Tilaajan tavoitteena on hankkia kaksi vastuullista yhteistyökumppania Vantaalla sijaitsevien VAV-konsernin omistamien vuokra-asuntojen vahinkosaneerauspalvelujen puitesopimuskumppaneiksi. Tilaajan omistamissa asunnoissa asukkaita on noin 19 000. Tilaaja omistaa noin 11 600 asuntoa. Tilastojen mukaan vahinkoja esiintyy tässä kiinteistömassassa useita kymmeniä vuositasolla. Esimerkiksi kosteus-, palo- ja vauriokartoituksia tilataan vuosittain noin 100-150 kpl. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Tilaaja ei sitoudu hankintailmoituksessa esitettyihin arvioihin hankintamääristä. Tilaaja pitää erityisen tärkeänä, että asunnoissa ja kiinteistön yleisissä tiloissa tapahtuva vahinkosaneerauspalveluiden tuottaminen tehdään laadukkaasti, sujuvasti, asiakasystävällisesti sekä vastuullisesti. Vahinkosaneerauspalveluihin kuuluu mm.: • kosteus-, palo- ja vauriokartoitukset • JVT-työt • purkutyöt • kuivaustyöt Työtilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suorittamiseen liittyviä palveluhankintoja. Tavoitteiden saavuttamisen edellytykset on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella, hankinnan kohteen kriteerit -osiossa sekä hankintailmoituksen liitteissä. Hankintapäätöksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus pisteytyksen mukaisesti, jossa maksimipisteet ovat 1000 pistettä. Tarjoajan on annettava tarjous kaikista tarjouslomakkeen töistä. Mikäli Tarjoaja ei ole tarjonnut kaikkia tarjouslomakkeeseen eriteltyjä töitä, tulkitaan tarjous puutteelliseksi. Puutteellinen tarjous hylätään. Tarjoajan kannalta huomioitavaa on myös se, että tarjottujen töiden ja hintojen tulee sisältää kaikki tässä tarjouspyynnössä, hankintasopimusluonnoksessa ja palvelukuvauksessa määritellyt kriteerit. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön, palvelukuvauksen ja laatuvaatimusten mukaisesti. Tarjoajan antama tarjous on sitova. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella, selonottoneuvottelujen jälkeen. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun Tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi. Tarjoaja ei saa esittää esimerkiksi omissa tarjousasiakirjoissaan ehtoja, jotka vaikuttaisivat hankintasopimuksen sisältöön. Tarjoajilla on mahdollisuus tarjota yhtä tai kahta palvelualuetta, mutta sama Tarjoaja voi voittaa vain yhden alueen. Mikäli sama Tarjoaja on hinnaltaan halvin molemmilla alueilla, määräytyy alue ensisijaiseksi toiveeksi asetetun valinnan perusteella. Jäljelle jääneen alueen saa tällöin vertailussa kyseisellä alueella toiseksi sijoittunut Tarjoaja. Valitut Toimittajat toimivat koko sopimuskauden toistensa varatoimittajina kyseiselle alueelle tarjoamillaan hinnoilla. Mikäli toinen Toimittaja ei ole tarjouksessaan tarjonnut toisen alueen palveluita, voi hankintayksikkö neuvotella hinnoista varasijalla olevan kanssa. Mikäli palvelualueen Toimittaja ei kykene aikataulullisista tai muista syistä tuottamaan tilauksen mukaista palvelua tai sen osaa, voidaan yksittäisesti nämä tilaukset kohdistaa toisen palvelualueen Toimittajalle. Sopimuskauden tavoitealkamisajankohta on 1.1.2026 ja sopimus on voimassa toistaiseksi, kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Tilaajan ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisen ajankohta on 1.1.2027, ja Toimittajan ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisen ajankohta on 1.1.2028.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-30.
Hankinta julkaistiin 2025-08-19.
hankintailmoitus (2025-08-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vahinkosaneerauspalvelut / VAV
Viitenumero: 566638
Lyhyt kuvaus:
Tilaajan tavoitteena on hankkia kaksi vastuullista yhteistyökumppania Vantaalla sijaitsevien VAV-konsernin omistamien vuokra-asuntojen vahinkosaneerauspalvelujen puitesopimuskumppaneiksi. Tilaajan omistamissa asunnoissa asukkaita on noin 19 000. Tilaaja omistaa noin 11 600 asuntoa. Tilastojen mukaan vahinkoja esiintyy tässä kiinteistömassassa useita kymmeniä vuositasolla. Esimerkiksi kosteus-, palo- ja vauriokartoituksia tilataan vuosittain noin 100-150 kpl. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Tilaaja ei sitoudu hankintailmoituksessa esitettyihin arvioihin hankintamääristä.
Tilaaja pitää erityisen tärkeänä, että asunnoissa ja kiinteistön yleisissä tiloissa tapahtuva vahinkosaneerauspalveluiden tuottaminen tehdään laadukkaasti, sujuvasti, asiakasystävällisesti sekä vastuullisesti. Vahinkosaneerauspalveluihin kuuluu mm.:
• kosteus-, palo- ja vauriokartoitukset
• JVT-työt
• purkutyöt
• kuivaustyöt
Työtilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suorittamiseen liittyviä palveluhankintoja. Tavoitteiden saavuttamisen edellytykset on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella, hankinnan kohteen kriteerit -osiossa sekä hankintailmoituksen liitteissä. Hankintapäätöksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus pisteytyksen mukaisesti, jossa maksimipisteet ovat 1000 pistettä. Tarjoajan on annettava tarjous kaikista tarjouslomakkeen töistä. Mikäli Tarjoaja ei ole tarjonnut kaikkia tarjouslomakkeeseen eriteltyjä töitä, tulkitaan tarjous puutteelliseksi. Puutteellinen tarjous hylätään. Tarjoajan kannalta huomioitavaa on myös se, että tarjottujen töiden ja hintojen tulee sisältää kaikki tässä tarjouspyynnössä, hankintasopimusluonnoksessa ja palvelukuvauksessa määritellyt kriteerit. Palvelu toteutetaan tarjouspyynnön, palvelukuvauksen ja laatuvaatimusten mukaisesti. Tarjoajan antama tarjous on sitova. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella, selonottoneuvottelujen jälkeen. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun Tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.
Tarjoaja ei saa esittää esimerkiksi omissa tarjousasiakirjoissaan ehtoja, jotka vaikuttaisivat hankintasopimuksen sisältöön. Tarjoajilla on mahdollisuus tarjota yhtä tai kahta palvelualuetta, mutta sama Tarjoaja voi voittaa vain yhden alueen. Mikäli sama Tarjoaja on hinnaltaan halvin molemmilla alueilla, määräytyy alue ensisijaiseksi toiveeksi asetetun valinnan perusteella. Jäljelle jääneen alueen saa tällöin vertailussa kyseisellä alueella toiseksi sijoittunut Tarjoaja. Valitut Toimittajat toimivat koko sopimuskauden toistensa varatoimittajina kyseiselle alueelle tarjoamillaan hinnoilla. Mikäli toinen Toimittaja ei ole tarjouksessaan
tarjonnut toisen alueen palveluita, voi hankintayksikkö neuvotella hinnoista varasijalla olevan kanssa. Mikäli palvelualueen Toimittaja ei kykene aikataulullisista tai muista syistä tuottamaan tilauksen mukaista palvelua tai sen osaa, voidaan yksittäisesti nämä tilaukset kohdistaa toisen palvelualueen Toimittajalle.
Sopimuskauden tavoitealkamisajankohta on 1.1.2026 ja sopimus on voimassa toistaiseksi, kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Tilaajan ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisen ajankohta on 1.1.2027, ja Toimittajan ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisen ajankohta on 1.1.2028.

Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦 Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 1
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 2
1️⃣
Sisäinen tunniste: Vahinkosaneerauspalvelut palvelualue 1, Länsi-Vantaa
Otsikko: Vahinkosaneerauspalvelut palvelualue 1, Länsi-Vantaa
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Vahinkosaneerauspalveluiden toteuttaminen palvelualueella 1, Länsi-Vantaa. Osa-alueen sisäiset osatarjoukset eivät ole sallittuja. Osa-aluetta ei ole pakko tarjota.
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Postitoimipaikka: Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2029-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 1000
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Vahinkosaneerauspalveluiden toteuttaminen palvelualueella 2, Itä-Vantaa. Osa-alueen sisäiset osatarjoukset eivät ole sallittuja. Osa-aluetta ei ole pakko tarjota.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002 Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Vantaa
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007) sekä hankintadirektiiviä. Mikäli yksikään saaduista tarjouksista ei vastaa tarjouspyyntöä Tilaajan edellyttämällä tavalla, taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei Tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta Tarjoajille korvausta. Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-30 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-01 06:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Vaaditaan kehittynyt tai hyväksytty sähköinen allekirjoitus tai leima (sellaisena kuin se on määritelty asetuksessa (EU) N:o 910/2014)
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-10-01 06:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-08 20:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 22 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007) sekä hankintadirektiiviä. Mikäli yksikään saaduista tarjouksista ei vastaa tarjouspyyntöä Tilaajan edellyttämällä tavalla, taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei Tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta Tarjoajille korvausta. Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)