Hankinta koskee Tuusulan Veden omaan käyttöön hankittavia vesihuollon tarvikkeita. Lisäksi Tuusulan kunnan Yhdyskuntatekniikka / Kunnallistekniikan rakentaminen tilaavat tämän puitejärjestelyn mukana olevia tuotteita niihin rakentamiskohteisiin, joissa rakennetaan tai peruskorjataan myös vesihuoltoa. Hankinta ajoittuu vuosille 2025 - 2028 (2+2 vuotta). Sopimuskausi on pituudeltaan kaksi (2) vuotta, jota tilaaja voi jatkaa yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiojaksolla omalla päätöksellään. Hankittavat vesihuoltotarvikkeet ovat eritelty kahdeksaan osakokonaisuuteen, joista jokaisesta on oma tarjouslomake / määräluettelo tarjouspyynnön liitteenä. Jokaiseen osakokonaisuuteen valitaan enintään viisi (5) tarviketoimittajaa. Tilaajalla on oikeus valita eri työkohteiden erilaisten vaatimusten mukaisesti parhaiten työkohteeseen sopivat / hankittavat tuotteet valituilta tarviketoimittajilta. Mikäli tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneitä ja vähimmäisvaatimukset täyttäviä tarjoajia on vähemmän kuin viisi (5) kpl osakokonaisuutta kohden, niin tilaajalla on oikeus valita vain nämä toimittajat. Tarjouksessa on annettava yksikköhinta kaikille tarjouslomakkeessa oleville tuotteille (riveille). Hankintaan kuuluvat osat on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevissa tarjouslomakkeissa, tarjouslomakkeissa on myös esitettynä osien arvioitu vuosittainen hankintamäärä. Yksittäisiä, suuria erikoishankkeita koskevissa hankinnoissa voidaan järjestää myös hankekohtaisia minikilpailutuksia (puitejärjestelyn sisäinen kilpailutus). Tällöin tilaaja pyytää puitejärjestelyn sisäisessä kilpailutuksessa kirjallisen tarjouksen puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan ilmoitettuja määriä, vaan ne ovat suuntaa antavia.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-05.
Hankinta julkaistiin 2025-03-28.
hankintailmoitus (2025-03-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vesihuollon materiaalihankintojen puitejärjestely 2025
Viitenumero: TUUDno-2025-424
Lyhyt kuvaus:

1️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Linjaventtiilit, ryhmäventtiilit, tonttiventtiilit, karanjatkot
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa saattaa olla esitettynä tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro. 2 käsittää linjaventtiilit, ryhmäventtiilit, tonttiventtiilit ja karanjatkot. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 2 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 2 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 2 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Muoviputket, putken osat ja muovikaivot
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro.1 käsittää muoviputket, putken osat ja muovikaivot kansistoineen. Putkien osalta tarjottavien tuotteiden tulee täyttää Nordic Polymark standardin mukaiset vaatimukset. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 1 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 1 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 1 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Lisätuotteet/palvelut: Putkistot ja johdot📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Kierresatulat, laippasatulat, laipat, laippasupistusyhteet, T-haarat ja pistoliittimet
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 3 käsittää kierresatulat, laippasatulat, laipat, laippasupistusyhteet, T-haarat ja pistoliittimet. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro 3 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro 3 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro 3 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Lisätuotteet/palvelut: Putkistotarvikkeet📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Vesimittarit
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 4 käsittää. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 4 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 4 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 4 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Lisätuotteet/palvelut: Vesimittarit📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: Vesimittariventtiilit, liittimet ja telineet
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro 5 käsittää vesimittariventtiilit, liittimet ja telineet. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 5 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 5 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 5 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Lisätuotteet/palvelut: Vesihuoltotekniikka📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: 6
Otsikko: Sähköhitsausosat
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro. 6 käsittää sähköhitsausosat. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 6 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 6 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 6 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Erän tunnistenumero: LOT-0006
7️⃣
Sisäinen tunniste: 7
Otsikko: Haponkestävät pultit, mutterit ja aluslevyt
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro. 7 haponkestävät pultit, mutterit ja aluslevyt. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 7 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 7 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 7 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

8️⃣
Sisäinen tunniste: 8
Otsikko: Kansistot ja venttiilinhatut
Hankinnan kuvaus:
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on esitetty vähimmäisvaatimuksina standardeja ja sertifikaatteja. Tarjoaja voi kuitenkin tarjota muitakin tuotteita ja materiaaleja, jos niiden ominaisuudet vastaavat kyseisten standardien ja sertifikaattien vaatimuksia. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on saatettu esittää tuotemerkkejä. Tarjoaja voi tarjota muitakin tuotemerkkejä, mikäli ne vastaavat vähintään esitettyjen tuotemerkkien ominaisuuksia sekä ovat yhteensopivia samoihin järjestelmiin kuin esitetyt tuotemerkit. Tämä osakokonaisuus nro. 8 kansistot ja venttiilinhatut. Tarjoajan tulee ilmoittaa, että tarjouslomakkeessa nro. 8 tarjotut tuotteet täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Tarjouslomakkeessa nro. 8 ilmoitetut vuotuiset tuotemäärät eivät sido tilaajaa, vaan ne ovat ohjeellisia. Tarjoajan tulee pystyä toimittamaan kaikkia tarjouslomakkeen nro. 8 mukaisia tuotteita sekä määrällisesti, että laadullisesti.

Erän tunnistenumero: LOT-0008
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tähän hankintaan liittyy puitejärjestelystä sopiminen. Puitejärjestely useampien toimijoiden kanssa.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-05 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-05 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-05 09:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-04-27 18:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudelliset ja muut edellytykset: Tarjoajan Rating- luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa- raportissa on vähintään tyydyttävä A tai tarjoajan luottokelpoisuus on vähintään vastaavalla tasolla muussa vastaavassa luottokelpoisuus- tai talousraportissa.

Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Vesihuolloin toiminta rahoitetaan asiakkailta perittävillä maksuilla (esim. liittymismaksut ja käyttömaksut).
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankintasopimus voidaan solmia, kun hankintapäätös on lainvoimainen ja tarjoajan rikosrekisteriotteet on tarkistettu.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.