa, kampanjan toteutus ja kampanjan tulosten raportointi asiakasorganisaatiolle.
IN-HOUSE-REKRYTOINTIPALVELU (OSA 2)
Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi vähintään puolen vuoden (6kk) kestoisesta in-house
rekrytointipalvelun tuottamisesta asiakasreferenssiyrityksessä 1.1.2022 jälkeen, joka on sisältänyt vähintään viiden (5) rekrytoinnin onnistuneen toteutuksen asiakasorganisaatiolle. Näiden vähintään viiden (5) rekrytoinnin on tullut sisältää työpaikkailmoituksen tekeminen ja julkaisu sekä haastattelu, jossa on kartoitettu kandidaatin motivaatiota, kompetenssia ja taitoja.
Tarjoaja täyttää liitteen 9 ”Yrityksen kokemus (referenssit)” ja palauttaa sen osana tarjousta. Liitteellä tulee esittää pyydetyt tiedot ohjeistetun mukaisesti. Liitteeltä tulee käydä selkeästi ilmi esitetyn vähimmäisvaatimuksen täyttyminen.

Yhteiskuntavastuu ja ympäristöasiat: VTT on määritellyt toimittajilleen liiketoimintaperiaatteet, joita toimittajien tulee noudattaa voidakseen olla
palveluiden toimittajana VTT:lle. VTT:n toimittajan liiketapaperiaatteet ovat tarjouspyynnön liitteenä 4.
Tarjoaja vahvistaa, että ehdokas toimii ja noudattaa liitteenä olevia liiketapaperiaatteita.
Tarjoaja toimittaa tarjouksensa liitteenä kuvauksen, miten tarjoaja huomioi toiminnassaan yhteiskuntavastuuseen
liittyviä tekijöitä. Selvitys on vapaamuotoinen.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 037-119306 (2025-02-20)
hankintailmoitus (2025-03-14) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämän hankinnan kohteena ovat VTT:n työnantajakuvaviestintää ja rekrytointia tukevat palvelut. Palveluilla tuetaan VTT:n haastavien asiantuntijoiden houkuttelua ja rekrytointia Suomessa ja kansainvälisesti. Hankinnan kohteena oleva palvelukokonaisuus sisältää kaksi osaa: 1. Sosiaalisen median sisällöntuotannon työnantajakuvapalvelu 2. In-house rekrytointipalvelu Tarjoajan tulee tarjota ja pystyä toteuttamaan molempia palvelukokonaisuuden osia. Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimaiset sopimuskumppanit kokonaisvaltaiseen työnantajakuva- ja rekrytointityöhön. VTT valitsee sopimuskumppaniksi kaksi (2) palveluntuottajaa. Sopimukset tehdään puitejärjestelyinä. Kilpailutuksella etsitään palveluiden tuottajia kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen VTT:llä on optio jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella vuodella yksi vuosi kerrallaan (1+1). Tavoitteena on, että sopimukset tulevat voimaan kesäkuussa 2025, ja että palvelutoiminta alkaa viimeistään elokuussa 2025. Palvelukokonaisuuteen sisältyviä osia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Palvelun kuvaus". Hankinnan kohdetta on kokonaisuudessaan kuvattu tarkemmin myös muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tämän hankinnan kohteena ovat VTT:n työnantajakuvaviestintää ja rekrytointia tukevat palvelut. Palveluilla tuetaan VTT:n haastavien asiantuntijoiden houkuttelua ja rekrytointia Suomessa ja kansainvälisesti. Hankinnan kohteena oleva palvelukokonaisuus sisältää kaksi osaa: 1. Sosiaalisen median sisällöntuotannon työnantajakuvapalvelu 2. In-house rekrytointipalvelu Tarjoajan tulee tarjota ja pystyä toteuttamaan molempia palvelukokonaisuuden osia. Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimaiset sopimuskumppanit kokonaisvaltaiseen työnantajakuva- ja rekrytointityöhön. VTT valitsee sopimuskumppaniksi kaksi (2) palveluntuottajaa. Sopimukset tehdään puitejärjestelyinä. Kilpailutuksella etsitään palveluiden tuottajia kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen VTT:llä on optio jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella vuodella yksi vuosi kerrallaan (1+1). Tavoitteena on, että sopimukset tulevat voimaan kesäkuussa 2025, ja että palvelutoiminta alkaa viimeistään elokuussa 2025. Palvelukokonaisuuteen sisältyviä osia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Palvelun kuvaus". Hankinnan kohdetta on kokonaisuudessaan kuvattu tarkemmin myös muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-26 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-26 10:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-26 10:05:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tarjoajan liikevaihdon tulee olla vähintään 300k€ (12kk liikevaihto). Tilikausi: viimeisin vahvistettu tilikausi.
Tilaajavastuu: Tarjouskilpailun voittaja sitoutuu antamaan VTT:lle ennen sopimuksen tekemistä tilaajavastuulain 5§:ssä (Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)) määritetyt tiedot. Mikäli tarjoajaa koskevat todistukset / selvitykset ovat saatavissa Vastuu Group -palvelusta, VTT tarkistaa tiedot tästä palvelusta. Selvitystenantovelvollisuus koskee myös ulkomaisia tarjoajia. Linkki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061233

Taloudelliset ja muut toimintaedellytykset: Tarjoajalla tulee olla riittävät taloudelliset ja muut toimintaedellytykset palvelukokonaisuuden toteuttamiseksi, ml. maksukyvyn ja luottoluokituksen osalta. Tarjoajan tulee pyydettäessä toimittaa selvitys ehdokkaan taloudellisista ja muista toimintaedellytyksistä ottaen huomioon tarjouspyynnön kohde sisältäen esimerkiksi kuvauksen yrityksen toiminnasta alalla ja muista yrityksen perusedellytyksistä. Tämän erikseen mahdollisesti pyydettävän selvityksien perusteella tulee VTT:n pystyä arvioimaan tarjoajan mahdollisuudet suoriutua osallistumispyynnön kohteen toteuttamisesta.

Vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla viimeistään sopimuskauden alkaessa toimintaansa liittyvä vastuuvakuutus, jonka tulee olla riittävä suhteessa palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin.
Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n A ratingluokituksessa/luottoluokituksessa vaatimusten tarkistushetkellä. Mikäli tarjoajasta ei ole saatavilla Suomen asiakastiedon luokitusta, tarjoajan tulee esittää muun vastaavan luottotietojen tarjoajan raportti matalasta luottoriskistä. VTT tarkistaa tarvittaessa vaatimuksen täyttymisen tarjousten käsittelyvaiheessa ja uudelleen sopimuksen allekirjoitusvaiheessa.
Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n A ratingluokituksessa/luottoluokituksessa vaatimusten tarkistushetkellä. Mikäli tarjoajasta ei ole saatavilla Suomen asiakastiedon luokitusta, tarjoajan tulee esittää muun vastaavan luottotietojen tarjoajan raportti matalasta luottoriskistä. VTT tarkistaa tarvittaessa vaatimuksen täyttymisen tarjousten käsittelyvaiheessa ja uudelleen sopimuksen allekirjoitusvaiheessa.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Kokemus (koskee yrityksen referenssejä): Tarjoajan soveltuvuutta koskevilla referenssivaatimuksilla VTT pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Referenssillä tarkoitetaan tarjoajan (yrityksen) toteuttamaa palvelua referenssiasiakkaan kanssa, jonka perusteella VTT voi arvioida tarjoajan kyvykkyyttä hankinnan kohteena olevien palveluiden toimittajana. Tarjoajalla tulee olla aiempaa kokemusta palvelukokonaisuuden osista 1 ja 2 alla esitetyn mukaisesti. Palveluosien asiakasreferenssit voivat olla yhdestä tai eri yrityksistä. Tarjoajan itselleen toteuttamia palveluita ei oteta huomioon asiakasreferenssinä. SOSIAALISEN MEDIAN SISÄLLÖNTUOTANNON TYÖNANTAJAKUVAPALVELU (OSA 1) Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi, joka täyttää kaikki alla esitetyt vaatimukset: o Tarjoaja on tuottanut asiakasyritykselle yhtäjaksoisesti vähintään yhden (1) vuoden ajan systemaattista työnantajakuvan sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan. Sisällöntuotantopalvelu tarkoituksena on ollut sisällön tuottaminen sosiaalisen median kanaviin työnantajakuvan parantamiseksi ja vahvistamiseksi, eli kyseessä on ollut asiakasorganisaation kohderyhmiin vaikuttamista viestinnän ja markkinoinnin keinoin ja kanavin. o Asiakkaalle toteutetun palvelun on tullut sisältää vähintään pidemmän ja lyhyemmän aikavälin sisällöntuotannon suunnittelua yhteistyössä asiakasorganisaation kanssa, sisältösuunnitelman toteutuksen, sosiaalisenmedian julkaisukalenterin suunnittelun ja hallinnan, sisällöntuotannon sekä sosiaalisen median julkaisut ja sosiaalisen median sisältöjen optimoinnin erilaisilla sosiaalisen median alustoilla. o Tarjoaja on toteuttanut palvelua asiakkaalle 1.1.2022 jälkeen. Lisäksi tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi laajan monikanavaisen sosiaalisen median rekrytointimarkkinointikampanjan toteutuksesta 1.1.2022 jälkeen. o Laajalla sosiaalisen median rekrytointimarkkinointikampanjalla tarkoitetaan kampanjaa, joka sisältänyt vähintään 10 markkinoitavaa asiakasorganisaation työpaikkaa ja siinä on käytetty vähintään kahta eri sosiaalisen median kanavaa. o Asiakkaalle toteutetun kampanjan kokonaistoteutukseen on tullut sisältyä kampanjan suunnittelu yhteistyössäasiakasorganisaation kanssa, kampanjan toteutus ja kampanjan tulosten raportointi asiakasorganisaatiolle. IN-HOUSE-REKRYTOINTIPALVELU (OSA 2) Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) asiakasreferenssi vähintään puolen vuoden (6kk) kestoisesta in-house rekrytointipalvelun tuottamisesta asiakasreferenssiyrityksessä 1.1.2022 jälkeen, joka on sisältänyt vähintään viiden (5) rekrytoinnin onnistuneen toteutuksen asiakasorganisaatiolle. Näiden vähintään viiden (5) rekrytoinnin on tullut sisältää työpaikkailmoituksen tekeminen ja julkaisu sekä haastattelu, jossa on kartoitettu kandidaatin motivaatiota, kompetenssia ja taitoja. Tarjoaja täyttää liitteen 9 ”Yrityksen kokemus (referenssit)” ja palauttaa sen osana tarjousta. Liitteellä tulee esittää pyydetyt tiedot ohjeistetun mukaisesti. Liitteeltä tulee käydä selkeästi ilmi esitetyn vähimmäisvaatimuksen täyttyminen.

Yhteiskuntavastuu ja ympäristöasiat: VTT on määritellyt toimittajilleen liiketoimintaperiaatteet, joita toimittajien tulee noudattaa voidakseen olla palveluiden toimittajana VTT:lle. VTT:n toimittajan liiketapaperiaatteet ovat tarjouspyynnön liitteenä 4. Tarjoaja vahvistaa, että ehdokas toimii ja noudattaa liitteenä olevia liiketapaperiaatteita. Tarjoaja toimittaa tarjouksensa liitteenä kuvauksen, miten tarjoaja huomioi toiminnassaan yhteiskuntavastuuseen liittyviä tekijöitä. Selvitys on vapaamuotoinen.

Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Muut lisätiedot
Hankintayksikkö havaitsi tarjouspyyntöön saapuneen lisätietokysymyksen kautta täsmennystarpeen liitteen 1 kohdassa 2.3 esitettyyn In-house-rekrytointipalvelun tyypilliseen palvelutarvemäärään liittyen. Tästä johtuen hankintayksikkö julkaisee korjausilmoituksen, jolla asia täsmennetään. Korjausilmoitukseen liitetään täsmennetty liite 1, liitteen nimi on merkitty lisämerkinnällä _13032025 ja täsmennetty kohta on kirjoitettu punaisella. Tämä liite korvaa aiemman liitteen 1. Hankintayksikkö jatkaa tarjousaikaa 26.3.2025 klo 12.00 asti.

Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: e86fc861-3222-4042-9ae3-4e74f7a778a4-01
Lähde: OJS 2025/S 053-172199 (2025-03-14)