Hankinnan kohteena on Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen, jäljempänä tilaaja, sosiaalihuoltolain 14 §:n ja 28 §:n mukaiset sosiaalihuollon tukitoimet. Sosiaalihuollon tukipalvelut ovat sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaista toimintaa. Palvelua toteutetaan edellä mainittujen lakien ja kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaan. Lapsella tarkoitetaan tässä yhteydessä alle 18-vuotiasta henkilöä ja nuorella tarkoitetaan alle 24-vuotiasta henkilöä. Asiakkaisiin sovelletaan lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Sosiaalihuoltolain mukaisten perheiden palveluiden tilaajana on Itä-Uudenmaan Hyvinvointialue (jäljempänä myös Hyvinvointialue). Palvelu on tarkoitettu asiakkaille, joiden kotikunta on Askolassa, Sipoossa, Loviisassa, Lapinjärvellä, Myrskylässä, Porvoossa ja Pukkilassa. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella palveluja järjestetään sekä suomen että ruotsin kielellä. Hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuus perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/ 2014). Tilaaja voi järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita eri tavoin, ostopalveluna ja omana toimintana. Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään. Hankintamäärät voivat muuttua asiakkaiden tarpeiden muuttuessa sekä järjestämistapojen ja niiden painopisteiden muuttuessa. Palveluntuottajaa ei velvoiteta tarjoamaan tilaajalle tiettyä määrää palvelua, vaan palveluntuottaja tarjoaa palvelua kapasiteettinsa rajoissa. Sen jälkeen, kun palveluntuottaja on hyväksynyt asiakaskohtaisen tilauksen, on palvelu toteutettava tilauksen, asiakaskohtaisen palvelupäätöksen ja asiakassuunnitelman sekä palvelukuvauksen mukaisesti. Hankittavia palveluja tarvitaan pääosin suomenkielisinä ja myös ruotsinkielisenä. Tilaajan arvioitu hankinnan arvo per vuosi on n. 1 100 000 euroa. (0% alv). Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimusta kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Hankinta on jaettu kahdeksaan (8) osa-alueeseen ja kuhunkin osa-alueeseen valitaan kaikki vaatimukset täyttävät ja hyväksytyn tarjouksen tehneet puitesopimustoimittajat. Palveluntuottajien etusijajärjestys hankinnassa muodostuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Osa-alue 1: Tukiperhepalvelu Osa-alue 2: Ammatillinen tukiperhepalvelu Osa-alue 3: Lähiympäristöön vietävä sosiaalihuollon tuki Osa-alue 4: Lapsiperheiden kotipalvelu Osa-alue 5: Tukipalvelut Osa-alue 6: Perhetyö Osa-alue 7: Neuropsykiatrinen valmennus Osa-alue 8: Tukiloma
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-04-25.
Hankinta julkaistiin 2025-04-02.
hankintailmoitus (2025-04-02) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden hankinta
Reference number: IUHVADno-2025-115
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen, jäljempänä tilaaja, sosiaalihuoltolain 14 §:n ja 28 §:n mukaiset sosiaalihuollon tukitoimet....”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen, jäljempänä tilaaja, sosiaalihuoltolain 14 §:n ja 28 §:n mukaiset sosiaalihuollon tukitoimet. Sosiaalihuollon tukipalvelut ovat sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaista toimintaa. Palvelua toteutetaan edellä mainittujen lakien ja kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaan. Lapsella tarkoitetaan tässä yhteydessä alle 18-vuotiasta henkilöä ja nuorella tarkoitetaan alle 24-vuotiasta henkilöä. Asiakkaisiin sovelletaan lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Sosiaalihuoltolain mukaisten perheiden palveluiden tilaajana on Itä-Uudenmaan Hyvinvointialue (jäljempänä myös Hyvinvointialue). Palvelu on tarkoitettu asiakkaille, joiden kotikunta on Askolassa, Sipoossa, Loviisassa, Lapinjärvellä, Myrskylässä, Porvoossa ja Pukkilassa. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella palveluja järjestetään sekä suomen että ruotsin kielellä. Hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuus perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/ 2014). Tilaaja voi järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita eri tavoin, ostopalveluna ja omana toimintana. Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään. Hankintamäärät voivat muuttua asiakkaiden tarpeiden muuttuessa sekä järjestämistapojen ja niiden painopisteiden muuttuessa. Palveluntuottajaa ei velvoiteta tarjoamaan tilaajalle tiettyä määrää palvelua, vaan palveluntuottaja tarjoaa palvelua kapasiteettinsa rajoissa. Sen jälkeen, kun palveluntuottaja on hyväksynyt asiakaskohtaisen tilauksen, on palvelu toteutettava tilauksen, asiakaskohtaisen palvelupäätöksen ja asiakassuunnitelman sekä palvelukuvauksen mukaisesti. Hankittavia palveluja tarvitaan pääosin suomenkielisinä ja myös ruotsinkielisenä. Tilaajan arvioitu hankinnan arvo per vuosi on n. 1 100 000 euroa. (0% alv). Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimusta kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Hankinta on jaettu kahdeksaan (8) osa-alueeseen ja kuhunkin osa-alueeseen valitaan kaikki vaatimukset täyttävät ja hyväksytyn tarjouksen tehneet puitesopimustoimittajat. Palveluntuottajien etusijajärjestys hankinnassa muodostuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Osa-alue 1: Tukiperhepalvelu Osa-alue 2: Ammatillinen tukiperhepalvelu Osa-alue 3: Lähiympäristöön vietävä sosiaalihuollon tuki Osa-alue 4: Lapsiperheiden kotipalvelu Osa-alue 5: Tukipalvelut Osa-alue 6: Perhetyö Osa-alue 7: Neuropsykiatrinen valmennus Osa-alue 8: Tukiloma
1️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Tukiperhetoiminta on lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukainen tukitoimi lapsiperheelle. Tukiperheen tehtävä on tarjota lapselle turvaa, huomiota ja...”
Hankinnan kuvaus
Tukiperhetoiminta on lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukainen tukitoimi lapsiperheelle. Tukiperheen tehtävä on tarjota lapselle turvaa, huomiota ja läsnäoloa ottamalla lapsi mukaan perheen tavalliseen yhteiseen tekemiseen säännöllisesti. Tukiperhettä tarvitseva lapsi asuu omassa kodissaan, mutta käy tukiperheessä säännöllisesti, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Sosiaalityöntekijä tai omatyöntekijä ensin arvioi lapsiperheen tarpeen tukiperheeseen, sitten lapselle etsitään sopiva tukiperhe, ja sen jälkeen tehdään päätös toiminnan aloittamisesta. Lapsi saa tukiperheestä uusia välittäviä aikuisia elämään sekä erilaisia kokemuksia. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
Näytä lisää
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Ammatillinen tukiperhetoiminta on lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukainen tukitoimi lapsiperheelle. Ammatillisessa tukiperheessä toisella...”
Hankinnan kuvaus
Ammatillinen tukiperhetoiminta on lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukainen tukitoimi lapsiperheelle. Ammatillisessa tukiperheessä toisella tukiperhevanhemmalla tulee olla sosiaali-, terveys tai kasvatusalan perustutkinto. Ammatillisen tukiperheen tehtävä on tarjota lapselle turvaa, huomiota ja läsnäoloa ottamalla lapsi mukaan perheen tavalliseen yhteiseen tekemiseen säännöllisesti. Ammatillista tukiperhettä tarvitseva lapsi asuu omassa kodissaan, mutta käy tukiperheessä säännöllisesti, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Sosiaalityöntekijä tai omatyöntekijä ensin arvioi lapsiperheen tarpeen tukiperheeseen, sitten lapselle etsitään sopiva tukiperhe, ja sen jälkeen tehdään päätös toiminnan aloittamisesta. Lapsi saa tukiperheestä uusia välittäviä aikuisia elämään sekä erilaisia kokemuksia. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
3️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Lapsen palvelutarpeen taustalla on kasautuneita riskitekijöitä, jotka esiintyvät vaikeina koulunkäynnin haasteina. Taustalla voi olla tunne-elämän...”
Hankinnan kuvaus
Lapsen palvelutarpeen taustalla on kasautuneita riskitekijöitä, jotka esiintyvät vaikeina koulunkäynnin haasteina. Taustalla voi olla tunne-elämän häiriöitä, oppimisvaikeuksia, neuropsykiatrisia haasteita, sosiaalisia ongelmia, tuen puuttumista tai vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön sisältyviä riskitekijöitä. Lapsella on oikeus saada koulutusta, käyttää omia taitoja sekä saada oma kehityspotentiaalinsa käyttöön. Sosiaalihuolto voi suunnitelmallisesti ja suhdeperustaisesti tukea lapsen koulunkäyntiä ja näin vähentää syrjäytymisuhkaa. Lähiympäristöön vietävä sosiaalihuollon tukipalvelu ei korvaa Perusopetuslain (628/1998) ja Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) mukaisia velvoitteita. Palvelu on tarkoitettu 12 vuotta täyttäneille lapsille ja heidän perheilleen. Kotiin vietävällä ja verkostoihin jalkautuvalla työllä pyritään vähentämään lapsen ja perheen riskitekijöitä, vahvistamaan vanhempien kykyjä ja keinoja tukea lapsen koulumotivaatiota ja koulunkäyntiä. Työskentelyä on tavallisesti noin 1–5 kertaa viikossa, noin kolmen kuukauden tai lukukauden työskentelyjaksoissa. Työskentelyn tavoitteet sovitaan aloitusneuvottelussa Tilaajan kanssa, jotka kirjataan asiakkaan palvelusuunnitelmaan. Palvelun tarkoituksena on vanhemman ja läheisverkoston tukeminen ja psykoedukatiivinen ohjaus niin, että vanhempi itsenäisesti yhteistyössä koulun kanssa pystyy tukemaan lapsen koulunkäyntiä. Se voi sisältää myös nuoren kouluun saattamista, lapsen tukemista koulupäivien aikana sekä tukea koulutehtävien tekemisessä. Palveluun sisältyy vanhemmuustyö, lapsen kanssa työskentely sekä verkostoyhteistyö koulun tai muun viranomaisverkoston kanssa. Mikäli koulunkäymättömyyden taustalla on vakavat tai selvittämättömät psyykkiset haasteet, työskentelyn tavoitteena voi olla lapsen motivointi ottamaan psyykkistä tukea vastaan, jotta koulunkäynti mahdollistuisi. Palvelu on vahvasti muutokseen tähtäävää ja riskitekijöitä vähentävää työskentelyä. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
4️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain 18 a §:n mukaista palvelua lapsiperheille. Lapsiperheiden kotipalvelun tehtävänä on tukea perheen...”
Hankinnan kuvaus
Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain 18 a §:n mukaista palvelua lapsiperheille. Lapsiperheiden kotipalvelun tehtävänä on tukea perheen henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, asumiseen, lastenhoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Sosiaalihuoltolain 18 a §:n 1 momentin mukaan kotipalvelulla tarkoitetaan perheen arjen toimintakykyä turvaavaa ja vahvistavaa palvelua, johon sisältyy perheen yksilöllisen tarpeen mukaan hoitoa ja huolenpitoa, lapsen hoidon ja kasvatuksen tukemista, aterioiden valmistamiseen, vaatteiden huoltamiseen ja kodin siisteydestä huolehtimiseen liittyviä tehtäviä sekä muita jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Sosiaalihuoltolain 18 a §:n 2. momentin mukaan lapsiperheillä on oikeus saada välttämätön 1. momentissa mainittava kotipalvelu, jos lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ilman niitä ei ole mahdollista synnytyksen, sairauden, vamman tai muun vastaavan toimintakykyä alentavan syyn taikka erityisen perhe- tai elämäntilanteen vuoksi. Palvelulla tuetaan ja autetaan perheiden selviytymistä arjessa. Palvelun keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen. Tämä tapahtuu opastamalla perhettä lasten- ja kodinhoidossa ja vahvistamalla arjen hallintaa. Lapsiperheiden kotipalvelu sisältää ohjausta ja neuvontaa arjen hallintaan liittyvissä asioissa, päivittäisissä kodinhoidollisissa töissä auttamista sekä auttamista lasten hoidossa. Lapsiperheiden kotipalvelun työntekijä voi hoitaa lapsia, ohjata kasvatuksessa, tukea vanhemmuutta ja arkirutiinien hallintaa sekä perheen toimintakykyä muuttuvissa tilanteissa. Lasten kanssa ulkoilu, varsinkin ilman vanhemman läsnäoloa, tapahtuu sääolosuhteet huomioiden ja lapsen tarve välipalaan tms., lähtökohtaisesti maksimissaan tunnin verran per hoitokerta. Lapsiperheiden kotipalvelun työntekijä antaa konkreettista apua päivittäisissä kotitöissä ja tarvittaessa ohjaa perhettä heitä tukeviin palveluihin. Kodinhoidolliset työt tehdään aina yhdessä asiakkaan kanssa. Pelkkänä siivouspalveluna kotipalvelua ei voida myöntää. Työskentelyn tavoitteena on, että perheen oma elämänhallinta ja voimavarat vahvistuvat. Palvelua myönnetään perheille, joissa on alle 18-vuotias lapsi, painopisteenä alle kouluikäisten lasten perheet. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
5️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Tukipalvelut ovat sosiaalihuoltolain 19 §:n mukaisia palveluja. Tukipalveluita järjestetään henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan. Tukipalvelut on vuoden...”
Hankinnan kuvaus
Tukipalvelut ovat sosiaalihuoltolain 19 §:n mukaisia palveluja. Tukipalveluita järjestetään henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan. Tukipalvelut on vuoden 2023 alusta voimaan tulleessa sääntelyssä erotettu aiemmin kotipalvelua koskeneesta pykälästä erilliseksi sosiaalipalveluksi, ja tukipalveluja koskevaan pykälään on lisätty siellä jo aikaisemminkin mainittujen palvelujen (ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä tai tukeva palvelu) lisäksi ennen uudistusta kotipalveluun sisältynyt asiointipalvelu. Tukipalvelujen nostaminen omaksi pykäläkseen korostaa tukipalvelujen merkitystä usein ensimmäisinä toimintakykyä ja kotona asumista tukevina palveluina. Niiden myöntäminen voi myöhentää kotihoidon tarvetta. Tukipalveluilla tarkoitetaan palveluja, joilla luodaan ja ylläpidetään henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti, sekä palveluja, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Tukipalveluja annetaan henkilölle, joka tarvitsee niitä sillä perusteella, että hänen toimintakykynsä on alentunut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lisäksi tukipalveluja järjestetään henkilölle, joka tarvitsee niitä erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Erikseen lueteltujen syiden lisäksi palvelua järjestetään myös ”muun vastaavan syyn” perusteella, mikä kattaa myös esimerkiksi synnytyksen vuoksi tarvittavan tukipalvelujen tarpeen. Tukipalvelut ovat merkityksellisiä erityisesti ikääntyneille ja muista toimintakyvyn heikentymiseen liittyvistä syistä niitä tarvitseville henkilöille, kuten mielenterveys- tai päihdekuntoutujille. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujalle tukipalveluna järjestettävä lyhytaikainenkin siivouspalvelu voi edistää kuntoutumista yhdessä terveyspalvelujen kanssa ja mahdollistaa kotona asumisen. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
6️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Perhetyön asiakkaina ovat lapsiperheet, joilla on tuen tarvetta lapsen tasapainoiseen kehitykseen ja vanhemmuuteen liittyen. Tuen tarpeet voivat liittyä...”
Hankinnan kuvaus
Perhetyön asiakkaina ovat lapsiperheet, joilla on tuen tarvetta lapsen tasapainoiseen kehitykseen ja vanhemmuuteen liittyen. Tuen tarpeet voivat liittyä moninaisiin lapsen, perheen tai lähipiirin elämäntilanteisiin. Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen palvelu, eikä vaadi lastensuojelun asiakkuutta, eikä lastensuojeluasiakkuus ole myöskään este perhetyön saamiselle. Perhetyöllä tarkoitetaan sosiaalihuoltolain perusteella järjestettävää hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Perhetyöllä tuetaan myös kodin arjen ja arkirutiinien hallintaa. Perhetyö voi toteutua kaikissa lapsen ja perheen arjen ympäristöissä, kuten kotona, koulunkäyntiin liittyen, harrastuksissa ja vastaavissa. Perhetyö on asiakkaan ja hänen perheensä hyvinvoinnin tukemista. Tarkoituksena on perheen voimavarojen vahvistaminen ja vuorovaikutuksen parantaminen. Perhetyötä voidaan tehdä ehkäisevänä tai niin sanottuna korjaavana työnä. Perhetyötä tehdään verkostoyhteistyönä yleisimmin sosiaalitoimen, neuvolan, päivähoidon tai koulun kanssa. Perhetyön palvelu on tavoitteellista ja suunnitelmallista palvelua ja tavoitteena on muutos lapsen ja perheen elämässä. Työ kohdistuu sekä perheen jäseniin yksilöinä että perhekokonaisuuteen. Työskentelylle asetetaan selkeät perheen arkeen vaikuttavat tavoitteet, jotka kirjataan asiakassuunnitelmaan. Tavoitteena on, että perhetyötä aloitettaessa perheellä ja lapsella tai nuorella on motivaatiota ja valmiutta, sekä vanhemmilla riittävästi vanhemmuutta ja toimintakykyä tuettuun muutostyöskentelyyn positiivisen tavoitteellisen muutoksen aikaansaamiseksi. Perhetyön onnistumisen edellytys on yhteistyö asiakkaan ja perhetyön tuottajan kanssa. Perhetyön onnistumisen kannalta on tärkeää luottamuksellisuus, joka syntyy läpinäkyvyydellä, avoimuudella ja kyvyllä puhua suoraan myös vaikeista asioista. Työskentely perheessä sisältää esimerkiksi keskustelua, ohjausta ja neuvontaa arkeen, toimeentuloon, raha-asioiden hoitamiseen ja lapsen kehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Perhetyön järjestämiseen liittyy läheisesti myös lapsiperheille järjestettävä kotipalvelu. Perhetyö toimii tarvittaessa kotipalvelun kanssa tiiviissä yhteistyössä siten, että perheen ja lapsen palvelukokonaisuus on eheä ja toimiva. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
7️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Neuropsykiatrinen valmennusta annetaan tilanteeseen, jossa on tarve vahvistaa lapsen, nuoren tai perheen toiminnanohjauksen taitoja. Neuropsykiatrinen...”
Hankinnan kuvaus
Neuropsykiatrinen valmennusta annetaan tilanteeseen, jossa on tarve vahvistaa lapsen, nuoren tai perheen toiminnanohjauksen taitoja. Neuropsykiatrinen valmennus (jälj. Valmennus) on tavoitteellinen valmennus, joka on suunnattu asiakkaille, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Neuropsykiatrisen valmennuksen keinoin tuetaan eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja, uusien myönteisten toimintatapojen kehittymistä sekä myönteisen elämänpolun rakentumista. Neuropsykiatrinen valmennusmenetelmä tukee erityisesti puutteellisten toiminnanohjauksen taitojen harjoittelemista. Neuropsykiatrinen valmennus perustuu kielelliseen kommunikaatioon, ja edellyttää asiakkaalta jonkinasteista kykyä havainnoida ja arvioida omaa toimintaansa. Valmennus on lähtökohtaisesti asiakkaan arjessa ja elinympäristöissä tapahtuvaa toimintaa, mutta valmennuksessa voidaan hyödyntää myös digitaalisia menetelmiä. Valmennuksen avulla pyritään opettelemaan uusia toimintatapoja mahdollisimman hyvän elämän ja vanhemmuuden hallitsemiseen. Valmennuksen kohteena voi olla melkein mikä tahansa elämän osa-alue itsensä ja kodista huolehtimisesta. Neuropsykiatrista valmennusta annetaan pääsääntöisesti 1–5 kertaa á 90min alle 10-vuotiaiden huollosta ja huolenpidosta vastaaville henkilöille. Työskentelyn aikana tehdään yhteistyötä lapsen ja perheen lähi- ja viranomaisverkoston kanssa siinä laajuudessa kuin perheen tai nuoren tilanteen kannalta on tarpeen. Neuropsykiatrista valmennusta annetaan pääsääntöisesti 1–10 kertaa á 60min yli 10-vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Työskentelyn aikana tehdään yhteistyötä lapsen ja perheen lähi- ja viranomaisverkoston kanssa siinä laajuudessa kuin perheen tai nuoren tilanteen kannalta on tarpeen. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
8️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Lomanviettopalveluja ja tuki lomanvieton järjestämiseen annetaan perhetilanteen, pitkäaikaisen sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella....”
Hankinnan kuvaus
Lomanviettopalveluja ja tuki lomanvieton järjestämiseen annetaan perhetilanteen, pitkäaikaisen sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella. [Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 28 §,(Finlex)] Lapsiperheiden jaksamista ja selviytymistä kuormittavista tilanteista voidaan tukea lyhytkestoisten lapselle tarjottavien tukilomien avulla. Tukiloma voi olla yhdestä muutamaan päivään kestävä jakso, jolloin lapsi on hoidossa ammatillisessa tukikodissa. Tukilomien käyttö voi olla kertaluonteista tai toistuvaa. Lapsi voi lomailla perhe- tai tukikodissa esimerkiksi kerran kuukaudessa viikonloppuisin tai erikseen sovittavina ajankohtina. Tukiloman tarpeen arvioi ja päätöksen palvelusta tekee perhesosiaalityön tai lastensuojelun työntekijä. Tukiloma auttaa lasta ja perhettä jaksamaan, kun perheessä on uupumusta ja arki lapsen kanssa on haasteellista. Lapsella voi olla käyttäytymishäiriöitä, psyykkisiä sairauksia tai lapsi on muutoin haastava hoidettava. Tukijaksoja tarvitaan yleensä silloin, kun lapsi ei saa oman käyttäytymisensä tai vaikeahoitoisuutensa vuoksi tukiperhettä. Tukiloman aikana voidaan arvioida mahdollisia lapsen tuen tarpeita, antaa lapselle jaksavan aikuisen tuki ja hoito sekä antaa vanhemmille tilaisuus levätä lapsen hoidosta. Osa-alueen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-04-25 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-04-25 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ehdokkaalla on riittävästi aiempaa kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden tuottamisesta. Kokemuksensa...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ehdokkaalla on riittävästi aiempaa kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden tuottamisesta. Kokemuksensa osoittamiseksi ehdokkaan tulee esittää vähintään yksi (1) hankinnan kohdetta vastaava referenssi. Vaatimus: Ehdokkaalla on vähintään kuuden (6) kuukauden aiempi kokemus tukiperhetoiminnasta, lapsiperheiden kotipalvelusta, perhetyöstä tai tukilomasta. Aiemman kokemuksen on tullut täyttää seuraavat vaatimukset: - Asiakkaina on ollut lapsia, nuoria tai perheitä, vammaisia tai kehitysvammaisia asiakkaita, joilla on sosiaalihuollon tarve - Palvelua on tuotettu vähintään viidelle (5) asiakkaalle. Palvelu on voitu tuottaa yhdelle tai useammalle tilaajalle (kunnalle tai kuntayhtymälle) - Palvelun on tullut toteutua viimeisen kolmen (3) vuoden aikana. Aika lasketaan osallistumishakemuksen jättämisestä. Jos kyseessä on uusi tai toimintaansa laajentava yritys, hyväksytään palvelun vastuuhenkilön vastaavat vaatimukset täyttävä aiempi kokemus. Tällöin vastuuhenkilö on nimettävä osallistumishakemuksessa. Vastuuhenkilön on osallistuttava välittömän asiakastyön johtamiseen siten, että vastuuhenkilö on päivittäin työntekijöiden käytettävissä ja viiveettä näiden tavoitettavissa.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Pätevyysvaatimus: Ehdokkaalla on riittävästi aiempaa kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden tuottamisesta. Kokemuksensa osoittamiseksi...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Pätevyysvaatimus: Ehdokkaalla on riittävästi aiempaa kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden tuottamisesta. Kokemuksensa osoittamiseksi ehdokkaan tulee esittää vähintään yksi (1) hankinnan kohdetta vastaava referenssi. Vaatimus: Ehdokkaalla on vähintään kuuden (6) kuukauden aiempi kokemus tukiperhetoiminnasta, lapsiperheiden kotipalvelusta, perhetyöstä tai tukilomasta. Aiemman kokemuksen on tullut täyttää seuraavat vaatimukset: - Asiakkaina on ollut lapsia, nuoria tai perheitä, vammaisia tai kehitysvammaisia asiakkaita, joilla on sosiaalihuollon tarve - Palvelua on tuotettu vähintään viidelle (5) asiakkaalle. Palvelu on voitu tuottaa yhdelle tai useammalle tilaajalle (kunnalle tai kuntayhtymälle) - Palvelun on tullut toteutua viimeisen kolmen (3) vuoden aikana. Aika lasketaan osallistumishakemuksen jättämisestä. Jos kyseessä on uusi tai toimintaansa laajentava yritys, hyväksytään palvelun vastuuhenkilön vastaavat vaatimukset täyttävä aiempi kokemus. Tällöin vastuuhenkilö on nimettävä osallistumishakemuksessa. Vastuuhenkilön on osallistuttava välittömän asiakastyön johtamiseen siten, että vastuuhenkilö on päivittäin työntekijöiden käytettävissä ja viiveettä näiden tavoitettavissa.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2025/S 066-216468 (2025-04-02)
hankintailmoitus (2025-04-23) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 400 000 EUR 💰
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-05 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-05 11:15:00 📅
Muutokset Muut lisätiedot
“Tarjouspyynnön liitteenä olevaa sopimusluonnosta on täsmennetty seuraavasti: Sopimuskohta 9. Alihankkijoiden käyttö, on korjattu täsmennys: ”Sosiaali- ja...”
Tarjouspyynnön liitteenä olevaa sopimusluonnosta on täsmennetty seuraavasti: Sopimuskohta 9. Alihankkijoiden käyttö, on korjattu täsmennys: ”Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalaissa tarkoitettu palveluyksikön vastuuhenkilö ei saa olla alihankkijan palveluksessa. Alihankkijoiden ketjuttaminen on kielletty.” Sopimuskohta 7.2 Hintojen tarkistaminen: Hankintayksikön sopimuksen ehdossa oli kirjoitusvirhe. Sopimusluonnoksen sopimuskauden aikainen hinta on määrä olla kiinteä kaksi (2) vuotta, kuten ehdossa suluissa oleva numero 2 indikoi. Hankintayksikkö on korjannut sopimusluonnoksella olleen kirjoitusvirheen, jossa oli ilmoitettu, että sopimuskauden aikainen kiinteä hinta kestäisi yhden vuoden. Sopimuskohta. 15. Vastuu ja turvallisuuskysymykset, on korjattu kirjoistusvirhe, jossa viitataan, että palvelu tuotetaan henkilökunnalla, jonka tulee omata lainsäädännön vaatimat pätevyydet neuropsykiatrisen valmennuksen toteuttamiseen. Hankintayksikkö on korjannut kirjoitusvirheen, joka ilmeni tarjouspyynnön liitteenä olevassa Palvelukuvauksessa. Palvelukuvauksessa oli virheellisesti:” Palveluntuottaja myös sitoutuu osallistumaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tekemiin asiakastyytyväisyyskyselyihin". Hankintayksikkö on korjannut kirjoistuvirheen seuraavasti:” Palveluntuottaja myös sitoutuu osallistumaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tekemiin asiakastyytyväisyyskyselyihin". Sopimusluonnos ja palvelukuvaukset lisätty tarjouspyynnölle päivitettyinä. Tarjousaikaa on pidennetty 5.5.2025 kello 14:00 asti.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2025/S 081-267203 (2025-04-23)