Tilintarkastuksen palvelut: VTT-konsernin lakisääteinen tilintarkastus ja kestävyysvarmennus sekä tutkimusprojektien tilintarkastus
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Hankinnan kohteena ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy konsernin (myöhemmin VTT Oy) lakisääteiset tilintarkastuspalvelut, VTT Oy:n kestävyysvarmennuspalvelut, VTT Oy:n tutkimusprojektien tilintarkastukset (myöhemmin ”Projektien tilintarkastukset”) sekä VTT Oy:ssä tarvittavat asiantuntijapalvelut tilikausille 2026–2030 ja kahden vuoden jatko-optio. Lakisääteisellä tilintarkastuksella tarkoitetaan kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastamista voimassa olevien lakien mukaisesti sekä muita tässä hankinnan kohteen kuvauksessa mainittuja tilintarkastuspalveluita. Kestävyysvarmennus kattaa kestävyysraportointidirektiivissä (CSRD) asetetut ja sen pohjalta suomalaiseen lainsäädäntöön tehtyihin muutoksiin perustuvat, tilintarkastusta koskevat lisävaatimukset kestävyysraportoinnista osana yhtiön tilinpäätöstä. Jos VTT jää Omnibus-muutoksen jälkeen lakisääteisen kestävyysvarmennuksen ulkopuolelle, VTT voi halutessaan toteuttaa CSRD:n mukaisen varmennuksen esimerkiksi määrävuosin. Tutkimusprojektien tilintarkastuksilla tarkoitetaan niiden julkisrahoitteisten tutkimusprojektien tilintarkastuksia, joissa rahoittaja edellyttää VTT Oy:ltä tilintarkastuslausuntoa kustannuksille haettua rahoitusosuutta vastaan. Asiantuntijapalveluita tarvitaan muun muassa verolainsäädäntöön (arvonlisäverotukseen ja tuloverotukseen) liittyviin kysymyksiin. VTT varaa itselleen oikeuden tilata hankinnan kohteeseen liittyviä lisäpalveluita, kuten: Lisenssioikeuksien auditointi (teknologian lisensointiin liittyvä asiakkaiden rojaltimaksujen perusteiden auditointi). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-01-08. Hankinta julkaistiin 2025-12-02.
Kuka? Mitä?- • Auditointi- ja tarkastuspalvelut › Lakisääteiset tilintarkastuspalvelut
- • Auditointi- ja tarkastuspalvelut › Tilintarkastuspalvelut
- • Kirjanpito-, tilintarkastus- ja verotuspalvelut › Verotukseen liittyvät palvelut
- • Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus › Oikeudelliset palvelut
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2025-12-02 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilintarkastuksen palvelut: VTT-konsernin lakisääteinen tilintarkastus ja kestävyysvarmennus sekä tutkimusprojektien tilintarkastus
Viitenumero:
Ref. nro. 62/206/2025
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Tilintarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
Ref. nro. 62/206/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Pääkohde tai suorituspaikka: Katso tarjouspyyntö.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 84 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (nimi): Lakisääteisen tilintarkastuksen toteutussuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 20
Laatukriteeri (nimi): Tutkimusprojektien tilintarkastuksen toteutussuunnitelma ja tilintarkastustiimin kokemus
Tilintarkastustiimi, kokemus ja toimintatapa (haastattelu)
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Hankintamenettelynä käytetään EU-kynnysarvon ylittävää avointa menettelyä.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-01-08 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-01-08 10:05:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Espoo. Tarjousten avaamisen ajankohta on alustava. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-01-08 10:05:00 📅
Paikka:
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-12-12 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Kansallinen rekisterinumero:
2647375-4
Postiosoite: PL 1000
Postinumero: 02044
Postitoimipaikka: Vtt
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Sähköposti: kilpailutus@vtt.fi 📧
Puhelin: +358 20722111 📞
URL: https://www.vttresearch.com/fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=587705&tpk=692da8ac-49fb-45df-b614-8226240c11bc 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=587705&tpk=692da8ac-49fb-45df-b614-8226240c11bc 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 233-801669 (2025-12-02)